Kahden pienen lapsen (vauva+taapero) kotiäidit ovat maailman pahimpia valittajia!!!

Oman elämänsä hehkuttaminen kun ei ole sallittua, vain valittaminen. Helpommalla pääsee kun vaan valittaa. Terveisin taaperokaksosten äiti, elämäänsä tyytyväinen kummajainen hiekkalaatikon reunalla

Kai sitä hakee jollain tapaa lohtua itselleen, sekä vertaiskokemuksia ja tukea. Ja sitä tarvii kun on vauvan ja taaperon kanssa kaiket päivät kotona!

Sullahan ongelma on :)



Minä valitan joskus ystävilleni, että on rankkaa kun ei saa nukkua, ei saa pidettyä asuntoa siistina eikä ehdi mitään omia juttuja. Mutta ei se silti tarkoita, ettenkö pitäisi elämästäni tai ettenkö olisi valintoihini tyytyväinen. On sen vaan mukava, kun saa purkaa mieltään kaverille. Ulkopuolisen korvin keskustelu saattaisi kuulostaa pahalta, mutta eipä se muiden korviin ole tarkoitettukaan. Vertaistuki on parasta tukea, sitten taas jaksaa. Etkö muka IKINÄ valita mistään asiasta kenellekään?

Kertooko se jotain tästä ajasta? Yhteiskunnasta? Sinusta?

että positiivisuus on perseestä.



Toisaalta, mulle " saa" sattua kaikkea kamalaa ja ihmiset kuittaa sen sillä, että kyllä sä kestät kun olt noin positiivinen...

Siellä kun valittaa, niin ei sitten tarvi varmaan kaikille muille ihmisille valittaa. Ja saattaa kuulla vaikka jotain toimivia vinkkejä samassa elämäntilanteessa olevilta.

Töistä valitetaan, säästä valitetaan, rahatilanteesta valitetaan, puolisosta valitetaan jne jne... Ihminen ylipäänsä ei taida koskaan olla tyytyväinen siihen tilanteeseen jossa parhaillaan on (kärjistys)!



Mutta minusta on kuitenkin hyvä jos tämä ahdistuksen sanoiksi purkaminen helpottaa oloa ja auttaa taas jaksamaan... Sillä paljon pahempi on yksin väsyneenä sinnittelevä äiti joka ei koskaan voi purkaa väsymystään ja pahaa oloaan kenellekkään aikuiselle vaan menee sitten ja tekee höyrypäissään jotain kauheaa lapsilleen...



Antakaa ihmisten purkaa mieltään, se usein auttaa!

Minä juuri pari päivää sitten soitin äidilleni ja purin väsymystäni 3v uhmailusta ja 6kk vauvan hammasitku yhdistelmästä... puhelun jälkeen halin lapsiani ja totesin että kylläpä he ovat ihania ja pienetpä ne on loppujen lopuksi nämä minunkin murheet.

Miksi siellä syrjitään sellaista, joka ei valita? Tai en mä teidän hiekkiksestä tiedä, mutta täällä meillä niin tehdään.

että valitamme hiekkalaatikolla tai puistoissa. Kelle muulle sitä sitten marmattaisi, jos lapset olisivat hoidossa? Kaiken lisäksi tuntisin itseni aika luuseriksi, jos raijaisin lapset hoitoon ja itse köllisin kotona ;-D

Jos sitä velloo siinä pahassaolossa niin kotona kuin ulkoillessakin, elämähän on pelkkää paskaa! En mä jaksa ainakaan kuunnella JOKA PÄIVÄ samoja narinoita lähes ventovieraiden suusta, kuinka on niin kauheeta ja rankkaa lasten kanssa........



Voisko joku joskus tulla puistoon ja aloittaa vaikka että: onpa ihana talvisää tänään...niin, meidän Ville oli tänään niin sulonen aamulla, kun tuli halaamaan ja sano, että ' äiti mä lakastan tua' ...ja Liisa pääs eilen pari metriä jo eteenpäin lattialla ja vähäks se oli onnessaan....ja mul on jotenki hyvä fiilis, vaikken kauheesti nukkunutkaa yöllä...

Kokeilkaa itse lapsettomat tai yhden lapsen äidit mitä on elää kahden pienen kanssa, joista kumpikin herää yöllä 2-20 kertaa ja ylös on kuitenkin noustava klo 6-7. Laittakaa herätyskello soimaan yöllä tunnin välein ja nouskaa joka kerralla sängystä ylös. Jokaisen oma valinta enkä kadu mitään, rakastan lapsiani ja on ihanaa kun on pieni ikäero, mutta kukaan, ei kukaan voi oikeasti ymmärtää mitä tämä loputon väsymys on enkä koe että olen huono ihminen jos siitä valitan. Korjaan - samassa tilanteessa olevat ehkä ymmärtää.

Itse saanut oikein " kauhukuvia" miksi pitää itsensä laittaa tuohon asemaan. Siksi odotan että esikoinen hiukka kasvaa ennen kuin alan toisesta haaveilemaan. Ja varmasti on poikkeuksia tässäkin, mutta minä olen törmännyt vain näihin valittajiin.

nyt vasta odottelen esikoista, mutta miksi tosiaan kaikki aina vaan valittaa? lapsia hankitaan ja niitä on ' pakko saada' , mutta sitten elämä onki ihan hanurista?

Minä en ole kokenut pientä ikäeroa rankaksi (1v7kk), ja voin suositella sitä kaikille.



Nauttikaa lapsistanne. Kyllä se väsymys joskus helpottaa (oikeasti)



:-)

ei oo :)! Elämä on ihanaa ja lapset on ihania ilon tuojia!

Osa vain valittaa kaikesta ja toiset taas ei mistään.

Vierailija:

Miksi te valitatte, jos kuitenkin pidätte ratkaisuanne oikeana?? Miksette sitten vie esikoista hoitoon?? Nauttikaa nyt siitä kotiäitiydestänne, itsehä ootte polkunne valinnneet!

Taitaa olla kateellisten panettelua niitä kohtaan, joiden ratkaisua pitää esikko hoidossa arvostelette!

Noh, mullekin se on terapiaa. Mä olen sellaista yltiöpositiivisuutta vastaan. Sitä peruskuvaa, että lasten kanssa on ihanaa. Sitä pyhää äitiyttä vastaan jossa ei saa sanoa, että oikeasti niiden lasten kanssa ON rankkaa ja että äitikin ON ihminen jolla on perustarpeet kuten nukkuminen.

Ja totta, itse olen polkuni valinnut. Miksi siis olisin kateellinen niille joilla esikoinen on hoidossa? Sehän ei ole mitenkään yksisuuntainen se valittu polku. Se ei vaadi kuin lappu kunnalle ja esikoinen hoitoon. Kaikilla niillä valittajillakin on se mahdollisuus, miksi siis kadehtisin ketään siitä? Olen valinnut pitää esikoisen kotona. Olen miettinyt ja harkinnut vielä uudelleenkin, mutta hän on ja pysyy kotona mun ja vauvan kanssa. Ja mä valitan edelleen jos mua sattuu huvittamaan!

Jokaisella on oma keino tyhjentää päätä. Eikö se ole parempi , että äidit puhuvat toisille kuin että narisevat sitten lapsille?



Ja sinä itsekkin nyt valitat!



Kyllä siellä puistoissa puhutaan myös iloisista asioista jos vaan kuuntelet.

Minä sen sijaan olen kehunut kuinka ihanaa voi olla kahden kanssa, ikäeroa 1v8kk. Monet ovat sanoneet, että asenteeni on tosi hieno, harvemmin kuulevat että joku sanoo positiivisia asioita kun on pieniä lapsia.



Lapseni ovat helppoja ja ihania, tämä on mahtavaa aikaa :)



t:3-vuotiaan ja 1½-vuotiaan iloinen äiti

Tällä palstalla saa kyllä sen kuvan, että jos on vaikeaa lasten kanssa JOSKUS, ei ansaitsisi lapsiaan ollenkaan! :O Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että elämä pienten lasten kanssa olisi ihanaa piknikkiä päivästä päivään? Kyllä se on hyvin usein rankkaa, mutta sitten ne ilotkin on isot. Mulla ainakin samaan päivään mahtuu raivokohtauksia, epätoivoa ja huolta, mutta myös hervotonta naurua, sydäntä pakahduttavaa iloa ja sitä Rakkautta. Sitä on elämä pullollaan. :)))