Pitääkö seuraavan kumppanin olla aina vähintään yhtä viehättävä kuin edellinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on miehenä ollut parhaat sekstailut sellaisten henkeäsalpaavan kuumien naisten kanssa. Niistä lyhyistä suhteista jäänyt lämpimät muistot, mutta en nyt mitenkään kuvittele että mun olisi parisuhteessa ehdottomasti oltava juuri heidänlaisten kanssa.

Tässä syy miksi tosi hyvännäköisiä miehiä on epämukavaa tapailla. Kun jo miehen ulkonäöstä voi päätellä että hänellä on taustalla suhteita joidenkin superkuumien naisten kanssa ja he ovat sitten vertailukohtana.

Minä taas luulen, että meistä miehistä  moni on herkempi vertailulle, - Vai miksi muutoin niin moni mies vaikuttaa hakevan itseään (huomattavasti)  nuorempaa kumppania; vai meneekö se myös  tosinpäin, että naiset haluavat -miehiä useammin- itseään vanhemman kumppanin.

Mun ex oli komea mutta hankala ihminen. Nyksä on söpö ja mahdottoman mukava! Että vaihtamalla parani ja rutosti!

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja miten pinnallista!

Jokainen kumppani on ennenkaikkea ihana ihminen!

t. mallintöitäkin tehnyt

Arvostelet muita pinnallisiksi, mutta et kuitenkaan unohtanut tuoda julki, että olet itse malli 😂😂

Viehättävämpi luonne täytyy olla.

Vierailija kirjoitti:

No tärkeämpää on se luonne. Eksä oli hyvännäköinen kusipää. Jos luonne osuu kohdilleen, niin ihan sama vaikka olisi rumempi kuin eksä, kunhan ei ole nyt ihan seinästä revitty, että katsominen tekee pahaa. 

Tuon luonteen merkityksen kyllä ymmärtää sen jälkeen, kun on hullaantunut hyvännäköiseen kuspäähän. Kun huono luonne tulee esiin, niin ei toista näe enää hyvännäköisenä. Kun taas hyvä luonne tekee ihmisestä komeamman/kauniimman. 

Ikä hoitaa tämän. Kun ikää tulee, väistämättä lakastuu itsekin. Sen myötä muuttuu armollisemmaksi muidenkin ulkonäköä kohtaan. 

Edellinen oli kuin malli mutta paljastui sekopääksi. Nyt en todellakaan anna ulkonäölle samaa arvoa.

Mulle ovat yli 40v naiset avoimesti avautuneet deittisovelluksissa että ovat aika tukalassa tilanteessa kun elämänkokemuksen myötä muotoutunut tietty ymmärrys mitä vaativat kumppanin luonteelta - jotain hieman parempaa kun eivät halua palata vanhaan sillä tietävät sen johtavan eroon.

Sitten kuitenkin ne omat preferenssit kumppanin ulkonäköä kohtaan ovat samat kuin aina ennenkin. Kipinä on välttämätöntä. Ja samaan syssyyn ikääntyminen on vienyt omasta viehättävyydestä pahimmillaan 50 % pois.

Osa myöntää avoimesti että mahdoton yhtälö ja osa aikoo kantapään kautta oppia että mahdoton yhtälö.

Vierailija kirjoitti:

Ikä hoitaa tämän. Kun ikää tulee, väistämättä lakastuu itsekin. Sen myötä muuttuu armollisemmaksi muidenkin ulkonäköä kohtaan. 

Tuo on niin totta. Tällaisena 40+ ikäisenä ei enää haittaa kymmenen kilon ylipainot. Ja ne rypyt naamassa vaan kaunistaa ihmistä. Ei haittaa kaljuuntumiset eikä kohtuulliset möhömahat. Omille selluliiteillekään ei tule enää irvisteltyä. Jokainen on mitä on. Kun omat ulkoiset "viat" hyväksyy, niin se normaalin hyvä itsetunto kyllä huokuu ulospäin. Ja se on yksi asia joka tekee ihmisestä viehättävän. Eli osata olla omissa nahoissaan. Hyväksyä itsensä omine ulkoisine "vikoineen". 

Vierailija kirjoitti:

Viehättävämpi luonne täytyy olla.

Voihan se noinkin sanoa, - Samalla kun osa miehistä on katkeria kun eivät nuorempana kelvanneet ja saaneet mahdollisuutta elää parisuhteessa. Mutta nyt sitten kelpaisivat jos tuovat mukanaan varallisuutta ja sitä kiltteyttä, joka ennen oli synonyymi kaikelle tylsälle,