"Yksinäisyyden tunnetta lisää sosiaalinen media, joka näyttää täyttyvän elämästä ja sosiaalisista suhteista nauttivista ihmisistä."

No eihän se some nyt koko totuutta kerro, siellä silotellaan asioita.

Vierailija kirjoitti:

No eihän se some nyt koko totuutta kerro, siellä silotellaan asioita.

Karun todellisuuden näkee av-palstalla. Silloin yksinäisestä tuntuu suorastaan juhlalta, kun tietää, että ei tarvitse tosielämässä olla näiden sekopäiden kanssa tekemisissä.

No ei kai kukaan itseaiheutetusti yksin ole tainilman seksiä. Oma vika jos möllöttää vaan kotona.

Jep. En ole yksinäinen, mutta terveys rajoittaa menemisiä. Helpotti, kun jätin somen. Tosin en sen takia jättänyt somea, mutta huomasin tämän helpotuksen jälkeenpäin. Uskon myös auttavan yksinäistä. Enää ei edes kiinnosta muiden tekemiset ja menemiset. Enemmänkin mietin, että eikö porukka enää osaa olla itsekseen. 

Yksi tubettaja kertoi hyvin suoraan, että ei hän ole ystävä seuraajiensa kanssa. Ei hän tunne heitä eivätkä seuraajat häntä. Ei hän huomaa jos joku lopettaa seuraamisen. Kyllä hän tietenkin käy keskusteluja seuraajiensa kanssa, mutta siihen se jää. Mutta hyvää sisältöä hän tekee silti. Kannattaa muistaa tämä.

Totta, se voi vaikuttaa masentavasti. Perheelliselle some taas aiheuttaa harmia siksi, että se vie liikaa aikaa.  

 

Sometili kannattaa hylätä, ellei sillä ole muuta kuin viihdearvoa. Julkkiksia voi stalkata ilman tiliäkin ja kaverit tavoittaa puhelimella.

Onneksi somessa ei ole pakko olla.

Ei minua masenna mitä ne ihmiset tekee, joilla tuhansia muitakin seuraajia. Olen valinnut seurata heitä mielenkiintoisen sisällön vuoksi, oli se sisältö sitten matkustamista, noitajuttuja, toksisten miesten juttujen kommentointia, entisöintijuttuja yms. Seuraan siis kaikenlaisia tyyppejä, joista suurin osa ei edes ole suomalaisia. Joskus tosin heidän asuinpaikkansa ainaiselta tuntuva lämpö ja auringonpaiste saa miettimään, että miksi en aikanaan lähtenyt täältä. 

Mutta se masentaa, kun näkee tuttujen ja kavereinaan pitämien ihmisten näkevän toisiaan, tekevän kaikkea mukavaa. Minäkin haluaisin, mutta minua ei kutsuta. Enkä enää kehtaa itse kysyä, kun se ei vuosiin ole tuottanut tulosta. 

Jos somessa ei olisi ns. traumaterapiaa ja vertaistukea, lähtisin sieltä. Mutta kun mistään muualta en saa apua, niin self helpitkin menee. Ehkä joskus olen somevapaa ja osaan tulla toimeen itseni kanssa ilman kateutta ja surua. 

Sama se on vähän joka asiassa. Sitä kuvittelee olevansa ihan hyvässä fyysisessä kunnossa ja ihan riittävän aktiivinen sosiaalisesti jne. ja sitten some läväyttää eteen tosi tikissä kunnossa olevia ihmisiä ja ihmisiä, jotka jaksavat töiden jälkeen ilmeisesti ihan mitä vaan.

En voi sille mitään, että väistämättä olen kateellinen ja joskus tulee sellainen blääh- fiilis. Kyllähän ne osaltaan voivat toimia motivaattoreinakin, mutta valitettavasti joskus vaikutus on toisenlainen. Kaikenkukkuraksi vertaan itseäni 20 vuotta nuorempiin, kun en oikein osaa/halua mennä iänkään taakse. Joka iässä voi olla hyvässä kunnossa ja kehittyä, mutta kaipa se on tosiasia, että hiukan helpompaa se on (ja oli itsellänikin) nuorempana.

Tulisi huomata, että some on kuin rakkausromaani, toimintajännäri ym. Aina on voinut toivoa kirjan maailmaa omakseen, mutta realistina ymmärtää, että tarina on käsikirjoitettu epärealistinen fantasia.

Näinhän se on

Lopetin Facebookin seuraamisen samasta syystä, että ärsyynnyin ihmisten onnea säteilevistä päivityksistä pienistäkin arjen tapahtumista. Olkoot onnellisia pihan kukkasista, on niitä minullakin, mutta koen että se hehkutus tuo mukanaan tunteen kuin joku muu olisi etuoikeutetumpi kertomaan sen saman asian minkä muutkin huomaavat ja kokevat. Niin kuin yrittäisi jutella porukassa ja se yksi kailottaa yli muiden kuuntelematta onko muillakin asiaa.

Yksinäisyys, eristäytyneisyys on se toinen tunne, jonka myös koen. En silti lähde menemättä mihinkään yksikseni, koska yllättävän usein ihmiset tykkäävät jutella kanssani. Osaan kuunnella ja kiinnostua toisen asioista, niin saatan kuluttaa parikin tuntia jonkun vieraan seurassa ja siitä jää kiva olo.

Se, että soittelee vanhoille sukulaisille ei ole ratkaisu. Teen sitäkin, mutta se iäkäs sukulainen ei välttämättä ole mikään hersyvän hauska seuralainen ja jutut ovat usein aika kurjia, joihin ei minun tyyppiseltä ratkaisukeskeiseltä ihmiseltä haluta apua. Jotkut vanhat ihmiset mieluummin valittavat, ainakin meidän suvussa on sellaisia, joten joku raja pitää minunkin seuran kaipuulla olla.

Kun ilmoitin muutamille tutuille, etten enää seuraa heidän reissukuviaan Facessa yhteydenpito muuttui. Nyt he lähettävät kuvat WhatsApissa, mutta kivaa niissä kuvissa on nyt se että ne on ajatuksella valittu minulle. Pidän vuoristoista, niin kuvat ovat vuoristoista. Vastaan takaisin kiitoksin ja kyselen kohteessa jotakin. Liitän kuvan pihallani kukkivista päivänkakkaroista ja saan taas vastauksen, että onpas kivat. Ei tunnu niin yksinäiseltä enää.

Vierailija kirjoitti:

Ei minua masenna mitä ne ihmiset tekee, joilla tuhansia muitakin seuraajia. Olen valinnut seurata heitä mielenkiintoisen sisällön vuoksi, oli se sisältö sitten matkustamista, noitajuttuja, toksisten miesten juttujen kommentointia, entisöintijuttuja yms. Seuraan siis kaikenlaisia tyyppejä, joista suurin osa ei edes ole suomalaisia. Joskus tosin heidän asuinpaikkansa ainaiselta tuntuva lämpö ja auringonpaiste saa miettimään, että miksi en aikanaan lähtenyt täältä. 

Mutta se masentaa, kun näkee tuttujen ja kavereinaan pitämien ihmisten näkevän toisiaan, tekevän kaikkea mukavaa. Minäkin haluaisin, mutta minua ei kutsuta. Enkä enää kehtaa itse kysyä, kun se ei vuosiin ole tuottanut tulosta. 

Jos somessa ei olisi ns. traumaterapiaa ja vertaistukea, lähtisin sieltä. Mutta kun mistään muualta en saa apua, niin self helpitkin menee. Ehkä joskus olen somevapaa ja osaan tulla toimeen itseni kanssa ilman kateutta ja surua. 

Minustakin tuntui ihan uskomattoman pahalta se, että minua ei kutsuttu erään vanhan kaveriporukan tapaamiseen. Kuvatekstissä oli vielä jotain tyyliin #vanhajengikoossa.

Jättäydyn nykyään ihan suosiolla ulkopuolelle kaikista ihmissuhteista, niin monta kertaa mut on pullautettu porukasta ulos tms.

Minä en ole somessa tarkoittaen näitä facea, instaa, x, snäppiä, jodelia yms. En seuraa ketään enkä jaa elämääni kuin tutuille whatsapp:n kautta, jos on asiaa. Jo alusta oli selvää, että se on sellaista muka elämää, esitetään parempaa kuin ollaankaan, en ollut kiinnostunut minkälaisen voileivän joku on syönyt yms. Huomaan olevani aavistuksen aina pihalla kaikesta, mutta ei se haittaa. Riittää kun seuraan uutisia ja paria keskustelupalstaa. Muuten pyrin elämään ja kohtaamaan ihmisiä livenä. Työni on hyvin sosiaalista, joten ei kyllä riittäisi paukkuja enää sosialisoida iltaisin. Suosittelen muillekin varsinkin jos alkaa vertailemaan itseään muihin.

Joskus tuntui että muilla on show meneillään keiden kanssa esiinnytään somessa. Yksi mies oli naislauman keskellä. No ei siinä mitään. Mikä on todellisten ystävien määrä tai suht järjissään olevien kivojen. :) Ulkomailtakin saa mielenkiintoisia kuvia, mutta pääseekö se kuvan katsoja koskaan ulkomaille.