Voi itku, nyt meni hermo...
Piti käydä hoitamassa asioita kaupungilla muksun (1v5kk) kanssa eri virastoissa ja kaupoissa. Tämä ikiliikkujahan sitten veti kaikki tavarat hyllyiltä, juoksi ympyrää yms. ja yritin sitten pitää kädestä kiinni. Ei kun sitten lattialle lötköksi huutamaan. Annoin huutaa kaupassa niin kauan, että sain ostokset tehtyä, välillä kävin tosi kiukkuisena kiskaisemassa muksun jostain hyllyn päältä... Sitten yritettiin lähteä ja kun kauppakeskuksessa eräästä kaupasta ulos päästiin ja otin muksua kädestä kiinni, niin eikun taas lötköksi ja huuto päälle. Ja sylissä vielä vähemmän pysyi. No siinä sitten raahasin muksua kädestä roikottaen ja muksu jopa käveli pari askelta itse. Ja sitten... taas ihan lötteröksi ja käsi irtosi ja muksu muksahti kovalle kivilattialle " pää edellä" . No isompi parku tietysti. Nappasin sitten muksun syliin ja lähdin viipottamaan vauhdilla ulko-ovesta ulos ja kyllähän siinä itsellekkin itku tuli. Ja asiaa ei auttanut, että joku vanha pappa ystävällisesti ilmoitti siinä viipottaessani, että taitaa lapsi olla väsynyt. Kyllä mielessä kävi jo, että minkä helvetin takia sitä hankkii lisää lapsia, kun yhden erittäin-kiltin-lapsen kanssa menee jo näin pahasti hermo.... Voihan paska.
t. tuiskuneiti79 + poika 1v5kk + rv 20
Kommentit (3)
Tiiätkö mulle sattui vähän samanlainen episodi muutama viikko sitten meidän uhmakkaan 2-vuotiaan kanssa. Itkin miehelle, että mitä järkeä tässä on, että toinen on tulossa ja en edes pärjää yhden kanssa!
Nyt tilanne on taas tasoittunut ja neitikin on ollu enimmäkseen aurinkoinen ja ihana :-). Välillä olen kauhuissani tulevasta, välillä melkein itken tästä onnesta, että tyttäremme saa pikkusiskon tai -veljen.
Sympatiahalaus täältä!
KP rv 22+2
Meil kans 2,5 vee teki ekan kerran sellasen huutokonsertin uimahallista lähtiessämme, että enpä ole moista nähnyt. Se huuto meni jo niin yli etten edes enää kuullut sen kiukuttelua. Onneks oli mies mukana, koska emme meinanneet edes yhdessä saada lasta puetuksi sen rimpuilun ja huudon takia.
Joo, tiesin kyllä hänenkin olevan väsynyt, mutta että se ainainen kiukuttelu ja mielenosoitus saa loppua...niin ajattelimme. Joten annoimme hänen huutaa huutamistaan. Hän huusi koko ajan puettaessa, ajettaessa kotiin, kotona omassa sängyssä vielä ainakin puoli tuntia. Sit loppui. Pyysi käytöstään oma-alotteisesti anteeksi ja nyt ollutkin sitten pari päivää kuin enkeli. Ensi kaameet morkkikset lapsen " kiusaamisesta" , mutta näinä parina päivänä olen tullut tulokseen, että näin oli paras. Ja kaiken lisäksi pääsimme samalla huudolla tutista eroon, joten " voitollehan jäätiin" .
Koin tutin ja unirätin antamisen moisen kiukuttelun yhteydessä samalta kuin olisin syliin ottanut ja rauhotellut häntä, joten päätin tai päätimme olla antamatta.
Lapset ovat ihania :)
Huonoja päiviä on joskus sillä kiltilläkin lapsella ;) Ja kaikki tietävät papat vois painua kuuseen kommentteineen, inhottavaa, kun joku tulee vielä pätemään, kun ite yrittää kuitenkin kaikkensa.
Älä ole itsellesi, äläkä lapsellesi liian ankara, huomenna on taas jo parempi päivä. Nauti raskaudestasi ja siitä ihanasta puolitoistavuotiaastasi. Tsemppiä!
emma