Lapsi alkanut vahtimaan minua. Mistä voi johtua ja mitä asialle voi tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Ap päivittää tilannetta. Puhuin tänään pitkään asiasta lapsen kanssa, ja lopulta selvisi, että hän oli jostain saanut päähänsä, että entä jos en joskus tulekaan häntä hakemaan päiväkodista. En ole koskaan myöhästynyt yhdestäkään hakemisesta, siis mistään paikasta ja muutenkin olen aina tehnyt kuten on sovittu. Lapsi ei osaa itsekään sanoa mistä tuo ajatus on yhtäkkiä tullut. Vakuutin tietenkin, että tottakai aina haen. Osaisiko joku vinkata miten käsitellä asiaa lapsen kanssa? 

Omasta elämästä tulee mieleen, että sinun kannattaa toistaa tuota useamman kerran, jotta pelko hälvenee. Ehkä myös avata luottamusta esim päiväkodin työntekijöihin, eihän hekään lasta jätä vaan huolehtivat kyllä. Onhan teillä jotain sukua/tuttuja/ystäviä? Luottoa myös siihen, että hekinhän ovat elämässä. Älä jätä lapsen elämää liian yksinäiseksi eli kontaktin ovat vain sinä. Tämä luo uskoa lapselle, että hän ei ole yksin vaikka äiti ei ole näkyvillä koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Ap päivittää tilannetta. Puhuin tänään pitkään asiasta lapsen kanssa, ja lopulta selvisi, että hän oli jostain saanut päähänsä, että entä jos en joskus tulekaan häntä hakemaan päiväkodista. En ole koskaan myöhästynyt yhdestäkään hakemisesta, siis mistään paikasta ja muutenkin olen aina tehnyt kuten on sovittu. Lapsi ei osaa itsekään sanoa mistä tuo ajatus on yhtäkkiä tullut. Vakuutin tietenkin, että tottakai aina haen. Osaisiko joku vinkata miten käsitellä asiaa lapsen kanssa? 

Tulee siitä, että joka päivä hylkäät hänet päiväkotiin :D Vaikka itse tietäisit tulevasi, lapsella ei ole mitään kontrollia asiaan. Ei pidä päiväkodin henkilökunnasta ja kavereista, tietenkään, koska eivät ole äiti. Häntä vieroitetaan sinusta vastoin omaa tahtoaan. Se traumatisoi ja pelottaa

Vierailija kirjoitti:

6-vuotias on varmaan jo päiväkodissa. Lapsellehan se on hylkääminen, kun luonnostaan haluaisi olla äitinsä ja tuttujen seurassa pienessä yhteisössä. On kuitenkin kiintynyt sinuun niin kuin kuuluukin ja siksi roikkuu sinussa sen, minkä pystyy. Lapsia kohdellaan tässä yhteiskunnassa ihan hirveällä, luonnottomalla tavalla

On päiväkodissa, syksyllä alkaa sitten eskari, nyt ollaan pari kk kesälomalla. Voihan se olla että tämä on vain joku yhtäkkinen eroahdistus, mutta miksi juuri nyt ja miksi näin voimakkaana. En nyt ihan käsitä millä hirveällä tavalla lapsia kohdellaan ja miten se liittyy lapseeni. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästä tehdään elämää suurempi ongelma? Jos lapsi tarvitsee enemmän sinua tässä kehitysvaiheessa, niin hän nyt vaan tarvitsee ja sillä selvä. Anna hänelle aikaa ja huomiota. 

Lapsen kehitys ei kulje sillä tavalla, että uusi vaihe on aina helpompi. Kehitys voi päällepäin näyttää jopa taantumiselta.

Kuusivuotias elää muutosten aikaa. Vähintään alitajuisesti hän tietää, että pian pitäisi olla isompi, mennä kouluun jne. Se pelottaa. Ajattelu on kehittynyt niin, että mieleen tulee sellaisia uhkia, joita en pienenä osannut edes ajatella, kuten äidin menettäminen. 

Oma lapseni itkeskeli kuusivuotiaana, että ei halua muuttaa koskaan pois kotoa. Lohduttelin sitten, että ei hänen tarvitsekaan, ellei itse halua. Tuollaisia tulee kuusivuotiaan mieleen.

Ei lapsi tuollaista ajattelisi 6-vuotiaanakaan, ellei joka päivä joutuisi kokemaan sitä. Äiti menee pois. Minä jouduin jättämään oman lapseni 3kk iässä isän hoitoon näin. Selväähän se, että lapsi traumatisoituu tuollaisesta iäksi. Äiti on lapselle ainoa oikea turva, päiväkoti vieras paikka ja vieraat ihmiset. Ei mitään tuttua, hänestä ei huolehdita. Isä ei osaa hoitaa, isä satuttaa. Isä pakottaa vieraiden naisten ja mummojen syliin. Lapselle hirveää. Yhteiskunnassamme pakollista kidutusta :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

6-vuotias on varmaan jo päiväkodissa. Lapsellehan se on hylkääminen, kun luonnostaan haluaisi olla äitinsä ja tuttujen seurassa pienessä yhteisössä. On kuitenkin kiintynyt sinuun niin kuin kuuluukin ja siksi roikkuu sinussa sen, minkä pystyy. Lapsia kohdellaan tässä yhteiskunnassa ihan hirveällä, luonnottomalla tavalla

On päiväkodissa, syksyllä alkaa sitten eskari, nyt ollaan pari kk kesälomalla. Voihan se olla että tämä on vain joku yhtäkkinen eroahdistus, mutta miksi juuri nyt ja miksi näin voimakkaana. En nyt ihan käsitä millä hirveällä tavalla lapsia kohdellaan ja miten se liittyy lapseeni. Ap

Se on täysin luonnotonta lapselle. Lapset haluavat kasvaa perheyhteisöissä, ja äiti on heille yleensä ainoa turvallinen aikuinen. Jopa isosisarukset voivat aiheuttaa ahdistusta, isästä puhumattakaan. Lapsi tarvitsee äitiään. Ei se ole sinun vikasi, että yhteiskuntamme on järjestetty lapselle näin vahingolliseksi ja traumaattiseksi. Tuon vaan esille, että lapsen näkökulmasta se, että hänet hylätään joka päivä jonnekkin randomien kanssa, on hylkäämistä. Hänellä ei ollut valtaa sen alkamiseen, hän menettää luottamustaan. Haluaa pysyä äidin lähellä, kaipaa äitiä. Ei ole mitään "eroahdistusta" vaan ihan normaalia käytöstä, kun vieroitetaan liian aikaisin. Jos porukka vaihtuu tai dynamiikka muuttuu, saattaa kaivata äitiä enemmän. Jos päiväkodissa tapahtuu jotain "pahaa", tarve turvaan korostuu. Kun tuota tehdään kissapopulaatioissa, siis vieroitetaan pentuja liian aikaisin, niistä kasvaa todella häiriintyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästä tehdään elämää suurempi ongelma? Jos lapsi tarvitsee enemmän sinua tässä kehitysvaiheessa, niin hän nyt vaan tarvitsee ja sillä selvä. Anna hänelle aikaa ja huomiota. 

Lapsen kehitys ei kulje sillä tavalla, että uusi vaihe on aina helpompi. Kehitys voi päällepäin näyttää jopa taantumiselta.

Kuusivuotias elää muutosten aikaa. Vähintään alitajuisesti hän tietää, että pian pitäisi olla isompi, mennä kouluun jne. Se pelottaa. Ajattelu on kehittynyt niin, että mieleen tulee sellaisia uhkia, joita en pienenä osannut edes ajatella, kuten äidin menettäminen. 

Oma lapseni itkeskeli kuusivuotiaana, että ei halua muuttaa koskaan pois kotoa. Lohduttelin sitten, että ei hänen tarvitsekaan, ellei itse halua. Tuollaisia tulee kuusivuotiaan mieleen.

Ei lapsi tuollaista ajattelisi 6-vuotiaanakaan, ellei joka päivä joutuisi kokemaan

Mitä kummaa. Isä pakottaa vieraiden naisten syliin? Oletko ihan kunnossa kun kirjoitat tuollaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästä tehdään elämää suurempi ongelma? Jos lapsi tarvitsee enemmän sinua tässä kehitysvaiheessa, niin hän nyt vaan tarvitsee ja sillä selvä. Anna hänelle aikaa ja huomiota. 

Lapsen kehitys ei kulje sillä tavalla, että uusi vaihe on aina helpompi. Kehitys voi päällepäin näyttää jopa taantumiselta.

Kuusivuotias elää muutosten aikaa. Vähintään alitajuisesti hän tietää, että pian pitäisi olla isompi, mennä kouluun jne. Se pelottaa. Ajattelu on kehittynyt niin, että mieleen tulee sellaisia uhkia, joita en pienenä osannut edes ajatella, kuten äidin menettäminen. 

Oma lapseni itkeskeli kuusivuotiaana, että ei halua muuttaa koskaan pois kotoa. Lohduttelin sitten, että ei hänen tarvitsekaan, ellei itse halua. Tuollaisia tulee kuusivuotiaan mieleen.

Ei lapsi tuollaista ajattelisi 6

Sitä ne vuoroviikkoisät tekevät. Pakottavat lasta toisten naisten syleihin ja hoidettaviksi.

Voi olla että tuntee olonsa hyväksi seurassasi eikä oikein osaa asettua minkään tekemisen äärelle yksin. Voisitte kokeilla, että aloitat hänen kanssaan jotain puuhaa (askartelu, väritys, lukeminen, leikki, palapeli) ja kerrot että olet hetken hänen kanssaan siinä, että lapsi osaa ennakoida että hänen on tarkoitus jatkaa itsenäisesti. Sitten kun pääsee alkuun, lähdet tekemään omia juttuasi. Jos alkuun tekee vaikka 5-10 min yksin, sitten palaat katsomaan miten menee ja pidemmät aikaa pikku hiljaa. Toivon mukaan pystyy näin asteittain harjoittelemaan sitä, ettei tarvitse läsnäoloasi ihan jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Erokoulu. Se on muutenkin ajankohtainen kun se koulun alku lähestyy. Pieniä yksinolo hetkiä ja pidempiä jaksoja toisen vanhemman kanssa. Sinun pitää poistua, että lapsi oppii ettet ole menossa mihinkään. 

Lapsi nimenomaan oppii, että menee pois ja äitiin ei voi luottaa. Kuten ei voikaan, kun koko ajan jättää lapsen esim. isän kanssa, hoitoon tai kouluun. Ja sittenkin, kun on paikalla, pitää lapsen läheisyyttä "vahtimisena" :D

Hullu ä pä rä! Vie se hoitoon mokoma!

48 jatkaa vielä, että jonkinlaista ahdistuneisuutta lapsen puolelta voi liittyä siihen ettei viihdy muutoin kuin vanhemman seurassa. Siihen viittaisi myös tuo pelko, ettei tulla hakemaan. Turvallisuudentunteen lisääminen ja asteittainen harjoittelu auttavat lasta orientoitumaan siihen, että olet saatavilla tarvittaessa vaikka ei jatkuvasti seuraisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä. Vaikka asiasta on puhuttu ja sillä tavalla selvinnyt mikä ongelma on, niin kaipaisin vielä vinkkejä mitä tehdä. Lapsi haluaa olla koko ajan lähes kiinni minussa, hän ei suostu menemään edes edeltä pukemaan kenkiä eteiseen niin että minä vielä viereisessä huoneessa puen itse sukkia tms. Eikä suostu enää olemaan leikkimässä missään ellen ole aivan vieressä. Miten saan hänelle olon, että mitään hätää ei ole? Olen sitä yrittänyt vakuutella, mutta ei auta. Joku neuvoi etten kiinnittäisi niin huomiota siihen että hän kulkee perässäni kuin varjo. Sen voin tehdä, mutta entä nuo muut kun lapsen itsensä pitäisi tehdä jotain, vaikka pukea tai leikkiä, eikä suostu enää niitä tekemään ellen tule siihen samaan huoneeseen ja pysy siinä. Aika hankalaa arki näin. Ap

onhan hänellä hätä. Selvästi muut toimivat hänen kanssaan tavoilla, joita hän ei koe turvalliseksi. No adoptioon voi antaa jos kokee lapsensa läheisyyden ja tarpeen hankalaksi :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kiellä sitä, sinä olet vanhempi!

Miten voi kieltää tuottamatta lapselle hylkäämiskokemusta? Hylkäämiskokemus on tuhoisa lapsen tunnetaidoille.

Siten, että kielletään ja palataan uudelleen siihen turvallisuuden tunteeseen ns tilanteen rahoitettu. Ei lapsen kanssa voi koko aikaa sitäkään miettiä miten hänelle saadaan koko ajan kiva olo. Se johtaa harhaiseen kuvaan ikuisesta sunnuntaista. 

1990-luku pilasi suomalaiset lapset. Keksittiin sana tunnetaidot. Ja näitä muotisanoja on keksitty koko ajan lisää, sanoittaminen, jne. Se on johtanut harhaiseen itsekuvaan ja lapsista on tullut kaiken keskipisteitä ja he ovat itseään heikomman vanhemman lapsia ja se on liian iso taakka lapsille ja he ovat loppuun palaneita ennen kuin ovat edes lapsuuden ja aikuisuuden kynnyksellä. 

Kyllä jos joku on harhaista, se on tämä kuvitelma siitä että lapset olisivat jotain esineitä. Ennen vanhaan lapsia tehtiin tyyliin pelto-orjiksi, nyt sitten kun heitä pikkuhiljaa aletaan kohtelemaan ihmisinä, mummot pyörivät haudoissaan kun lapset eivät enää huudakaan ja heitä ei traumatisoida 24/7

Nykylapset revitään kohduista synnytysosastoilla ja annetaan isien pulloruokintaan, heitetään päiväkotiin 9-kuukautisina ja sitten ihmetellään, kun lapsi oireilee. No ei se mitään, tungeaan lapsi täyteen kemikaaleja niin se ei tunne enää mitään. Ei tarvitse puhua tunnetaidoista enää!

Kyllä on sairas suomi

Vierailija kirjoitti:

Hullu ä pä rä! Vie se hoitoon mokoma!

Totta! Taitaa olla joku nepsy-sekopää... 

Vierailija kirjoitti:

No kiellä sitä, sinä olet vanhempi!

Typerys! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hullu ä pä rä! Vie se hoitoon mokoma!

Totta! Taitaa olla joku nepsy-sekopää... 

Niinpä, sedatiivisia kemikaaleja lapselle kun tuolla tavoin äitiään vahtii. Siis kontrolloi rahankäyttöä ja ettei äiti saa elää elämää. Kyllä on alistava lapsi. Äidille terapiaa kun 6-vuotias alistaa

Äiti ei voi kyllä luvata, että saapuu aina hakemaan lasta päiväkodista. Äiti ei pysty ennakoimaan tulevaa, eikä tiedä, mitä tapahtuu. Äiti voi joutua onnettomuuteen tai ilmestyä jokin este sille, että hakeminen ei ole mahdollista. Miten lapsi reagoi siihen, jos äidille tapahtuukin jotain ikävää, johon äiti ei ole pystynyt vaikuttamaan? Tätäkin olisi hyvä käsitellä ja tähän varautua jotenkin. 

Ap, ehkä olisi kaikille parasta, jos et enää tekisi lisää lapsia. Olet todella avuton vanhempi, kun tosissaan kysyt mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sinun äitinä tehdä...

Jatka keskustelua lapsen kanssa. Vaikka olet jo keskustellut ja selittänyt asian niin ei se lapsen mieli muutu ja pelot häviä niin nopeasti. Tämä vaatii aikaa. Sinun kannattaa olla kärsivällinen ja luottaa siihen että aika hoitaa asian. Tällä välin anna lapsesi roikkua sinussa, osoita hänelle että ymmärrät häntä ja hyväksyt hänen pelon, kyllä hän irroittaa otteensa kun on valmis. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, ehkä olisi kaikille parasta, jos et enää tekisi lisää lapsia. Olet todella avuton vanhempi, kun tosissaan kysyt mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sinun äitinä tehdä...

Höpö höpö. Parhaita äitejä ovat ne jotka haluavat auttaa lapsiaan ja uskaltavat tarvittaessa kysyä muilta apua ja uusia näkökulmia. Se jolla on aina vastaus ja toimintatapa valmiina joka tilanteeseen ei useinkaan ole pohtinut asiaa yhtään syvällisemmin vaan noudattaa jotain oppimaansa kaavaa.