N. 3 vuoden ikäero?

Onnea yritykseen!



t:Viiden äiti

ei kauheeta mustasukkaisuutta vauvaa kohtaan, ja nyt ovat parhaita kaveruksia. ja isompi osasi jo "auttaakin" vauvanhoidossa ja oli tosi tärkeenä "iso"

Isompi on tosiaan omatoiminen, ja oli juuri luopunut vaipoista, kun vauva tuli taloon. Nukkui yönsä hyvin. Kolmevuotias kävelee jo suht pitkiä matkoja, osaa jonkin verran auttaa vauvan kanssa (ylimääräinen pieni käsipari on osoittautunut yllättävän hyödylliseksi) ja leikkii myös pikkusisaruksen kanssa pitkiä aikoja, nyt kun ovat vähän isompia. Ovat hyviä kavereita keskenään. Kolmevuotiaasta on seuraa myös äidille. Ei tule sellaista tunnetta, että vain seinille puhuisi kaiken päivää. :) Ai niin ja esikoinen varoittaa aina kuopuksen touhutessa jotain kiellettyä/vaarallista.



Huonoja puolia on se, että ainakin meillä osui uhmaikä raskauden keskelle, olin tosi väsynyt ja kiukkuinen pikku-uhmikselle. Jälkeenpäin ajatellen liiankin tiukka ja kärtty. :( Tänä kesänä on tullut myös se, että esikoinen on alkanut muodostaa pihalla omia ystävyyssuhteita, ja kuopuksesta tämä on tietysti tylsää, kun ei pääse isompien leikkeihin mukaan. Mutta edelleen nyt 4,5- ja 1,5 -vuotiaat kyllä leikkivät myös keskenään.



Lopuksi: olen sitä mieltä, että mikä tahansa ikäero on ok. Mutta tässä tämän ikäeron eri puolia. :)

Jotenkin tuo 3 vuotta tuntuisi olevan sellainen raja, että silloin viimeistään lapsi muuttuu 'vauvasta' lapseksi ja tosiaan ymmärtää jo paljon ja osaa tehdä itsekin paljon. En kuitenkaan haluaisi ikäeron vanyvän hirvittävän pitkäksi, vaikka toki kaikissa ikäeroissa varmasti on puolensa. Kunhan ei ole liian pieni niin sopii minulle :)