Kokemuksia lääkkeestä nimeltä lyrica kivunhoidossa?
Kaikki muut kipulääkkeet kokeiltu läpi ja nyt tätä ehdotettiin. Aloitus pelottaa. En toisaalta jaksa enää kipuakaan.
Kommentit (37)
miksi ihmiset himoitsevat tuollaisia myrkkyjä. liike on lääke
Tutulta vei kyvyn tuntea tunteita. Sanoi, että vaikka kaikki kuolisi ympäriltä ei tuntuisi missään. Ei koskaan toipunut tuosta kuuristaan vaan jäi tunteettomaksi.
puoliso joutui käyttämään leikkausta odotellessa, varovainen saa olla, melkoiseen pöllyyn siitä tulee. Sitten keksimme, että käydään ensin kaupassa ja ottaa sen jälkeen lääkkeet. Oli autolla pari likeltä piti tilannetta, onneksi ei kuitenkaan mittän henkilöihin kohdistuvaa vaan sellaisen korokkeen yli ajoi parkkipaikalla ja vika risteyksestä aikoi kotiin kääntyä.3 kk muistaakseni niitä joutui käyttämään.
Toki auttoi jonkin muun lääkkeen kanssa yhteisvaikutuksella kipuun.
Loput vietiin apteekkiin kun ei enää tarvinut
Söin reilun kuukauden. Yhtenä aamuna heräsin ja totesin, että mitä vi.. varten söisin lääkettä, minkä ainoa vaikutus on ummetus. Lopetin siihen ilman oireita.
Vierailija kirjoitti:
puoliso joutui käyttämään leikkausta odotellessa, varovainen saa olla, melkoiseen pöllyyn siitä tulee. Sitten keksimme, että käydään ensin kaupassa ja ottaa sen jälkeen lääkkeet. Oli autolla pari likeltä piti tilannetta, onneksi ei kuitenkaan mittän henkilöihin kohdistuvaa vaan sellaisen korokkeen yli ajoi parkkipaikalla ja vika risteyksestä aikoi kotiin kääntyä.3 kk muistaakseni niitä joutui käyttämään.
Toki auttoi jonkin muun lääkkeen kanssa yhteisvaikutuksella kipuun.
Loput vietiin apteekkiin kun ei enää tarvinut
Ei huumelääkkeiden vaikutuksen alaisena saa ajaa autolla. Nettivinkattu poliisille
Vierailija kirjoitti:
miksi ihmiset himoitsevat tuollaisia myrkkyjä. liike on lääke
Miksi et kykene trollaamaan paremmin, tilaasi ei taida lääkettä löytyä. :/
Ainakin 3 tuttuani on joutunut lopettamaan Lyrican, vaikka käyttivät aivan ohjeiden mukaan. Aiheuttaa mm muistin pätkimistä ja öisiä harhanäkyjä.
75mg auttaa täällä neuropatiaan. Yleensä 1 riittää mutta joskus vasta toinen. Hyvä lääke! Vaihtoehtonahan olisi opioidit joita lääkärit eivät juurikaan käytännössä koskaan määrää. Päästäkään ei heitä joten aina ihmettelen näitä lyrica/pregabalin-uutisointeja. Ilmeisesti jotkut vetävät näitä viinan tmv kanssa sekaisin jolloin voi olla eri juttu?
Kokeile. Kipulääke. Olen käyttänyt sitä joskus, ei erityisiä sivuvaikutuksia.
Paljon erilaisia haittoja. Muisti, huimaus, virtsaumpi vain muutama tässä. Silti yritin sitkeästi ottaa jos ne helpottuisivat ja auttaisi kipuun. Ei kumpikaan toteutunut joten lopetus lãäkärin päätökselläkin.
Jos ei auta kipuun niin on liian pieni annostus. Joku 75mg on naurettavan pieni annostus.
Ei minkäänlaista vaikutusta kipuun, mutta karmeat sivuvaikutukset. Hirvittävä migreeni, huimaus ja pahoinvointi, jotka pahenivat päivä päivältä, kunnes lopetin. Ja olen (ikävä kyllä) tottunut lääkkeisiin enkä saa yleensä mainittavia sivuvaikutuksia. Näihin en koskisi pitkällä tikullakaan enää.
Vierailija kirjoitti:
Paljon erilaisia haittoja. Muisti, huimaus, virtsaumpi vain muutama tässä. Silti yritin sitkeästi ottaa jos ne helpottuisivat ja auttaisi kipuun. Ei kumpikaan toteutunut joten lopetus lãäkärin päätökselläkin.
Pientä siihen nähden jos niillä saa pönttönsä sekaisin
Ei auttanut kipuun mutta muisti meni
Minulla auttoi hyvin hermokipuun. Alkuun kärsin aamuisin vain pienestä huterasta olosta. Se oli pieni hinta siitä että h*&%llinen kipu saatiin aisoihin. Kuitenkin useamman kuukaiden käytön jälkeen aamuinen huimaus ja epätodellinen olo alkoi haitata jo päätetyöskentelyä ja aamulenkillä käymistä.
Pääsin leikkaukseen ja heti kun lääkettä alettiin purkaa aamuhuimaus helpotti.
Ei toimi mun miehellä hermokipuun. Tai ei kai sitä tiedä, kuinka pahat kivut olis ilman.
Lääkkeen vastetta ei yhdestä pilleristä nää. Yleensä alun sivuvaikutukset katoaa myöhemmin.