Lue keskustelun säännöt.
Ahdistus- ja maennushäiriöiset: tuleeko teille välillä päiviä, ettette jaksa olla ihmisten ilmoilla vapaa-ajalla? Ja ymmärtääkö mahdollinen
Kommentit (37)
Ei mulla mitään virallisesti todettua ole, mutta selkeästi kuitenkin nykyään on, seurausta toteamattomista nepsy-jutuista. Ei ole kumppania enää, kun vielä oli, häntä miellyttääkseni juoksin kaikissa riennoissa ja olin järkyttävän kuormittunut ja uupunut, nyt jälkikäteen ajateltuna. Nyt jaksaminen on parempaa, on aika sosiaalinen työ kyllä, mutta muuten oma aika riittää sitä tasapainottamaan kun ei ole pakko enää luvata mitään ylimääräisiä menoja kenellekään eikä kenenkään vuoksi, joten tyytyväisenä yksin elelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Introverttiys ja ahdistushäiriö eivät ole sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Introverttiys ja ahdistushäiriö eivät ole sama asia.
Tässä ei puhutakaan introvertiudesta, vaan enemmän agorafobia-tyyppisestä olotilasta, ja uupumuksen/masennuksen aiheuttamasta sosiaalisesta jaksamattomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi puhua kotiin päästyäni mitään, kun koko päivän on pitänyt esittää töissä. Puoliso taas odottanut koko päivän kotona juttuseuraa.
Teetkö töitä ihmisten kanssa?
Kyllä, ja puhun tai kuuntelen töissä koko päivän.
Ymmärrän hyvin. Itselleni oli liikaa, kun töissä piti vielä koko ajan vaikuttaa rennolta, iloiselta ja pirteältä. Ei vaan pysty.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No näitä olotilojahan tulee ilman mitään häiriöitäkään. Omissa oloissaan oleminen on sallittua ja tervettä ihan jokaiselle.
Ai siis sellaisiakin ettei esim. PYSTY lähtemään ruokakauppaan vaikka kotona ei ole yhtään ruokaa? Vai tarkoitatko sellaista, että haluaa olla yksin välillä (mikä on normaalia)?
Vierailija kirjoitti:
Tulee, useinkin. Harva ymmärtää.
Itse useimmiten mietin aina, että en toivoisi tätä kenellekään. Mutta silloin, kun koen vähättelyä ja painostavaa vaatimista, ajattelen että *kunpa joku päivä kokisitkin itse tämän saman olotilan, et enää ikinä kyseenalaista sen jälkeen, etteikö se ihminen olisi yrittänyt viimeisillä voimillaan päästä paikalle milloin mihinkin kutsuille - joskus pääsi, usein ei*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika lievä on sellainen ahdistus tai masennus jos haluaa olla ihmisten ilmoilla. Itse nimittäin haluan aina olla yksin omissa oloissani - ja onneksi myös saankin olla melkein täydellisesti.
Joillain ahdistus/masennus pahentuu yksin ollessa. Tietysti, jos tilanne on niin vakava, että tarvitsee sairaalahoitoa, niin tuskin silloin haluaa ihmisten ilmoille lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee, useinkin. Harva ymmärtää.
Itse useimmiten mietin aina, että en toivoisi tätä kenellekään. Mutta silloin, kun koen vähättelyä ja painostavaa vaatimista, ajattelen että *kunpa joku päivä kokisitkin itse tämän saman olotilan, et enää ikinä kyseenalaista sen jälkeen, etteikö se ihminen olisi yrittänyt viimeisillä voimillaan päästä paikalle milloin mihinkin kutsuille - joskus pääsi, usein ei*
Muistan kertoja elämäsäni, kun saatoin istua juhlavaatteissa, silmät ja kasvot kyyneleistä valuvana, omalla sohvalla miettimässä ja moittimassa itseäni, että miksi en pääse tuosta ovesta ulos ystäväni syntymäpäiville. Olinhan tsempannut koko päivän, valmistautunut, saanut kohennettua ulkonäönkin suhtkoht paikoilleen.
Mutta.
Aina lähestyessä ovea lähteäksessäni, alkoi sydän hakkaamaan ja henkeä ahdistaa, jalat muuttui veteläksi spagetiksi, näkö hämärtyi ja mahassa väänsi. Luulin kuolevani.
Ja ei, ei ole rationaalista, mutta se olotila on sietämätön, ja häpeä vielä enemmän. Häpeä siitä, että joudut ilmoittamaan (tai piiloutumaan vastaamattomuudella) tulemattomuudestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Netflixissä on sellainen elokuva kuin The Woman in the Window. Se oli ihan silmiä avaava, vaikka ei suoraan monen ahdistuneen elämään samaistu.
Mutta se kuvaa hyvin sitä ahdistuneisuutta ja oireilua, mitä uloslähteminen ja toisaalta sisälle eristäytyminen aiheuttaa.
Olen äärimmäisen stressaantunut rahattomuudestani. Se aiheuttaa enimmäkseen levotonta oloa. En saa nukuttua, eli siinä mielessä olen ihan mielelläni ihmisten ilmoilla. Puolisoa ei enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee, useinkin. Harva ymmärtää.
Itse useimmiten mietin aina, että en toivoisi tätä kenellekään. Mutta silloin, kun koen vähättelyä ja painostavaa vaatimista, ajattelen että *kunpa joku päivä kokisitkin itse tämän saman olotilan, et enää ikinä kyseenalaista sen jälkeen, etteikö se ihminen olisi yrittänyt viimeisillä voimillaan päästä paikalle milloin mihinkin kutsuille - joskus pääsi, usein ei*
Aiemmin olin sitä mieltä, etten toivo tätä helvettiä kenellekään. En edes niille joiden kuolemaa olen toivonut. Nykyisin erittäin huonon kohtelun seurauksena olen muuttanut mieltäni ja ajattelen, että ne jotka tämän takia pilkkaavat tai halveksuvat muita ansaitsisivat kokea tämän itse. Ehkä se muuttaisi asennetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee, useinkin. Harva ymmärtää.
Itse useimmiten mietin aina, että en toivoisi tätä kenellekään. Mutta silloin, kun koen vähättelyä ja painostavaa vaatimista, ajattelen että *kunpa joku päivä kokisitkin itse tämän saman olotilan, et enää ikinä kyseenalaista sen jälkeen, etteikö se ihminen olisi yrittänyt viimeisillä voimillaan päästä paikalle milloin mihinkin kutsuille - joskus pääsi, usein ei*
Muistan kertoja elämäsäni, kun saatoin istua juhlavaatteissa, silmät ja kasvot kyyneleistä valuvana, omalla sohvalla miettimässä ja moittimassa itseäni, että miksi en pääse tuosta ovesta ulos ystäväni syntymäpäiville. Olinhan tsempannut koko päivän, valmistautunut, saanut kohennettua ulkonäönkin suhtkoht paikoilleen.
Mutta.
Aina lähestyessä ovea lähteäksessäni, alkoi syd
Tuo on ihan kauheaa ja sitä on todella vaikeaa selittää muille tai edes itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten ilmoilla voin olla, tuntemattomien kanssa, mutta esimerkiksi nyt en jaksaisi perhettä yhtään, olisin mieluummin missä tahansa muualla kuin tässä.
Minulla taas niin etten pysty olemaan yksin kotona vaan pakko lähteä ulos, tinderdeiteille tai baariin ja viihteelle. Siellä ihmisten kanssa oleminen ja puhuminen sekä kevyt hiprakka saa onnelliseksi, sen ajan kun sitä kestää. Sitten tulee entistä huonompi olo kun huomaa ettei seuraavana päivänä ne ihmiset ole enää elämässä eikä miehiä kiinnostanut muu kuin se perinteinen. Nyt yritän ulos mutta järkevämmin, ilman pakkoa tavata ihmisiä tai juoda alkoholia ja toivoen että löytyisi aidompaa seuraa. Jo se helpottaa kun istuu kahvilassa tai missä vaan jossa on ympärillä muita, musiikkia jne. Eri ihmisillä eri pakokeinoja helpottaa oloa
Täh? Todellakin on.
Kyllä masentunut ja ahdistunut varmasti pääsääntöisesti haluaisi kyetä vastaamaan kutsuihin, kutsumaan itse, kulkemaan vapaasti ilman ahdistusta jne. Tuskin kukaan valitsee masentua.