Te, joita vieraannutettu toisesta vanhemmasta nuorena, oletteko ymmärtäneet sen aikuisena?

nosto

Minua ei vieraannutettu, vaan en omasta tahdostani halunnut vierailla isällä. En olisi mennyt varmaan koskaan, ellei olisi ollut pakko alle 12v

Tavattiin harvakseltaan, useita vuosia välissä. Vähän aikaa kivaa, tapaamiset päättyivät aina jotenkin dramaattisesti. Isä sepitti juttuja ja nosti aina esiin avioeroa, mm. "Oletkos kuullut minun versiotani erosta" olettaen, että olisin kuullut äidin. No en ollut, äiti ei ollut niin alhainen

Mutta isän mielestä kaikki oli tietysti äidin vika ja äiti paha. Lasten vaan ei ole hyvä olla miehen lähellä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Nainen eli äiti on se kenet lapsi haluaa

Mutta olen kuullut myös useita tarinoita, missä mies voittaa lapset puolelleen vähän vanhempana rahalla ja vapaudella (= lahjonta ja välinpitämättömyys). Pahimmissa tapauksissa äiti on mustamaalattu mielisairaaksi

En jotenkin käsitä tätä vieraannuttamis-termiä ollenkaan. Miehen suhde lapseen on omistuksellinen, ei luonnollinen. Lasta ei siis voi vieraannuttaa kuin äidistään. Lisäksi jos mies on ollut lapsen äidille paha tai lapsen äiti ei katso tätä sopivaksi lapsen kanssa asumaan, se on todennäköisesti lapsen etu. Suomen laki on tässä asiassa häiriintynyt, pakottaen hyvinkin pienen lapsen YKSIN siittäjä-koiraan omistukseen

Kunnioita lastesi äitiä ja anna hänelle kaikki tukesi. Se on paras mahdollinen tapa rakastaa lastasi

Mutta siis, kokemukseni etävanhemmasta perustuu hänen käytökseensä ja ilmapiiriin hänen luonaan, ei lähin puheisiin. Lapsi on todella viisas, noista isänkin jutuista osasin lukea aina rivien välistä mikä on homman todellinen luonne (kosto ja katkeruus). Lapsi ei lähde haastamaan vanhemman kertomusta, mutta rekisteröi kyllä oman kokemuksensa siitä. JOS se on valheellinen. Aina se ei ole, joskus se on ihan asianmukainenkin

Kyllä ymmärsin. Ja en ole koskaan antanut anteeksi äidilleni. Tajusi keski-ikäisenä myös sen, että äitini on loputtoman itsekäs narsisti. Hän tuhosi minut, veljeni ja isäni. Nyt elää täysin yksin. Ei kukaan välitä ja se on oikein hänelle. 

Vieraannuin ihan lapsena molemmista, enkä heitä ole sitemmin kaivannut.

Joo. Klassisesti unioniin kuulunut feministiäiti vieraannutti faijasta miesvihassaan. 

Olen töiden takia tällaisten asioiden kanssa usein tekemisissä. Surullinen ilmiö. Joskus on ihan aiheellista pitää lapset erossa toisesta vanhemmasta, mutta ei läheskään aina. Jotkut aikuiset ei vain pääse siitä erosta yli ja ottaa aikuisen roolia tilanteessa. 

Sen huomaa kuka keksii juttuja päästään. Ei ne ole aikuisten mielestä ns oikeasti vatvomisen arvoisia asioita mistä lapselle louskutetaan, mutta lapsesta toki tuntuu maailmaa isommilta asioilta. Jossain vaiheessa kyllä lapset yleensä osaa laskea yhteen 1+1 ja huomaa että iso osa on aivan tuubaa. 

Meidän äiti on tällainen vieraannuttajatyyppi ja kyllä siitä vanhemmiten näki läpi lopulta. Äiti siis pahasti alkoholisoitunut narsisti ja onnistui puhumaan meidän huoltajuuden itselleen. Isä kuitenkin piti tiukasti kiinni tapaamisoikeudestaan, kävi katsomassa meidän pelejä ym. ja lopulta kun äiti sekosi lopullisesti, sai onneksi meidän huoltajuudenkin. Siihen asti oltiin eletty aivan järkyttävissä oloissa, vaikka kulissit oli kunnossa. Ja kuunneltu taukoamatta miten isä on kamala ja ei halua osallistua.

Jos vieraannuttaminen on todistettavissa, asian voi viedä oikeuteen.

Omanikäiset on kokeneet tällaista vieraannutusta, kun isä on töissä ja äiti lasten kanssa. Äiti on pettynyt isään ja purkanut tätä lapsiin. Lapset taas on purkaneet pettymystä isään. Isä on nähty pahiksena, jota ilman äidillä olisi ollut aivan toisenlainen elämä. Äiti on kuin isän uhri jossain rikoksessa.

Ihmiset on tajunneet vasta aikuisiällä, että kaikki ei täsmää tässä tarinassa. Äiti on seurustellut ja mennyt omasta tahdosta naimisiin, valinnut lapset ja perheen. Isä ei ole (kai) mitenkään raiskannut lapsia alulle ja sitonut äitiä kotiin.

Lapsille on kuitenkin jäänyt vahva tunne siitä, että isä lähes pahoinpitelee äitiä, eikä välitä lapsista. Äiti on ainoa ihminen maailmassa, joka välittää! 

 

Jotkut jää tähän uskoon. Pojissa tuntuu olevan enemmän näitä äidin puolustajia. Taustalla voi olla isän tekemää väkivaltaa, minkä se äiti on kuitenkin itse lietsonut ja mahdollisesti jopa järjestänyt niin, että se kohdistuu lapsiin.

Isä ei välttämättä olekaan niin paha, kun siihen tutustuu aikuisena uudestaan. Aikuinen viimeistään näkee eron todellisuudessa ja tarinoissa.

Väkivaltatrauma estää joitain näkemästä. 

 

Ehkei ole aina vieraannutus kyseessä. Joskus täysin totta tai osa. Silloin toinen vanhempi voi olla vaikka juova renttu, joka hakkaa naisia. Ei hyvää seuraa tai esimerkki. Eri asia sitten jos se on todella keksittyä ja se selviää, ehkä toinen vanhempi ei siedä exää. Miksi kertoilisi juttuja joissa ei järkeä, eikö voi antaa olla sitten exän rauhassa, alkoholiko voimistaa tunteita. Kaipaako välittämistä enemmän itselleen lapselta vai ei tunteita. Jos mies kertoilee naisesta juttuja, kaikki ei aina ole totta, osa puhuu huurupuheita. On katkera ehkä. Ehkei kaikki jutut kuulu lapsille.

Sullahan on jo yksi ketju, jossa mammat määkii, että exäsi on kauhea vieraannuttajanarsisti. Eikö se riitä?

Ei mulla ollut lapsena asian suhteen kuin pelottelua toisella vanhemmalla. Äitini sanoi usein tyyliin että pitää lopettaa riehuminen ym. Tai muuten isä tulee.... niin että isä tulee ja antaa ns. tupen rapinat. Joo kyllä isällä oli auktoriteettia mutta muutenkin lapsen ja isä suhde ei ollut kovin läheinen niin kannattaako sitä vielä pahentaa isällä pelottelulla.