Jos pitäisi syödä ruokaa, josta tulisi kasviksia ainakin 200 grammaa per annos niin mitä saisit? Valitsisin itse kaalilaatikon
jossa runsaasti sipulia, kaalia, valkosipulia ja sen kanssa puolukkasurvosta tai hilloa.
Kommentit (32)
Laitan joka päivä itselleni ison salaatin, vihreää salaattia (ei jääsalaattia) lisäksi iso punasipuli, kaksi isoa tomaattia ja puolikas kurkkua, vinaigrettekastike. Siinä on 400 g olen punninnut. Lisäksi syön pihviä, lihapullia, kalaa uunissa tai pannulla tehtynä. Jälkiruokana karhunvatukoita tai vadelmia hunajaa ja kermavaahtoa päälle. Joo, teen joskus kaalilaatikkoakin, mutta tuo salaatti on aina. Talvella sitten paahdettuja porkkanoita, lanttua ja porkkanaa. Kyllä syön päivittäin kilon verran kasviksia. Joskus pottujakin joita en laske tietty. Tämä on siis lounas, päivällistä en syö ollenkaan, illalla juon kefiiriä ison lasillisen.
Vierailija kirjoitti:

Ei ihan tervettä touhua tuollainen kilo kasviksia päivässä. Etkö oikeasti ymmärrä kohtuutta?
Marinoituja kesäkurpitsalohkoja ja grillattua kesäkaalia. Mukaan mauksi grillattua kanaa.
Syln usein ihan ateriana tai iltapalana kukkuraisen lautasellisen paistettuja kasviksia, etenkin näin kesällä kun on kaikkea tuoretta ja kotimaista. Esim porkkana, kukkakaali, kesäkurpitsa, paprika, punasipuli, tomaatti, kypsymisjärjestyksessä pannulle tai grilliin. Sekaan sopii halloumi, feta tai jos on vaikka jäänyt lihaa tai kalaa tähteeksi.
Ruusun lehtiä. Laittaisin niitä liharuuan sekaan.
Se on kuzetusta että pitäis saada tietty määrä kasviksia päiväs.
Mut varamaan sit wokin seassa kun teksiin nopeita kana tai lihawokkeja.
vaik kanaa, pakastekasviksia ja nuudeleita. Liemeksi soija, ruskea sokeri, inikvääri ja valkosipuoli vaik
Syön salaatin iltaruuaksi joka ilta. Siinä jääsalaatti, kurkku, tomaatti, kikherne tai papu, hapankaalia, herneitä, kukkakaalia, oliivia, marinoitua valkosipulia, punasipulia, peruna tai pasta, joku juusto ja mitä milloinkin. Päälle oliiviöljyä. Näin lomalla voi olla päivän ainut ateria.
Kebab ranskalaisilla ja 200g perunaa lisäksi.
Kasviksiin luetaan kaikki tuoreena myytävät hedelmät, marjat, vihannekset, sienet ja peruna.
Tonnikalapizza jossa 200gr kasviksia.
Kasviksia jonkun lihan kanssa. Kun syö lisukkeena kasviksia, eikä riisiä/pastaa/perunaa, tulee 200g itsestään täyteen.
Kaalilaatikkoa saa syödä aika ison läjän, että siitä tulee 200g kasvista... Valtaosahan on riisiä ja lihaa.

Lihaa on pieni osa jos ollenkaan. Puolet on kaalia ja sipulia.
Oksalaatteja, saponiineja, solaniinia, lektiinejä... Pelloille kylvettyjen myrkkyjen jäämät kasvien luontaisten lisäksi.
Miksi syödä grammaakaan kasveja?
Tuoreita kasviksia. Porkkanaa, punajuurta, lanttua, kaaleja, retiisiä, paprikaa, sipulia, tomaattia, kurkkua, varsiselleriä, idätettyjä linssejä, oliivia, vaihdellen erilaisia vihreitä kuten rucola, persilja, pinaatti, tilli, minttu, rosmariini, auringonkukan- ja herneenversot.
Lämpimänä voisi olla kevyesti kypsennettyjä kasviksia, kookoskermaa, mausteita ja sieniä.
Vierailija kirjoitti:
Oksalaatteja, saponiineja, solaniinia, lektiinejä... Pelloille kylvettyjen myrkkyjen jäämät kasvien luontaisten lisäksi.
Miksi syödä grammaakaan kasveja?
Kannattaa valita vaihdellen erilaisia, suosia luomua ja kotimaista tuotantoa.
Onhan siellä mainitsemiesi lisäksi myrkkyjä, köyhdytetyn uraanin laskeumat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitan joka päivä itselleni ison salaatin, vihreää salaattia (ei jääsalaattia) lisäksi iso punasipuli, kaksi isoa tomaattia ja puolikas kurkkua, vinaigrettekastike. Siinä on 400 g olen punninnut. Lisäksi syön pihviä, lihapullia, kalaa uunissa tai pannulla tehtynä. Jälkiruokana karhunvatukoita tai vadelmia hunajaa ja kermavaahtoa päälle. Joo, teen joskus kaalilaatikkoakin, mutta tuo salaatti on aina. Talvella sitten paahdettuja porkkanoita, lanttua ja porkkanaa. Kyllä syön päivittäin kilon verran kasviksia. Joskus pottujakin joita en laske tietty. Tämä on siis lounas, päivällistä en syö ollenkaan, illalla juon kefiiriä ison lasillisen.
Ei ihan tervettä touhua tuollainen kilo kasviksia päivässä. Etkö oikeasti ymmärrä kohtuutta?
Missä se "kohtuus" on määritelty? Kilo kasviksia/salaatteja on varsin kohtuullinen määrä päivässä, hedelmiä pari lisäksi jos huvittaa. Olen hoikka ja perusterve. Syön mieluummin salaatteja kuin leipää tai puuroa.
Vierailija kirjoitti:
Perunamuusi.
Minä syön vain uusia perunoita tillin kanssa. Muulloin syön perunan sijasta höyrytettyä parsakaalia. Minulla on ainoa keliakia, pidän parsakaalista enkä halua muiden ruokavalintojen rajoittavan omieni vuoksi. Laitan siis lautaselle 1/4 proteiinin lähdettä (kasvis- tai kalaprpteiini), 1/4 parsakaalia ja puoli lautasellista salaattia (eri kasviksista tehtynä eikä pelkkiä salaatinlehtiä).
Wokki, kaalilaatikko, kasviscurry, melanzane alla parmigiana. Noissa helposti
kasviswok