Kilpaa kavereiden kanssa raskaaksi?
Täytän tänä vuonna 31 vuotta ja lapseni täytti kesällä 2 vuotta. Kellään samanikäisistä, vanhoista luokkakavereistani ei ole vielä lapsia, ovat opiskelleet pitkään ja luoneet uraa. Nyt kuitenkin on alkanut perheen perustaminen kiinnostaa, monet menivät kesällä naimisiin ja yrittävät nyt tulla raskaaksi.
Jostain käsittämättömästä syystä koen heidän jonkinlaiseksi uhaksi itselleni. Aikaisemmin olen kokenut ylpeyttä siitä, että olen jo äiti, ja ystäväni ovat ihailleet lastani ja olleet ehkä kateellisiakin. Samalla minua on ärsyttänyt se, etteivät he tajua ollenkaan, millaista lapsiperheen elämä on: välillä väsyttää hirveästi, eikä aikaa ole paljon muulle kun perhe-elämälle. Nyt he sitten pian ehkä tajuavat, jos saavat omia lapsia...
Meille oli jo tulossa toinen lapsi, mutta sain keskenmenon. Ikäeroksi olisi tullut vajaa 3 vuotta. Nyt olen ruvennut ajattelemaan, että en ehkä ihan vielä haluaisikaan toista lasta, mutta jokin sisäinen pakko ajaa minua raskautumaan. Toisaalta se on varmaan ihan lapsen kaipuuta, toisaalta joku näyttämisen halu kavereilleni, että kun he saavat vasta ekoja lapsiaan, minulla onkin jo kaksi...
Onko muilla ollut tällaista? Miten pääsen tästä yli?
Kommentit (23)
Yli pääset siitä kyllä, viimeistään siinä vaiheessa kun sekä sinulla että kavereillasi on useampia kuin yksi lapsi :) Täytyy vain tottua ja sopeutua ajatukseen. Täytyy hyväksyä se että on menettänyt "ertyisasemansa".
Luulen että kaikki kiteytyy minun omaan epävarmuuteeni ja siihen, että en halua, että he saavat sen, mitä minulla jo on. En kestä, jos he saavat lapsia ja sanovat, että ompa tämä helppoa, mitä sinä olet valittanut jne.
En tietenkään siksi hanki lapsia että haluan heille 'näyttää', vaan toki haluan ihan aidosti lisää lapsia. t. ap
mietippä nyt tarkkaan MIKSI haluat toisen lapsen.lasta ei tehdä sen vuoksi että "haluaa näyttää kavereille" ...toisaalta jos olette yhdessä miehesi kanssa päättäneet jo aikaisemmin hankkia toisen lapsen niin miksi ei?(viit.keskenmeno)
ajattele vaikka niin että nyt sinä jolla on jo ennestään lapsi, olet se neuvon antaja jolta ystäväsi tulevat luultavasti kysymään neuvoa tarvittaessa, sinä sitten osaat kertoa miten teillä on sujunut ensimmäisen lapsen kanssa ne asiat.
ja viimeiseksi haluan sanoa että jos sinulla on "oikeat" syyt hankkia toinen lapsi niin onnea yritykselle, yhdessä kavereiden/kaverin kanssa lapsen odottaminen yhtäaikaa on todella mielenkiintoista.
minä sattumalta odotin lasta yhtäaikaa yhden tutun kanssa ja meistä tuli sen myötä todella hyvät kaverit kun olimme yhteyksissä toisiin odotus aikana ja myös näin jälkikäteen. nyt minä ja mieheni olemme tämän toisen pariskunnan lapsen kummeja :)
Kahdella ekalla vastaajalla ei taida olla paljon psykologian tajua?
Onko sulla ap hyvä koulutus ja ura kuten kavereillasi? Vai oletko "korvannut" sen olemalla äiti? Tässä taitaa olla se pointti.
Olen valmistumassa maisteriksi luultavasti vielä tämän vuoden puolella. Opiskeluni on viivästynyt, sillä ole hoitanut lastani kotona (hän aloittaa näinä päivinä pph:lla ollessaan 2 v 4 kk ikäinen).
Uraa minulla ei ole vielä ehtinyt olla, silloin tälloin olen jotain pikku hommia tehnyt omalla tulevalla alallani. Itsetuntoni on surkea ja epäilen, saanko koskaan hyvää työpaikkaa. Siksi pelottaa 'aikuisten maailmaan' astuminen, vaikka toki vanhemmuuskin sitä on.
Sosiaalista elämääkään ei juuri ole, ainoastaan muutama hyvä ystävä joilla on myös lapsia, mutta siis ei harrastuksia tms. juurikaan.
Ja olimme toki päättäneet hankkia toisen lapsen mieheni kanssa ja sitä vääntämällä väänsimme, kolmannesta kierrosta raskaaksi. Nyt kun tuli keskenmeno, olen alkanut kuitenkin miettiä, pitäisikö pitää paussia tästä kotonaolosta oikein kunnolla ja olle töissä (jos saan töitä) ja aloittaa yritys vaikka keväällä sitten? Vaikea päätös, jota vaikeuttaa myös tämä 'näyttämisen halu' äitinä.... t. ap
Minullekin on moni kaveri sanonut noin kun ovat hoidattaneet lapsensa vanhemmillaan.
En kestä, jos he saavat lapsia ja sanovat, että ompa tämä helppoa, mitä sinä olet valittanut jne.
Kaverini oli 23 vuotiaana hädissään, että jää vanhaksipiiaksi. Kiersi epätoivoisena miehiä, että joku ottaisi hänet.
Lopulta sai iskettyä serkkupoikani. Tekivät 2 lasta ja koko ajan kauhea mouruna. Mies oli huono ja elämä lasten kans raskasta. Serkkupoika yritti kaikin tavoin tyydyttää kaveriani.
Kun muut alkoivat ostella omakotitaloja, kaverilleni iski vimma. Talo on saatava. Mies osti talon.
Minä tapasin mieheni vasta 30 vuotiaana ja menimme naimisiin. Kaverini myönsi, että on kateellinen kun minulla on kaikki edessä ja hänellä takana. Pyöräytin siihen muutaman muksun (enemmän kuin sen 2) ja kaverini kävi kitkeräksi kun selvisin ihan hyvin lasten kanssa ja miehen kanssa meni hyvin.
Kaverini sitten aloitti liehumisen sinkkunaisien kanssa ja lopultahan siinä kävi niin, että nartsahti rysän päältä vieraan miehen (serkkupoikani kaverin) kanssa. Ero tuli.
Enpä sen jälkeen ole ollut paljon tekemisissä. Mutta ihmettelen, että mitä tuostakin jäi käteen. Heidän lapsensa asuvat isällään, koska eivät siedä äitinsä uutta miesystävää (joka siis oli isänsä entinen hyvä kaveri, mutta on osoittautunut komeaksi, mutta mielenterveysongelmaiseksi mieheksi).
Itse vain en ajattele noin, enkä ymmärrä millään tavalla tuota ajatusmaailmaa. Miten niin uhkia? Mille?! En ymmärrä.
Luuletko, että olet sitten aikaisemmin ollut jotenkin ylempänä muita? Et kuule todellakaan. Se ei tee sinusta mitenkään ylhäisempää ihmistä jos sinulla on lapsia ja toisilla ei ole.
Haluaisitko jotenkin epätoivoisesti olla kateuden ja ihailun kohteena. No luuletko, että lasten kautta olet jotenkin enemmän kateuden ja ihailun kohteena? No et kuule todellakaan.
Kuulostat vähän naurettavalta ja itsestään liikoja luulevalta typerykseltä.
Olen vaan nauttinut, kun minulla on jotain niin perustavanlaatuista kun lapsi, jota muilla ei vielä ole. Kyllä se minusta on saavutus että on hyvä äiti. Minulla on toki muitakin saavutuksia ja päämääriä, mutta kuitenkin.
Mielestäni lapsen kanssa ei siis ole pelkästään raskasta, vaan myös ihanaa, tehdään sekin selväksi. Totuus kuitenkin on, että eihän sitä oikein voi tietää millaista lapsiperheen elämä on, ennen kun itsellä on lapsia. t. ap
Olen vaan nauttinut, kun minulla on jotain niin perustavanlaatuista kun lapsi, jota muilla ei vielä ole. Kyllä se minusta on saavutus että on hyvä äiti. Minulla on toki muitakin saavutuksia ja päämääriä, mutta kuitenkin.
Mielestäni lapsen kanssa ei siis ole pelkästään raskasta, vaan myös ihanaa, tehdään sekin selväksi. Totuus kuitenkin on, että eihän sitä oikein voi tietää millaista lapsiperheen elämä on, ennen kun itsellä on lapsia. t. ap
kun muutkin saavat lapsia ja näkevät, ettei se niin raskasta ole.
Tämä on tyypillistä huonoitsetuntoisille naisille. Halutaan porukasta ekana naimisiin ja lapsi, että saadaan sillä huomiota. Kun muut sitten aikoinaan tekevät samaa, alkaa kaduttaa kun huomataan, että tuli hätiköityä ja ei ehtinyt elää omaa elämää. Vähän sellaista amismeininkiä, että äkkiä vihille ja maha pystyyn niin ollaan aikuisia ja muka parempia kuin muut.
ikää kuitenkin jo tänä vuonna 31 vuotta. Eli mistään teiniäitiydestä ei ole kyse.
Ja kyllä on ihan mahdollista sekin, että muutkin ovat sitä mieltä, että vanhammuus ja pienen lapsen hoito ON välillä raskasta. Ei kai ole ketään, jolle ei väsymyksen hetkiä tulisi. t. ap
ja muilla on se kaikki edessä. Et haluaisi jakaa kavereille sitä esikoisen odotuksen tunnelmaa vaan haluaisit kaikkien huomion itseesi. Se osoittaa juuri sitä huonoa itsetuntoa.
Itse asiassa olen tyytyväinen, ettei enää tarvitse aloittaa kaikkea alusta (siis saada esikoista tähän saumaan.) Onneksi olen sen jo tehnyt. t. ap
Itse asiassa olen tyytyväinen, ettei enää tarvitse aloittaa kaikkea alusta (siis saada esikoista tähän saumaan.) Onneksi olen sen jo tehnyt. t. ap
Akateemisena ihmisenä hänellä on kyky ajatella omaa toimintaansa / omia ajatuksiansa analyyttisesti - ja myöskin laittaa itsensä likoon tällä palstalla ottamalla puheeksi "aran" aiheen.
Minä olen, ap, vuoden sinua nuorempi - nyt 30 vuotias, ja olen huomannut itsessäni ihan samoja tuntemuksia nyt, kun kaveripiirissä monet ovat alkaneet saada esikoisiaan.
Meillä on 2 lasta, mutta toiveissa on vielä kolmonen ja ehkä nelonenkin :-). Yhtä speciaalia se ei enää tunnu olevan nyt, kun muutkin ovat vähän väliä raskaana - silloin kun itse odotti esikoista (25 vuotiaana) olin ystäväpiirissäni ihmetyksen aihe! Kyllä siihen fiilikseen tottuu. Ei sille voi mitään. Minulta saat siis vertaistukea.
Minä uskon, että tämä liittyy tähän nykyajalle tyypilliseen kilpavarusteluun; pitää olla tietynlainen asunto / talo, auto ja toimeentulo - sekä tietysti ne kauniit ja tietyllä tavalla puetut lapset. Se nostattaa statusarvoa. Tai jotakin sen suuntaista ;-).
Paitsi että ehkä he silti katsovat minua ylöspäin, onhan lapseni jo luultavasti 3 v kun he saavat esikoisensa. t. ap
Taitavat katsoa sinua pikemminkin säälien asenteesi takia.
Itse asiassa näitä on ihan oikeasti olemassa. Tuppautuvat sitten neuvoineen aina joka paikkaan ja ovat niin tietäviä kaikesta. Latistavat muiden onnea sillä, että on jo itse kokenut jne..
Taidat huomata kohta olevasi aika yksinäinen.
kun siitä että muillakin olisi lapsia olisi niin paljon iloa paitsi heille, myös muille äideille!
Mun ongelmani on, että kaksi parasta ystävääni ovat molemmat ihan eri synkassa minun kanssani tässä lapsiasiassa, joten meidän lapsistamme ei koskaan tule kavereita. Yksi sai lapset hyvin nuorina, minä tavis-iässä ja kolmikon viimeinen ns. kypsemmällä iällä (lähempänä neljääkymppiä), joten jokainen on välillä tuntenut olevansa ihan ulkopuolinen, ja ystävyyttä on jo toista vuosikymmentä koetellut se että kaikki ovat ihan eri elämänvaiheessa vaikka olemme saman ikäisiä.
Hanki elämä sillä pääset tuosta.