Yritän lisätä kasviksia ruokavalioon, mutta kaikki maistuu sanonko miltä.
Olen onnistunut pudottamaan 8kg painoa, koitan syödä lautasmallin mukaan, eli reilusti kasviksia. Marjat ja hedelmät maistuvat todella hyviltä tai esim kurkku ja keitetty parsakaali, mutta tykkäisin syödä kasviksia raakana, nopeasti saatavia, lanttua, porkkanaa, tomaatteja, paprikaa ym. Kuorii/pilkkoo ja ääntä kohden. Mutta ei, maistuvat 90%ihan kauhealta. Kitkerältä, puiselta. Tomaateissa saattaa maistua kala. Paprijat kitkeriä, samoin porkkanat. Olen kokeillut monia eri merkkejä, kaliimpiakin. Olen koittanut syödä sesongin mukaan,mutta sillä ei ole ollut vaikutusta maun suhteen, enkä jaksa syödä koko kuukautta esim vain parsaa jos se sesongissa. Onko muut huomanneet samaa?
Kommentit (24)
Kannattaa niitä vihanneksia lisätä ihan ruuan joukkoon, sopii lähes joka ruokaan ja tulee siinä samalla niitäkin syötyä.
Nyt kesällä kannattaa syödä kesäkurpitsaa, tomaatteja, kurkkua, munakoisoa, paprikaa. Syksyllä syön enemmän porkkanoita kaalilajeja, lanttua ja naurista, ruusukaali on yksi herkuistani talvella.
Suosin aina suomalaista ja tuoretta, mutta nyt on sanottava, että pienituloisena 5-6e pienestä tuoreesta kotimaisesta parsakaalista tai kukkakaalista on liikaa. Olen ostanut coopia tai extraa pakkasesta ja on kyllä kuraa.
Syön paljon, erittäin paljon kaikkia mutten kyllä paprikaa raakana syö. Paistaa nyt pannulla vaikka tomaatteja ja paprikanpaloja plus sipulia, lisää vähän mausteita ja yrttejä niin luulisi maistuvan. Uusia porkkanoita voi kyllä raakana syödä mutta mieluummin niitäkin keitän tai paahdan ja maustan oreganolla. Kesäkurpitsasta voi tehdä pikkutomaattien kanssa vaikka omeletin. Tällä viikolla tein uusista potuista ja kesäkurpitsasta "laatikkoa", ladoin uunivuokaan ja savustettua juustoa mukaan, yrttejä ja mausteita, en käytä kermaa joten sitä tai maitoa ei laatikkoon tullut, joku voi laittaa. Minulle riittää liha-kana-fondi liemeksi ja mozzarellaa päälle. Kilo päivässä tulee syötyä kasviksia. Minulla on kyllä kasvimaa josta haen tuoreet kasvikset joka aamu.