Oletko nähnyt jonkun tyydyttävän itseään?
Kommentit (164)
Kahden eri naisen. Ensimmäisen kanssa runkattiin yhdessä samanaikaisesti toisiamme katsellen ja toinen runkkasi itseään samalla, kun itse sormetin häntä peppureikään.
Tästä nyt on jo muutama vuotta mutta yllättävän eroottinen kokemus kun vieläkin muistelen.
Olin siis silloin hieman yli 35 vuotias sinkkunainen ja tapasin hieman yli 10 vuotta itseäni nuoremman miellyttävän ja pakko myöntää että myös hyvän näköisen miehen baarissa joka oli reissutöissä pääkaupunkuseudulla.
No ilta meni kivasti mutta pettymyksekseni mies oli jo varattu ja kotona odotti tyttöystävä mutta asuin lähellä ja ehdotin että mies tulisi kuitenkin yöksi minulle mihin mies suostuikin.
Menimme sitten molemmat samaan isoon parisänkyyni mutta nukkumisesta ei tullut kummallakaan mitään ja myös jutut muuttuivat pikkutuhmemmiksi ehkä se myös lisäsi eroottista latausta kun mies ei todellakaan halunnut pettää tyttöystäväänsä. Taisin kiusata että miten hän hoitaa seksin yksinään kun ei ollut yli viikkoon nähnyt tyttöystäväänsä niin vaivautuneena myönsi että masturboi silloin josta toki kiinnostukseni lisääntyi ja kysyin haluaisiko hän tehdä sitä silloin.
No näin miten hän vaivaantui entisestään ja rohkaisin lisää ja tein selväksi että vain katselisin niin pikkuhiljaa hän alkoi tekemään sitä peiton alla ja lopulta sain häneltä myös sen peiton pois. No lopputuloksena oli yksi upeimmista seksuaalisista kokemuksista kun sain privaatti esityksen hänen masturbointiin.
Jännitykseltään häneltä kesti vielä aika pitkään laueta ja todellakin nautin hänen kasvojenja ilmeistä ja kaikesta muustakin mitä näin. Todella ikimuistoinen kokemus minulle ja varmaan hänellekkin mutta ehkä toisella tapaa.
N 38
Kun asuin kotona niin kuulin äitini. Menin ajoissa omaan huoneeseen (nukkumaan) mutta en nukkunut, niin kuulin äitini voihkinnan monesti vessassa tai omassa makkarissa. Myös lelun surinaa. Äitillä kyllä miesystävä mutta ei asunut yhdessä. Riiteli seksistä usein kun äiti ei halunnut mutta kuulin useamman kerran runkkailun kun oli muut lapset nukahtaneet ja koti hiljeni. Mietin silloin miksi äiti ei antanut miehelleen mutta runkkasi.
pienessä hiprakassa tuli tyttöystävän kanssa puhetta runkkauksesta , sitten pyysin häntä näyttämään kuinka hän sen tekee. no hän näytti sen touhun alusta loppuun ihan itse
Jouluaattona nyt, aikaisin aamulla näin kun mieheni yritti panna joulukuusta ja samalla söi joulutorttua.
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt on jo muutama vuotta mutta yllättävän eroottinen kokemus kun vieläkin muistelen.
Olin siis silloin hieman yli 35 vuotias sinkkunainen ja tapasin hieman yli 10 vuotta itseäni nuoremman miellyttävän ja pakko myöntää että myös hyvän näköisen miehen baarissa joka oli reissutöissä pääkaupunkuseudulla.
No ilta meni kivasti mutta pettymyksekseni mies oli jo varattu ja kotona odotti tyttöystävä mutta asuin lähellä ja ehdotin että mies tulisi kuitenkin yöksi minulle mihin mies suostuikin.
Menimme sitten molemmat samaan isoon parisänkyyni mutta nukkumisesta ei tullut kummallakaan mitään ja myös jutut muuttuivat pikkutuhmemmiksi ehkä se myös lisäsi eroottista latausta kun mies ei todellakaan halunnut pettää tyttöystäväänsä. Taisin kiusata että miten hän hoitaa seksin yksinään kun ei ollut yli viikkoon nähnyt tyttöystäväänsä niin vaivautuneena myönsi että masturboi silloin josta toki kiinnostukseni lisääntyi ja kysyin haluaisiko hän tehdä sitä silloin.
No näin miten hän vaivaantui entisestään ja rohkaisin lisää ja tein selväksi että vain katselisin niin pikkuhiljaa hän alkoi tekemään sitä peiton alla ja lopulta sain häneltä myös sen peiton pois. No lopputuloksena oli yksi upeimmista seksuaalisista kokemuksista kun sain privaatti esityksen hänen masturbointiin.
Jännitykseltään häneltä kesti vielä aika pitkään laueta ja todellakin nautin hänen kasvojenja ilmeistä ja kaikesta muustakin mitä näin. Todella ikimuistoinen kokemus minulle ja varmaan hänellekkin mutta ehkä toisella tapaa.
N 38
Täytyy kysyä etkö mitenkään osallistunut tai auttanut ja pyysikö tämä mies että auttaisit yms?
Meillä vaimon kanssa itsetyydytys on ihan normi juttu. Usein tyydytetään itseämme niin ,että toinen katsoo. Ihanaa nähdä pillu oikein läheltä, kun vaimo hieroo klitorista ja kosteus näkyy huulien välissä.
Työkaveri, vahtimestari siltasairaalassa työvuoron aikana yöllä. Taisi huomata että minä huomasin. Ei olla puhuttu siitä mitään.
Vierailija
109/111 |
28.12.2024 | 13:58
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt on jo muutama vuotta mutta yllättävän eroottinen kokemus kun vieläkin muistelen.
Olin siis silloin hieman yli 35 vuotias sinkkunainen ja tapasin hieman yli 10 vuotta itseäni nuoremman miellyttävän ja pakko myöntää että myös hyvän näköisen miehen baarissa joka oli reissutöissä pääkaupunkuseudulla.
No ilta meni kivasti mutta pettymyksekseni mies oli jo varattu ja kotona odotti tyttöystävä mutta asuin lähellä ja ehdotin että mies tulisi kuitenkin yöksi minulle mihin mies suostuikin.
Menimme sitten molemmat samaan isoon parisänkyyni mutta nukkumisesta ei tullut kummallakaan mitään ja myös jutut muuttuivat pikkutuhmemmiksi ehkä se myös lisäsi eroottista latausta kun mies ei todellakaan halunnut pettää tyttöystäväänsä. Taisin kiusata että miten hän hoitaa seksin yksinään kun ei ollut yli viikkoon nähnyt tyttöystäväänsä niin vaivautuneena myönsi että masturboi silloin josta toki kiinnostukseni lisääntyi ja kysyin haluaisiko hän tehdä sitä silloin.
No näin miten hän vaivaantui entisestään ja rohkaisin lisää ja tein selväksi että vain katselisin niin pikkuhiljaa hän alkoi tekemään sitä peiton alla ja lopulta sain häneltä myös sen peiton pois. No lopputuloksena oli yksi upeimmista seksuaalisista kokemuksista kun sain privaatti esityksen hänen masturbointiin.
Jännitykseltään häneltä kesti vielä aika pitkään laueta ja todellakin nautin hänen kasvojenja ilmeistä ja kaikesta muustakin mitä näin. Todella ikimuistoinen kokemus minulle ja varmaan hänellekkin mutta ehkä toisella tapaa.
N 38
Täytyy kysyä etkö mitenkään osallistunut tai auttanut ja pyysikö tämä mies että auttaisit yms?
En osallistunut. Toki vähän rohkaisin nuorukaista alkuun kun oli aika ujo tämän suhteen ja häpeili masturbointia. Olisin toki halunnut seksiä hänen kanssaan mutta kun oli varattu niin pysyin tiukasti siinä että pelkästään katselen (Täytyy sanoa että olin samalla hieman kateellinen ja samalla säälin hänen tyttöystäväänsä).
Kyllä mies kun alkoi lähestymään laukeamista niin pyyteli apua yms mutta torjuin tiukasti kaiken sellaisen.
N 38
Olen poikani kaverin joka oli meillä matkaseurassa ja yökylässä kauan aikaa sitten.
N 48
Vierailija kirjoitti:
Olen poikani kaverin joka oli meillä matkaseurassa ja yökylässä kauan aikaa sitten.
N 48
Olisiko mahdollisesti miettinyt kaverin äitiä silloin tai ainakin toivoitko niin ?

Rehellisesti ei tainnut miettiä vaan sattui olemaan huonoa tuuria hänellä paikan ja ajan valinnalla sekä toki noloa tottakai sen ikäiselle.

Miltä tuntuisi jos mies tyydyttäisi sinua ajatellen ?

Tietenkin riippuu tilanteesta ja miehestä mutta käsitin tämän keskustelun että onko nähnyt jonkun itsetyydyttävän itseään myös vahingossa.
N 48
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen poikani kaverin joka oli meillä matkaseurassa ja yökylässä kauan aikaa sitten.
N 48
Olisiko mahdollisesti miettinyt kaverin äitiä silloin tai ainakin toivoitko niin ?
Rehellisesti ei tainnut miettiä vaan sattui olemaan huonoa tuuria hänellä paikan ja ajan valinnalla sekä toki noloa tottakai sen ikäiselle.
N 48
Oliko poikasi kaveri minkä ikäinen ja entä itse?

Hiukan yli 10 vuotta eli vähän yli 35 vuotias olin silloin ja poikani kaveri ehkä 16 vuotias. Tuollainen tilanne tulee molemmille niin yllätyksenä että ne ovat ns. "kiihottavia tilanteita" vain joissakin fantasioissa ei oikeassa elämässä.
N 48
Luulisin että kaikki ovat nähneet jos ei muuten niin peilistä.
Ystäväparin viehättävä rouva tyydytti itsensä usein saunassa vi*un pesemisen varjolla. Sai siten luontevan mahdollisuuden hyväillä sievää klitoristaan. Piilotteli ensimmäisillä kerroilla tukahdutettua orgasmiaan, mutta ei voinut olla nousematta varpailleen orgasmin hetkellä. Hyvin kaunista ja eleganttia, todella kaunista.
Kun avoimesti kiittelin häntä, kuinka kaunista oli katsella, oli kuin sulaa voita ja kiitteli sanakammarissa ystävällisistä sanoistani ainakin viiteen kertaan minuun päin kääntyen ja kuivaten näkyvästi ja kiirehtimättä runsasta kiihotusklöttyä. Molemmille herttailu oli mennyt perille. Niin sievää, että melkein kipeää teki. Kynis.mies