Lue keskustelun säännöt.
Äidin muisto ja ikävä.
20.07.2024 |
Osaako joku selittää, kertoa mistä johtuu että ikävä vain lisääntyy mitä vanhemmaksi tulen. Olin 17-vuotia kun Äitini kuoli, nyt olen 59. Ja kun käyn haudalla, niin käynnit ovat aina vaan liikuttavimpia. Usein sanon ääneen, hyvin olen pärjänny, vaikka lähdit niin varhain. Tunne on hieno tietyllä tavalla, mutta onko niin että suru voimistuu kun itselle tulee vuosia lisää, suruhan ei koskaan kuole.
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Kenties elämäsi on vähemmän kiireistä nykyään, kun nuorempana oli koko ajan kaikkea mikä piti suremisen loitolla?
Tämä minullakin tulee mieleen. Ja ehkä iän myötä uskaltaa kohdata niitä vaikeita ja haikeita tunteita paremmin, ja pysähtyä niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen taantuu lapseksi taas mitä vanhemmaksi tulee joten vaikuttaisi loogiselta että myös äidin ikävä kasvaa
Kun itse ikääntyy, ymmärtää paremmin äitiään, joka eli nämä ikävuosikymmenet, joita ei hänen kuollessaan vielä itse ollut elänyt. Kärsimyksen koskettavuus voi myös tulla vahvemmin koetuksi iän myötä. Nuorena suree "kuin lapsi" - vanhempana kypsemmin, syvemmin ja sävykkäämmin tunnoin. Oma kuolema lähestyy selkeämmin, ja kaipuu senkin kautta voi konkretisoitua. Tällaisia olen miettinyt surressani äitiäni, joka kuoli 24 vuotta sitten.
Kenties elämäsi on vähemmän kiireistä nykyään, kun nuorempana oli koko ajan kaikkea mikä piti suremisen loitolla?