Lue keskustelun säännöt.
Saatan sohaista ampiaispesää, mutta menkööt..
26.07.2024 |
Aihe aidosti mietityttää.
Sukupuolikokemus. Mitä se tarkoittaa? Tarkoitan siis sitä että joku kokee itsensä mieheksi, naiseksi tai muunsukupuoliseksi.
Itselleni on syntymässä määritetty sukupuoleksi nainen, ja olen siihen ihan tyytyväinen. Kun mietin mistä itse tietäisin olevani nainen, jos minulle ei sitä olisi kerrottu, ajattelen heti kehoani; rinnat, sukuelimet, kuukautiset.. mitään muuta naiseus ei oikeastaa mulle tarkoita 🤔 varsinkin kun nykymaailmassa saan halutessani käyttää housuja, tehdä ruumiillista työtä ja leikata hiukseni lyhyiksi. Minun ei ole pakko mennä naimisiin miehen kanssa tai ylipäätään, jollen niin tahdo. Minun ei ole pakko synnyttää ja imettää. Jos minulla olisi elämäähäiritsevän suuret rinnat, voisin leikkauttaa ne pienemmiksi, tai poistaa kokonaan.
Tiedän, että trans- tai muunsukupuolisuudessa ei ole kyse kehodysphoriasta. Kaikki sukupuoltaan korjaavat eivät edes halua sukuelinten korjausleikkausta (pahoittelen jos tämä on väärä termi). Joten mikä on se koettu sukupuoli, mistä sukupuoli-identiteetissä on kyse? Mistä ihminen tietää mikä se oma sukupuoli on? Miltä miehenä tai naisena tai muunsukupuolisena oleminen tuntuu, jos keholliset asiat jätetään kysymyksen ulkopuolelle?
Ja ymmärrän kyllä, että sukupuolen korjausprosessiin kuuluu paljon muutakin kuin sukuelinten ja rintojen leikkaus. Varmasti kuitenkin sukupuolen korjauksessa on kyse muustakin kuin karvoituksestai tai äänen korkeudesta. Jos joku nainen haluaisi parran tai mies korkeamman äänen, niin nämä varmasti pystyttäisiin hoitamaan ilman sukupuolen vaihdostakin. Mikä on siis se syy, miksi henkilö x haluaa nimenomaan vaihtaa (tai oikeammin; korjata) sukupuoltansa?
En halua tällä kysymyksellä loukata ketään. Kannatan jokaisen oikeuksia olla mitä haluaa, kuulua mihin ryhmään haluaa, rakastaa ketä haluaa ja ajatella kuten haluaa. Nyt on kyse aidosta halusta ymmärtää.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti myös tuo muutamassa kommentissa esiintullut asia, eli odotukset ja stereotypiat sukupuolia kohtaan. Niitä tietysti on, vaikka niitä kokoajan murennetaankin. Ja vaikka aloituksessa itse sanoin että voin naisena pukeutua housuihin, tiedän että miehen on huomattavasti vaikeampaa pukeutua hameeseen/mekkoon. Maailma kuitenkin jatkuvasti muuttuu parempaan suuntaan tämänkin osalta.
Teen itse töitä naisvaltaisella alalla, mutta mullakin on työkavereina miehiä (ihan hetero cis miehiä) ja tunnen paljon myös naisia, joka ovat perinteisissä "miesten töissä". Nämä ammattien sukupuolipainotukset jopa muuttuvat vuosien mittaan. Ajatellaanpa vaikka opettajia tai toimittajia.
Nyt juuri Helsingin kaupunki on tehnyt päätöksen sallia yläosattomissa uimarannalla kulkeminen kaikille sukupuolille. Se ei tietysti heti siirry käytäntöön ja muiden ihmisten hyväksyntään, mutta edistysaskelia otetaan kaiken aikaa.
-ap
Kun mies pukeutuu mekkoon tai yrittää näyttää naiselta, se korostaa hänen miehistä sukupuoltaan. Kun nainen pukeutuu mieheksi, tarvitaan myös miehinen kehon kieli, jotta siihen kiinnittää huomiota, mutta kumpikaan ei näytä vastakkaiselta sukupuoleltaan.
Ihmisessä lienee jokin biologinen vaisto tunnistaa sukupuoli hyvin pienistä merkeistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Transmies täällä hei.
Vastaus tähän
"Mikä on siis se syy, miksi henkilö x haluaa nimenomaan vaihtaa (tai oikeammin; korjata) sukupuoltansa?"
On siis ihan vain, että tiesin aina olevani mies, ja kun sain testot + tarvittavat leikkaukset, olen vihdoin kokenut olevani oma itseni. Ei siinä ole taustalla mitään sen ihmeellisempää, kuin selkeä kokemus siitä, että sukupuoli ei vastaa syntymässä saatua.
Maksoitko itse nuo kaikki hoidot, vai oliko mielestäsi oikein että on sairaiden ihmisten hoidoista pois, kun sinä, terve ihminen vaan haluat vähän korjailla itseäsi?
Vierailija kirjoitti:
Ulkopuolisen silmin sanon, että kyse on siitä, että biologiselle sukupuolelle ennalta määritellyt sukupuoli normit ahdistaa ja siksi haluaa muuttaa sukupuoltaan.
Ei siinä mitään, mutta eikö nämä transhoidot nimenomaan ylläpidä sitä ennalta määriteltyjä rooleja siitä, että naisten täytyy olla x ja miesten y🤔
Että sitten ulkopuolisena ihan mutupohjalta tällaista päättelit. Vetelit kyllä melkoisesti mutkia suoriksi. Mistä ihmeestä sinä tiedät, miltä pohjalta kukakin transhoitoihin lähtee, tai on lähtemättä?
Itselläni näin umpiheterona ei ole hajuakaan, miksi kukakin päätyy siihen ratkaisuun kun päätyy, mutta sen kuitenkin luulen tietäväni, että vähän kaikilla ne perusteet on hieman erilaiset. Eihän läheskään kaikki halua sukupuoltaan vaihtaa vaikka kokisikin olevansa eri sukupuoltta ja varsinkaan, jos ei halua määritellä lainkaan sukupuoltaan. Jokainen tehköön niin kuin parhaaksi näkee, jos sillä saa itselleen mielenrauhan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen olevani ensi sijassa ihminen, en mies enkä nainen. Murrosikään tullessani kehitin niin voimakkaan kehodysforian, että näännytin itseni kuoleman rajoille välttääkseni menkat/rintojen kasvun. Hormoniblokkereilla olisi luultavasti päästy pienemmillä vaurioilla.
En ole koskaan tuntenut olevani mies, mutta vihaan kaikkea sitä, mikä muistuttaa minua biologisesta sukupuolestani (nainen). En halua kuunnella tytöttelyä, en käytä mekkoja yms.
En pysty kuvittelemman niin absurdia asiaa kuin raskaus.
Kaikissa virallisissa papereissa minut identifioidaan naiseksi, eikä se minua häiritse. Itse tiedän, mikä/kuka olen ja se riittää.
Ihan mielenkiinnosta: mistä tuo naistrauma syntyi? Onko sinua hyväksikäytetty tmv? Inhoatko naiseutta ympärilläsi? Äitiä, siskoja, tätejä, jne?
Koin jo lapsena, että en sovi muottiin, jossa minun tehtävänäni olisi toimia vaimona, synnytyskoneena ja pukeutua vaatteisiin, jotka ovat epämukavia.
Olen kyllä kohdannut seksuaalista ahdistelua eri ikävaiheissa, mutta en usko sillä olevan mitään tekemistä identiteettini kanssa.
Arvostan syvästi naisia (sekä miehiä), mutta en koe olevani "yksi naisista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkopuolisen silmin sanon, että kyse on siitä, että biologiselle sukupuolelle ennalta määritellyt sukupuoli normit ahdistaa ja siksi haluaa muuttaa sukupuoltaan.
Ei siinä mitään, mutta eikö nämä transhoidot nimenomaan ylläpidä sitä ennalta määriteltyjä rooleja siitä, että naisten täytyy olla x ja miesten y🤔
Että sitten ulkopuolisena ihan mutupohjalta tällaista päättelit. Vetelit kyllä melkoisesti mutkia suoriksi. Mistä ihmeestä sinä tiedät, miltä pohjalta kukakin transhoitoihin lähtee, tai on lähtemättä?
Itselläni näin umpiheterona ei ole hajuakaan, miksi kukakin päätyy siihen ratkaisuun kun päätyy, mutta sen kuitenkin luulen tietäväni, että vähän kaikilla ne perusteet on hieman erilaiset. Eihän läheskään kaikki halua sukupuoltaan vaihtaa vaikka kokisikin olevansa eri sukupuoltta ja varsinkaan, jos ei halua määritellä lainkaan
Juu, omalla rahallaan myös. Minä en ole velvollinen raatamaan verorahoja kasaan jonkun mielenrauhan takia.
Vierailija kirjoitti:
Koen olevani ensi sijassa ihminen, en mies enkä nainen. Murrosikään tullessani kehitin niin voimakkaan kehodysforian, että näännytin itseni kuoleman rajoille välttääkseni menkat/rintojen kasvun. Hormoniblokkereilla olisi luultavasti päästy pienemmillä vaurioilla.
En ole koskaan tuntenut olevani mies, mutta vihaan kaikkea sitä, mikä muistuttaa minua biologisesta sukupuolestani (nainen). En halua kuunnella tytöttelyä, en käytä mekkoja yms.
En pysty kuvittelemman niin absurdia asiaa kuin raskaus.
Kaikissa virallisissa papereissa minut identifioidaan naiseksi, eikä se minua häiritse. Itse tiedän, mikä/kuka olen ja se riittää.
Uskon tämän olevan melko yleistä. Itse kehityin varhain ja vihasin rintojani ja menkkoja. Käytin esim. Aivan liian pieniä ja tiukkoja t-paitoja vaatteiden alla, jotta rintani eivät näkyisi. Yritin laihduttaa. Jos joku olisi tuolloin tarjonnut blokkereita, olisin ottanut ne riemusta kiljuen. Samoin jos olisi kysytty mikä haluan olla. En ainakaan nainen!
Pikku hiljaa aivot kehittyivät ja aloin hyväksymään kroppani ja naiseuteni. Nykyään olen puoliso ja myös äiti, vaikka todellakin vihasin olla naispuolinen tuolloin 10-14v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät transnaiset vaadi että heitä pidetään transtaustaisina naisina. He ovat naisia ja heillä on oikeus tulla kutsutuksi naisiksi. Siitä ei ole mitään haittaa kenellekään.
Sukupuoli on huomattavasti laajempi ja mutkikkaampi asia kuin "biologisesti sukupuolia on kaksi" -ihmiset ymmärtävät. Biologiaa ei tarvitse erityisen pitkälle edes lukea kun tuo jo käy selväksi.
Nämä ovat juuri kysymyksiä, joiden takia asioita feministinä ihmetellyt J. K. Rowling on canceloitu. Miksi esim. transmiehet usein valitsevat naiseudesta ne kliseisimmät bimbopuolet ja siten vahvistavat stereotypioita. Itse en halua olla perinteisen tyyppinen nainen lainkaan, enkä pystyisikään, sillä olen aika 'epänaisellisen' näköinen. Mutta en halua olla myöskään stereotyyppinen mies. Lapsia saatuani koen olevani aika vahvasti nainen, ihan vain koska biologiani mahdollistaa minulle synnyttämisen ja imettämisen. Toisaalta ymmärrän nyt myös, mitä de Beauvoir tarkoitti sillä, että sukupuoli orjuuttaa naisen. Mutta määrittelisin itseni ihmiseksi, jolla sattuu olemaan naisen sukupuolielimet. Aivoni eivät ole kovin naiselliset, enkä oikeastaan usko edes sellaiseen asiaan kuin 'naiselliset aivot'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät transnaiset vaadi että heitä pidetään transtaustaisina naisina. He ovat naisia ja heillä on oikeus tulla kutsutuksi naisiksi. Siitä ei ole mitään haittaa kenellekään.
Sukupuoli on huomattavasti laajempi ja mutkikkaampi asia kuin "biologisesti sukupuolia on kaksi" -ihmiset ymmärtävät. Biologiaa ei tarvitse erityisen pitkälle edes lukea kun tuo jo käy selväksi.
Transnaiset eivät ole naisia eikä heistä koskaan tule naisia. Jotkut tosiaan vaativat, että heitä kutsutaan naisiksi ja siinä menee raja.
He eivät ole transtaustaisia naisia eivätkä naisia, vaan transnaisia.
Vierailija kirjoitti:
Transmies täällä hei.
Vastaus tähän
"Mikä on siis se syy, miksi henkilö x haluaa nimenomaan vaihtaa (tai oikeammin; korjata) sukupuoltansa?"
On siis ihan vain, että tiesin aina olevani mies, ja kun sain testot + tarvittavat leikkaukset, olen vihdoin kokenut olevani oma itseni. Ei siinä ole taustalla mitään sen ihmeellisempää, kuin selkeä kokemus siitä, että sukupuoli ei vastaa syntymässä saatua.
Hyppää junan alle kuten 25% muistakin leikkauksen läpikäyneistä transuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sohaise mitään eikä sinun pidä kyyristellä prosenttiliikefanaatikkojen edessä.
Hanki itsetunto.
Minä itseäni mihinkään cis-submuottiin survo, prkl!
Olen biologinen nainen, jolla teininä jylläsi hormonit ja masennukset. Ja jos olisin teini nykyaikana, olisin varmaan seonnut tähän transkulttiin. Mutta onneksi on tervettä järkeä päässä.
Sinä transmies, joka tänne olet vastaillut. Sinulla on hyvin konservatiiviset, suppeat sekä vanhanaikaiset käsitykset naiseudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua häiritsee se, kuinka moni trans- tai muunsukupuolisuutta kokeva nuori perustelee ajatustaan sillä, että ei sovi perinteiseen naisen muottiin, ei tykkää pinkistä ja glitteristä ja mekoista eikä tisseistä ja menkoista eikä siksi halua olla nainen. Me elämme maassa, jossa saa olla sellainen nainen tai mies kuin haluaa, valita vaatteensa ja tyylinsä, harrastuksensa ja työnsä. Ei se liity mitenkään siihen, että olisi siksi eri sukupuolta, vaan siihen, että on jotenkin jumiutunut vanhanaikaiseen mielikuvaan.
Tuskin kukaan meistä naisista nauttii menkoista tai siitä, että keho muuttuu ja joutuu sietämään ahdistelua. Se ei kuitenkaan ole syy muuttaa itsensä mieheksi. Murrosiässä käytännössä jokaisella - tytöillä kuin pojillakin - on omat ahdistuksenaiheensa ja se on ihan luonnollista. Pitäisi mieluummin tukea nuoria selviytymään tästä murroksesta mahdollisimman turvallisesti ja traumattomasti, kuin lähteä tarjoamaan silpomista tai hormonihoitoja vaihtoehdoksi.
Kuitenkin uskon, että joillakuilla todella on tilanne, että ikään kuin on synnytty väärään kehoon. Koen, että se on silti eri asia ja paljon harvinaisempaa, kuin nykyinen massailmiö, joka tuntuu olevan vain muodin vuoksi tai eri sukupuolen ominaisuuksien kadehtimista. Mielestäni muutokset eivät kuitenkaan kuulu julkiseen terveydenhuoltoon kuin ääritilanteissa, eivätkä missään tapauksessa alaikäisille.Tulisi tarjota toisenlaista tukea, joka vahvistaisi itsetuntoa ja oman kehonsa hyväksymistä.
Minä 47-vuotiaana lapsettomana cis-heteronaisena en kyllä tunnista ollenkaan tuota naiseuteen liittyvää vaatetusnormia tai synnytyskonevaatimusta.
Olen saanut aina olla juuri sellainen nainen ja ihminen kuin olen. Meidän suvussa ja perheessä ei siis ole tämmöistä.
Olemme kaikki ihan vapain sydämin olleet aina juuri sitä mitä olemme. Ja eläneet juuri sitä elämää, jota olemme halunneet. Ei ole mitään tiettyä tapaa olla mies tai nainen tai ihminen.
On vain rakkaita ihmisiä erilaisin etunimin ja roolein ja heidän kanssaan eletään tiiviimmin ja löyhemmin. Jos joillain on jotain ristiriitaa niin se on väärinymmärrystä tai joku huonosti käyttäytymisen hetki.
En tunnista lainkaan sukupuolinormitusta, heterokuplaa tai lapsiperhevaatimusta eikä semmoinen ole mielestäni normaalia elämää.
Ja silti olemme aika konservatiivisia elämänarvoiltamme, emme mitään stereotyyppisiä vasemmistolaisia hippejä Kalliosta vaan normi pohjoispohjalainen perhe ja suku/suvut.
Minulle tämä on täysin normaalia. Ja pohdinkin, että jos joku ihminen on ahdasmielisempiin piireihin syntynyt, eikö se ongelma ole siinä, niissä muissa ja heidän vaikeudessaan suvaita erilaisuutta eikä ihmisessä itsessään?
Miksi se tietty yksilö tulee suorastaan väkivalloin (tervettä kehoa ja mieltä kohtaan) "korjata" olemaan "oikeanlainen"? Miksi sitä yhteisöä ei voi vaatia hyväksymään oma jäsenensä sellaisena ihmisenä kuin tämä on?
Tulee mieleen että jättäisin ehkä nämä hyvin toksiset ihmiset mieluummin kuin silpoisin itseni heidän mielenrauhansa vuoksi. Jos he eivät rakasta ja hyväksy minua, miten mikään operaatio sen korjaisi?
Jos eläisin hyväksyttynä hyvässä yhteislssä mutta en silti itse rakastaisi ja hyväksyisi itseäni, minun ymmärrykseni mukaisesti se voisi korjaantua psykoterapialla. Sehän olisi silloin mielen eikä kehon ongelma.
Mutta tajuan sen, että en voi ymmärtää, kun en ole kokenut.
Voitteko selittää?
Samaa mieltä kuin edellinen, olen tuntenut voivani olla ihan sellainen ihminen kuin olen, ennen kaikkea ihminen ja ihan rehdisti ja aidosti nainen. Lähipiirissäni on monenlaisia ihmisiä ja jokainen hyväksytty omana itsenään. Näin sen pitäisi mennä, ja siihen tukea.
Oikeita transmiehiä ja -naisia on hyvin vähän, heitä on aina ollut, mutta homma on mennyt nyt överiksi muoti-ilmiöksi. Mulle ei ole mikään ongelma kutsua miestä naisen nimellä, mutta en kuitenkaan pidä häntä naisena. Hän on vain omanlaisensa pirkko.
Muunsukupuoliset nimitykset ovat mulle aivan turhia, en näe mihin niitä tarvitaan, kun ihmisyys on tärkeintä. Jokaisen sukupuolen kuitenkin huomaa välittömästi, ihmisellä on siihen myötäsyntyiset valmiudet, mutta voivat häivyttää tai korostaa sukupuolta mielensä mukaisesti, kunhan eivät ala koko maailmaa vaatimaan muuttumaan heidän ideologiansa mukaiseksi. Kuten että miestä pitäisi pitää oikeana naisena, jota hän ei ole eikä tule milloinkaan olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat juuri kysymyksiä, joiden takia asioita feministinä ihmetellyt J. K. Rowling on canceloitu. Miksi esim. transmiehet usein valitsevat naiseudesta ne kliseisimmät bimbopuolet ja siten vahvistavat stereotypioita. Itse en halua olla perinteisen tyyppinen nainen lainkaan, enkä pystyisikään, sillä olen aika 'epänaisellisen' näköinen. Mutta en halua olla myöskään stereotyyppinen mies. Lapsia saatuani koen olevani aika vahvasti nainen, ihan vain koska biologiani mahdollistaa minulle synnyttämisen ja imettämisen. Toisaalta ymmärrän nyt myös, mitä de Beauvoir tarkoitti sillä, että sukupuoli orjuuttaa naisen. Mutta määrittelisin itseni ihmiseksi, jolla sattuu olemaan naisen sukupuolielimet. Aivoni eivät ole kovin naiselliset, enkä oikeastaan usko edes sellaiseen asiaan kuin 'naiselliset aivot'.
Sukupuolten väliset erot ovat keskimääräisyyksiä eli on olemassa paljon varianssia. Siksi binäärisyys kuten transaktivistit sen esittävät häiritsee minua myös. Transnaisten jutuissa on myös usein settiä, jonka koen liittyvän kateuteen, siis kohtukateuteen, kateuteen siitä, etteivät he voi olla koskaan naisia. Kateus aiheuttaa aggressiivisuutta valtakulttuuria kohtaan, kun maailmaa ei voi muuttaa oman fantasiamaailman kaltaiseksi. Pyrkimys muuttua naiseksi siinä koskaan onnistumatta on raskas ihmiskohtalo eivätkä nämä ihmiset tee sitä tarkoituksella. He ovat menneisyytensä vankeja kuten me kaikki, vain hyvin näkyvällä ja räikeällä tavalla.
Olen alkanut ajatella, että transihmisyyden taustalla voisi olla varhaisen vuorovaikutuksen kateusproblematiikkaa, joka ilmenee hyvin syvällä kehollisella tavalla. Transihmisiä on aina ollut, koska binäärisyyden väkivaltaisuus on aina ollut. Koska sukupuoli on yksi perimmäinen prinsiippi ja vaikuttaa kaikkeen, on sen kieltäminen ja siitä pois liukuminen erittäin väkivaltainen prosessi ja kuva siitä miten väkivaltainen binäärisyys on. Se on sekä seksuaalihistorian että kulttuurisen binäärisyyden tuotetta, sukupuolen performatiivisuutta kuten Butler esittää. Samanaikaisesti hyvin monilla tasoilla kehoissa, mielen maisemissa, kulttuurissa, yhteiskunnassa jne.
Minä olen naisellisen näköinen nainen, mutta minulla on epänaiselliset ajatukset ja elämäntavat. Koen silti olevani nainen.
leikelkää itse ulokkeenne pois mora kaupoille.