Uudessa työssä ei ehdi pitämään taukoja
Saa juosta pää kolmantena jalkana ja silti menee monta tuntia ylitöiksi yleensä. Ei ehdi syömään, ei juomaan kahveja, vessassa sentään ehtii käydä pikaisesti.
Esimieheltäkin tuli jo noottia, kun olen liian hidas. Irtisanomistakin väläyteltiin. Paita hiestä märkänä juoksen 8-11 tuntia päivässä ja silti olen liian hidas, kun työtä on vaan niin paljon.
Olen parikymppinen ja tämä on ensimmäisiä työpaikkoja, joten työelämän käytännöt ei ole ihan täysin selviä, mutta kai nyt lakiin kirjatut tauot pitää saada pitää? Työ on vielä fyysisesti erittäin kuormittavaa, joten syömättömyyskään ei tee varmastikaan hyvää.
Mitähän ihmettä tässä tekisi? Pelottaa oikeasti että tulee potkut ja joutuisin työttömäksi.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Päivässä pitää olla tunnin ruokatauko ja kaksi 15 minuutin taukoa 8 tunnin työpäivän aikana. Ylitöistä pitää maksaa palkkaa ja ylitöiden aikana pitää olla taukoja tunnin välein. Olen kerran käynyt oikeudessa tuosta asiasta kun pomo sanoi ettei taukoja voi pitää joten se antoi potkut kun kävin syömässä 12 tunnin päivän aikana. Sain sitten oikeudessa 24500 euroa korvauksia laittomasta irtisanomisesta.
Stockalla 8 tunnin päivään kuului puolen tunnin ruokatauko ja 20 min. kahvitauko. Kaikki eivät ehtineet pitämään kahvitaukojaan. 7 tunnin päivään kuului vain 20 min. kahvitauko. 4 tunnin päivään ei kuulunut mitään taukoja. Ylitöistä ei maksettu koska ne olivat "lisätöitä" eli palkka tunti tunnista. Miksiköhän irtisanouduin?:)
Mulla oli aikoinaan osastonsihteerin työssä tuollaista. Työpäivän piti olla 7 h 45 min/päivä, mutta useasti oli 10 h/pv ja silti kaikkea ei saanut tehtyä. En ehtinyt edes syödä kunnolla, kahvitauoista puhumattakaan. Hoitajat teettivät omia töitään kun heillä oli kuulemma niin kiire, siis sellaisia et viittis viedä sitä ja tätä sinne ja tänne kun heillä on niin kiire. No mullahan ei kiire ollu, ei. Heillä oli kyllä aikaa istua juoruamassa kahveilla 2x/pv ja ruokatauot ehtivät pitää. Sitten tulivat päätään aukomaan eikö jo ole valmista eikö oo valmista. Apulaisosastonhoitajalla ei ollut oikein mitään tekemistä ja tuli ajankulukseen sotkemaan minun töitäni. Never again osastonsihteerin töitä, palkkakin oli niin huono.

Minulla on toinenkin ammatti ja pakko sanoa, että vaikka tämänkin ammatin kerrotaan aina joka paikassa olevan niin kiireistä ja stressaavaa, niin tämä on lepoa osastonsihteerin työhön verrattuna. Palkkakin ihan toista luokkaa.
Oletko töissä Normalissa?