Birgitta katosi keskellä vilkasta keskustaa näiden naisten kohtalot ovat edelleen mysteereitä
Ilta-Sanomat kokosi kolmen selvittämättömän katoamistapauksen tiedot.
He ovat yhä kateissa: Minja-Maria Savola, Birgitta Silander ja Maria Halme.
Birgitta Silander katosi Helsingissä maanantaina 24. elokuuta vuonna 2015. Hän oli kadotessaan 65-vuotias.
Silander asui Helsingin Viikissä. Hän työskenteli kampaajana ja hänen kampaamoliikkeensä sijaitsi Pohjoisella Rautatienkadulla.
Katoamispäivänään hän lähti kotoaan kaupungin keskustaan kahden aikaan iltapäivällä. Silanderin piti tavata työkaverinsa Etu-Töölössä sijaitsevalla kampaamolla noin kello 15, mutta hän ei koskaan saapunut tapaamiseen.
Kampaajan viimeisistä liikkeistä on hyvin niukasti tietoa. Poliisi on selvittänyt, että Silanderin matkakorttia oli käytetty metroasemalla noin kello 14.42.
Vielä paria tuntia myöhemmin hänen matkapuhelimensa linkittyi Helsingin keskustan ytimessä Tennispalatsin tukiasemaan.
Myöhemmin puhelin sammui. Myöskään naisen matka- tai pankkikorttien käytöstä ei jäänyt minkäänlaisia myöhempiä jälkiä. Valvontakamerakuvatkaan eivät antaneet vastauksia siihen, miten ja minne nainen saattoi hävitä Helsingistä keskellä vilkasta iltapäivää.
VUONNA 2022 Silander julistettiin kuolleeksi. Kuolleeksi julistamista voi hakea käräjäoikeudesta viiden vuoden kuluttua siitä, kun henkilö on tiettävästi viimeksi ollut elossa. Silanderin kuolinpäiväksi onkin merkitty 24. elokuuta 2020, eli päivä, jolloin hänen katoamisestaan tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Miten Helaingin keskustassa voi kadota keskellä kirkasta päivää?
Kampaaja-Birgitta taisi kadota vapaaehtoisesti,kaksoiselämä ulkomailla sillä muistaakseni oli.
Vierailija kirjoitti:
Miten Helaingin keskustassa voi kadota keskellä kirkasta päivää?
Vaikka nousemalla väärään autoon. Ilpo Härmälä teki saman Turussa. Kohtalo selvisi vuosikymmenien päästä.
Tuliko riitaa parturikollegan kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Taitaa tuo työkaveri tietää enemmän, kuin kertookaan! Yleensä kataoamisiin liittyy joku tuttu, mutta voi se olla sattuman kauppaakin ja onkin joutunut tuntemattoman rikoksen uhriksi?
Uskon kanssa näin. Riitaa rahasta ja yritystoiminnasta..? Minfolla ihan kattavasti aiheesta.
Eikö turvakamoiroista ole katsottu, kuka sitä matkakorttia käytti klo 14.42?