Tiivis rakentaminen ei ole ilmastoteko!
Viimeinkin juttu Yleltä tästä aiheesta. Kaupunkien tiivistäminen rakentamalla, kaupunkiluonnon tuhoaminen ja puiden kaataminen ei todellakaan ole vihreää ajattelua. Puusto viilentää ympäristöään, kun taas tiivistetty rakentaminen aiheuttaa lämpösaarekeilmiötä.
Tutkijalta suorat sanat pääkaupungille: kaupungeista tulee kuumia ilman kasvillisuutta ja puita
"Helsinkiläispäättäjät ovat myös tietoisesti halunneet rakentaa kaupunkia tiiviisti. Erityisesti kaupungin toiseksi suurin puolue vihreät on pitänyt tiiviin rakentamisen ilmastohyötyjä esillä."
--
"Poliitikot ovat viime vuosina päättäneet lähimetsän kaatamisesta esimerkiksi Stansvikissa Itä-Helsingissä ja pohjoisemmassa Kumpulan kaupunginosassa. Metsien tilalle on kaavoitettu kerrostaloja.
Ranja Hautamäki sanoo, että tiivistämisideologia alkoi näkyä Helsingissä 2010-luvulla. Hän kyseenalaistaa helsinkiläispäättäjien argumentit sen ilmastohyödyistä.
Liian tiivis kaupunki ei ole ilmastonkestävä. Se ei tule kestämään äärevöityviä oloja samalla tavalla kuin vihreämpi kaupunki kestäisi."
Kommentit (7)
Paljonkohan sitä metsää pitäisi kaataa jos kaikki helsinkiläiset asuisi ok-taloissa...mitäpä jos Helsingissä olisi 10 niin korkeaa taloa, että niihin mahtuisi kaikki helsinkiläiset. Eikö sitä metsää jäisi silloin enemmän pystyyn?
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan sitä metsää pitäisi kaataa jos kaikki helsinkiläiset asuisi ok-taloissa...mitäpä jos Helsingissä olisi 10 niin korkeaa taloa, että niihin mahtuisi kaikki helsinkiläiset. Eikö sitä metsää jäisi silloin enemmän pystyyn?
Ei kukaan ole puhunut omakotitaloista. Sen sijaan Helsingissäkin voisi olla enemmän suojaavaa puustoa, jota siellä on aiemmin ollutkin.
"Ranja Hautamäki kertoo kansainvälisen tutkijayhteisön kehittämästä säännöstä, jolla on helppo mitata, onko omassa lähiympäristössä riittävä määrä vihreää. Sääntö on laadittu etenkin päättäjille, jotka tarvitsevat konkreettisia, määrällisiä ohjeita päätöstensä tueksi. Se kuuluu 330300.
Ensimmäinen kolmonen viittaa siihen, että jokaisen asunnon ikkunoista pitäisi näkyä vähintään kolme puuta. Kaupunginosan latvuspeittävyyden pitäisi olla 30 prosenttia, ja lähimmälle, monipuoliselle viheralueelle pitäisi olla matkaa enintään 300 metriä."
Tuohan kuulostaa hyvältä. Helsingissä tilanne on hyvin epätasapuolinen eri kaupunginosissa:
"Tutkimuksen mukaan vihreää on kadonnut Helsingissä noin 15 prosenttiyksikköä 1970-luvulta 2010-luvun alkuun. Myös erot vihreän määrässä kaupunginosien välillä ovat isot. Osassa niin sanottu latvuspeittävyys yltää jopa yli 60 prosenttiin. Toisilla helsinkiläisalueilla peittävyys on vain neljän prosentin luokkaa. Latvuspeittävyys tarkoittaa käytännössä puiden määrää".
No voi harmi. Eikö betonikansipihat joille ei voi puita edes koskaan istuttaa olekaan paras keksintö ikinä? En olisi koskaan arvannut.
Helsinki on pinta-alaltaan tuppukylä, eikä siellä ole korkeita taloja. Siksi puita pitää kaataa rakentamisen tieltä.
kärsikää vaan kuumuudesta ja niistä kaupunkitulvista.Itse oletta päättäjänne äänestäneet.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki on pinta-alaltaan tuppukylä, eikä siellä ole korkeita taloja. Siksi puita pitää kaataa rakentamisen tieltä.
Eihän Suomessa riitä ihmisiäkään noihin rakennuksiin.
"Helsinkiläispäättäjät ovat perustelleet rakentamista kaupunkiluonnon tilalle muun muassa sillä, että tiiveys vähentää kaupunkilaisten tarvetta liikkua omalla autolla ja mahdollistaa laajempien viheralueiden säästämisen toisaalla.
Hautamäen mukaan tutkimukset osoittavat, että tiivis kaupunkiasuminen saattaa jopa lisätä kuluttamista, joka taas aiheuttaa ilmastopäästöjä.
Sillä, että suurempia viheralueita säästetään vain kaupungin laitamilla, ei Hautamäen mukaan voi korvata puita ja kasvillisuutta muualla kaupungissa.
Vaikutus on nimenomaan paikallinen, joka tarkoittaa, että kasvillisuudella on vaikutusta kunkin korttelin asukkaisiin ja lämpötilaan siellä."
Tämäkään vihreiden väite ei siis pitänyt paikkaansa. Autoilu ei vähene sillä, että tuhotaan kaikki kaupunkiluonto ympäriltä.
Koko tämä ajatus tiivistämisestä perustuu yhteen amerikkalaiseen tutkimukseen, joka ei vastaa Suomen kaupunkiolosuhteita. USA:ssa kaupungit on rakennettu autoja varten ja parkkipaikat (ilmainen parkkeeraus) ovat valtavia, kilometrien kokoisia alueita. Euroopassa kaupungit ovat valmiiksi tiiviisti rakennettuja ja suurempi ongelma on kaupunkien kuumeneminen kesäaikaan, jos suojaavaa puustoa ei ole riittävästi.