Mikä tapahtuma elämässäsi tuntui aluksi pettymykseltä/takaiskulta, mutta elämäsi saikin tästä uuden ja paremman käänteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajaudun burn outiin ja koko elämä mureni kun en tajunnut sitä ja jatkoin sokeasti töitä ja vastuita haalien ennen lopullista romahdusta. Toistaiseksi vielä odottelen sitä, että tämä "sattuma" olikin lopulta käänne parempaan ja jonkin uuden alkuun.

Itselleni tuli burn out jokin vuosi sitten, jatkuvan ja vuosia kestäneen työpaineen vuoksi.

Olin todella huolissani tulevaisuudestani ja jaksamisestani. Sanoin kuitenkin lopulta itseni irti töistä ja aloin opiskelemaan ihan muuta, saadakseni hengähtää työstäni. Opiskelin 2 v ja voimani palasivat. Muutin sitten lopulta ulkomaille ja jäin tänne. Elämä asettui uusiin uriin ja rauhoittui. Viihdyn todella hyvin ja elämäni on täällä vähemmän stressistä. Burn outini on nykyään historiaa, mutta joudun olemaan varovainen etten ajaudu samaan.

Ehkä sinäkin voisit kokeilla ihan jotakin muuta, mahdollisuuksiesi puit

Kiitos paljon tästä viestistä. Mahdollisuuteni ovat tällä hetkellä melko rajallisesti, kun ei ole taloudellisia mahdollisuuksia lähteä opiskelemaan. Antaa kuitenkin valtavasti uskoa lukea kokemuksia, että tästä voi vielä nousta ja elämä kääntyä hyväksiä.

Kaikkea hyvää myös sinulle <3

Minulla oli nuorena vaikea allergia ja ihottuma. Jouduin keskeyttämään ammattiopintoja ja epäsopivia töitä. Minulle jopa ehdotettiin eläkkeelle siirtymistä kun olin alle 30nen!

Lopulta päätin opiskelella lisää ja pidemmälle. Jouduin ottamaan lainaa ja muuttamaan paikkakuntaa opikelujen ja töiden vuoksi.

Olen tästä ikikiitollinen, sillä tämä avasi minulle ihan uuden maailman. Tutustuin ihaniin ihmisiin, sain tehdä haastavaa työtä, kehityin ihmisenä, sain samalla matkustaa ja nähdä maailmaa, oppia kieliä. 

Oli tietysti myös onnea mukana siinä että valmituin alalle josta löytyi töitä, koska tämä ei ole aina itsestään selvää, silloin kun yrittää parantaa mahdollisuuksiaan työelämään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään.

Otin ekan miehen jonka sain. Luulin et oli kiltti mut petti monesti. Erosin vasta 15v jälkeen, en ole löytänyt uutta.

Sain potkut. Sain uuden mut huonomman työn, en ole löytänyt uutta.

Kouluttauduin uudestaan, en löytänyt siltä alalta sopivaa työtä.

Kavereita on kadonnut, ei ole löytynyt uusia.

Kuolemia ja sairastuminen lähipiirissä. Surua.

Väsyttävää.

 

Just samanlainen setti. Elämä on pelkkää menetystä ja jatkuvaa luopumista itselle rakkaista ihmisistä ja hyvistä asioista, mutta tilalle ei tule eikä saa mitään ja jos saa niin jotain paskaa.

Tarkoituksenani oli myydä asuntoni vähän sen jälkeen kun olin muuttanut toiselle paikkakunnalle.

Tuli kuitenkin useampi mutka matkaan. Sain m m syövän ja tarvitsin asuntoani, koska hoidot olivat entisellä paikkakunnallani. Tämän jälkeen perheenjäseneni sairastui ja tulin hoitamaan häntä. Sitten tuli vielä muita esteitä. Ja lopulta tuli korona.

Olin huolissani siitä että asuntoni oli pitkät ajat tyhjillään, jos esim sattuisi vesivahinko. Myös talous oli tiukilla, koska maksoin samaan aikaan vuokraa uudella paikkakunnalla. 

Myynti siirtyi useamman vuoden. Mutta kun vihdoin myin, sain melkein tuplasti enemmän kuin jos olisin myynyt heti kun muutin pois. Tämä johtui m m siitä että aluetta oli näinä vuosina kehitetty eri rakennus-, työpaikka- ja liikenneprojektein, joten aikaisemmin vaatimattomasta  oli tullut suosittu asuinalue.

Kyllä moni asia elämässä on kuitenkin sattumien summa, välillä sataa lunta tupaan, välillä paistaa aurinko. Toivoisin kaikille niille joilla on nyt vaikeaa, että kaikki kääntyisi lopulta parempaan!

Saisin ateistisen raivomyrskyn ylleni jos kertoisin. Tietäjät tietää ;)

Masennuksen takia jouduin rahaongelmiin (pitkä ja liian tunnistettava tarina). Jouduin erääseen inhoamaani hanttihommaan, jonka kautta tapasin nykyisen mieheni. Perustimme perheen ja olemme onnellisia.

Lapsen sairastuminen syöpään kuin salama kirkkaalta taivaalta. Laittoi kaikki elämänarvot uusiksi. Valtava shokki ja taistelu itsensä kanssa. Koita siinä näyttää sitten reipasta naamaa lapsen edessä kuoleman porteilla. Taistelu. Epätoivo. Ihme. Nyt saan nauttia lapseni lapsista, mikä on suuri siunaus.

Vierailija kirjoitti:

On, useitakin. Mutta yksityisasiat on mulle yksityisasioita.

Juuri näin. Millainen ihminen tuo yksityisasioitaan tällä kommenttipalstalla ihmisten eteen?

Kun tajusin, että ei siihen kuole, ettei saa mahdollisuutta elää ja olla parisuhteessa, niin voin elää myös sinkkuna eri tavoin hyvää elämää. - Olen toki edelleen avoin rakkaudelle ja halukas löytämään ja kohtaamaan oman rakkaani ja erityiseni mutta tiedän pärjääväni sinkkunakin ja tiedistaen läheisyyden ja niin fyysisen kuin henkisen kosketulsen kaipuuni kulkevan enempi aalloissa  eikä onneksi piinaa ja raasta mieltä ja tunnu kehossa jatkuvana syyhynä.(...)

Vierailija kirjoitti:

On, useitakin. Mutta yksityisasiat on mulle yksityisasioita.

Siis kun tämän oppi, ettei puhu asioistaan kenellekään, ei kavereille, ei ystäville, ei vanhemmile. Sillä on ihan mieletön elämää parantava vaikutus. Yksityisasiat on yksityisasioita, kenenkään ei tarvitse tietää mitään.

Pidin kaksi välivuotta yläasteen jälkeen, mutta loppupeleissä se kannatti. Pääsin lopulta hakemaani opiskelupaikkaan ja sain myös kaverin. Seuraavat kolme opiskeluvuotta olivatkin ylivoimaisesti elämäni parasta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, useitakin. Mutta yksityisasiat on mulle yksityisasioita.

Juuri näin. Millainen ihminen tuo yksityisasioitaan tällä kommenttipalstalla ihmisten eteen?

Aika monikin ;-)

Tällä palstalla on vain se etu muihin sosiaalisiin mediohin verrattuna, että voi kertoa nimettömänä. Se on juuri sitä yksityisyyttä. Ei loukkaa ketään, ei itseä eikä muita jos ei kerro nimiä, paikkakuntaa tai muuta tunnistettavaa yksityiskohtaa.

Kohtalot ovat monesti samanlaisia kuin muiden, joten vaikka tarina tuntuisi tutulta, niin ei voi varmasti tietää alkuperää.

Ainakin se kun sain keskenmenon ja sen jälkeen maailman ihanimman lapsen. Keskenmeno tuntui silloin menetykseltä, mutten mistään hinnasta vaihtaisi sitä kesken mennyttä raskautta tähän jälkimmäiseen, vaan haluan juuri tämän ihanan lapsen, jonka lopulta sain.



(Raskaudet siis niin lähekkäin, että molempia lapsia ei voisi olla samaan aikaan olemassa.)

Vierailija kirjoitti:

Kun tajusin, että ei siihen kuole, ettei saa mahdollisuutta elää ja olla parisuhteessa, niin voin elää myös sinkkuna eri tavoin hyvää elämää. - Olen toki edelleen avoin rakkaudelle ja halukas löytämään ja kohtaamaan oman rakkaani ja erityiseni mutta tiedän pärjääväni sinkkunakin ja tiedistaen läheisyyden ja niin fyysisen kuin henkisen kosketulsen kaipuuni kulkevan enempi aalloissa  eikä onneksi piinaa ja raasta mieltä ja tunnu kehossa jatkuvana syyhynä.(...)

Mahtavaa että löysit sinkkuna(kin) hyvän elämän. 

Itse olen ollut pitkiäkin aikoja sinkkuna suhteiden välillä, jopa 8 v.

Kuten sinä, haaveilin yleensä parisuhteesta, mutta samalla olin haltioissani siitä että olin vapaa. En ole koskaan antanut sinkkuuden estää menemisiä tai tekemisiä. Olen matkustanut, käynyt museoissa, taidenäyttelyissä, ravintoloissa syömässä, kahviloissa, viihteellä - kaikki nämä yksinkin, jos ystäväni eivät päässeet mukaan. Lopulta esim matkustin ja kävin viihteellä mieluiten yksin, koska se oli mutkattomampaa.

Nyt olen ollut parisuhteessa viimeiset 7 v.  Hän on todella hyvä matchi minulle ja aivan upea persoona. Mutta jos suhteemme loppuisi jonain päivänä, niin en ole varma aloittaisinko enää uutta vakituisempaa suhdetta, sillä kummassakin olotilassa on hyvät puolensa, myös sinkkuudessa :-)

Joten nautihan sinkkuudestasi niin kauan kuin sitä kestää, ja jonain päivänä yllättäen vastaasi voi tulla hyvä tyyppi...

Miksi jotkut alapeukuttavat postauksia, vaikka eivät tiedä muiden elämäntapahtumista yhtään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, useitakin. Mutta yksityisasiat on mulle yksityisasioita.

Siis kun tämän oppi, ettei puhu asioistaan kenellekään, ei kavereille, ei ystäville, ei vanhemmile. Sillä on ihan mieletön elämää parantava vaikutus. Yksityisasiat on yksityisasioita, kenenkään ei tarvitse tietää mitään.

Itsekkään en puhuisi kaikille läheisilleni aroista yksityisasioistani, sillä en halua niiden leviävän muiden tietoon, enkä sotkea ihmissuhteita.

Tällä palstalla sen sijaan on anonyyminä helpompi avautua. Ja täälläkinhän voi varmuuden vuoksi jättää pois yksityiskohtia, joista voisi tunnistaa kyseset henkilöt tai tapahtumat. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsen sairastuminen syöpään kuin salama kirkkaalta taivaalta. Laittoi kaikki elämänarvot uusiksi. Valtava shokki ja taistelu itsensä kanssa. Koita siinä näyttää sitten reipasta naamaa lapsen edessä kuoleman porteilla. Taistelu. Epätoivo. Ihme. Nyt saan nauttia lapseni lapsista, mikä on suuri siunaus.

Voin vain kuvitella sitä shokkia, epätoivoa ja huolta mitä vakava lapsen sairastuminen tuo vanhemmilleen, joiden pitäsi samalla jaksaa olla tukena ja yrittää suojella lasta murheilta. 

Ihanaa että kaikki meni lopulta hyvin!

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

- ap

Kun sanoin itseni irti töistä 10 työvuoden jälkeen, ja lähdin opiskelemaan uutta alaa, sain kuulla melkein jokaiselta, että oli virhe jättää vakituinen työ, että tulisin katumaan.

Kun valmistuin sain heti alaani vastaavaa työtä ja töitä on onneksi riittänyt. Entinen työpaikkani sen sijaan lopetti toimintansa noin vuosi sen jälkeen kun lähdin opiskelemaan, ja pienellä paikkakunnalla ei vastaavia töitä ole helppo löytää.

Jälkeenpäin sain kuulla että oli oikea päätös, mutta olihan siinä kyllä tuuriakin mukana :-)

Hyvin samanlaisia asioita: nuoruudessa en seurustellut, (tavoittelin vääräntyyppisiä poikia). Muutin opiskelemaan muualle ja ensimmäinen kunnon seurustelusuhde oli vasta  20 vuotiaana ja tyyppi oli kaikin puolin ihannemies koulutusta, taustaa ja työpaikkaa myöten. Hän oli minua 5 vuotta vanhempi. 

Koska en nuorena seurustellut, tuli panostettua opiskeluun ja työhön. Esim. muutin ensimmäisen  työpaikan takia kauas poikaystävästä. Mielestäni se oli hyvä päätös lama-aikana.

Olen hakenut ja päässyt hyviin työpäikkoihin ja CV näyttää hyvältä.  Olen elänyt nuoruuttani kavereiden kanssa ja vieläkin olemme aktiivisesti tekemisissä. En kiirehtinyt lastentekoa vaan sain ensimmäisen lapsen oltuani 12 vuotta työelämässä. Kun perheen perustamisella ei ollut kiire, ei tarvinnut ottaa ylisuuria lainoja vaan muutimme pienestä isompaan asuntoon. Olen haaveilija, mutta realisti. Haaveilen, mutta en jää kiinni haaveiluun vaan elän samalla.  Etenen asioissa maltillisesti ja maltan odottaa. Monet haaveissani ovat toteutuneet. Velkaa nyt 50-vuotiaaana ei ole yhtään. Perintöä emme ole saaneet. Asioita tuli tehtyä oikeaan aikaan ja oikeilla painotuksilla, tietysti hyvällä onnellakin on näppinsä pelissä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin samanlaisia asioita: nuoruudessa en seurustellut, (tavoittelin vääräntyyppisiä poikia). Muutin opiskelemaan muualle ja ensimmäinen kunnon seurustelusuhde oli vasta  20 vuotiaana ja tyyppi oli kaikin puolin ihannemies koulutusta, taustaa ja työpaikkaa myöten. Hän oli minua 5 vuotta vanhempi. 

Koska en nuorena seurustellut, tuli panostettua opiskeluun ja työhön. Esim. muutin ensimmäisen  työpaikan takia kauas poikaystävästä. Mielestäni se oli hyvä päätös lama-aikana.

Olen hakenut ja päässyt hyviin työpäikkoihin ja CV näyttää hyvältä.  Olen elänyt nuoruuttani kavereiden kanssa ja vieläkin olemme aktiivisesti tekemisissä. En kiirehtinyt lastentekoa vaan sain ensimmäisen lapsen oltuani 12 vuotta työelämässä. Kun perheen perustamisella ei ollut kiire, ei tarvinnut ottaa ylisuuria lainoja vaan muutimme pienestä isompaan asuntoon. Olen haaveilija, mutta realisti. Haaveilen, mutta en jää kiinni haaveil

Pitää vielä lisätä, että lapsuudenkodissa oli ankea ilmapiiri ja mihinkään ei kannustettu. Lähisukulaiset taas oli kannustavia ja monet elämäni opit ja asenteet ovatkin sieltä.