Oletko muuttunut aikuistuttuasi ihan toiseksi ihmiseksi?

Ne kaverit joiden kanssa hengasin 18 vuotiaana on jo kaukana menneisyydessä 30 vuotiaana perheellisenäi. Nillä hommat ei vissiin kauheesti muuttuneet kaikki ajelee satasen pommeilla ja asuu vuokralla, polttaa tupakkaa ja kännää viikonloput ihme sakin keskem

Kyllä olen, siinä mielessä että nuoruuden ehdottomuus ja särmikkyys on järjen ja elämänkokemuksen myötä  pehmentynyt.

Elämän perus arvot on samat, ne ei ole muuttuneet, mutta olen oppinut  tuomaan niitä esiin maltillisemmin ja järkevämmin.  Myös nuoruuden levottomuus on laantunut, tosin olen edellleen melko spontaani ja tykkään toimia. 

Pitkäjänteisyys on lisääntynyt ja kärsivällisyyskin.  Olisihan se kamalaa jos vielä tässä iässä olisi mieleltään teini!

Voin sanoa että järjen ääntä kuuntelen, en ryntää asioihin päätä pahkaa ja punnitsen jaharkitsen mihin ryhdyn.

T: onneksi jo aikuinen nainen

Olen muuttunut. Nuorena olin töissä perheyrityksessämme ja olin juuri niin äkkiväärä kuin muutkin yrittäjäperheen lapset. Kadehdin työntekijöidemme etuja ja keskusteluissa muistin aina tuoda esille, kuinka heillä on pitkät lomat, pekkaset jne. Meninpä sitten itse vieraalle töihin ja silmäni aukenivat. Täytyy sanoa että se ylimielinen, itseriittoinen minä on hävettänyt monta kertaa. Kuvittelin itsestäni liikoja ja pidin itseäni toisia parempana, vaikka hyviä työntekijöitä he olivat. 

Kaipaisin vähän iloa ja jonkinasteista huolettomuutta, mitä nuorena oli. Aikuisena tuntuu että on pelkkää maailmanparannusta ja mitä pitää huomioida eri päivinä. Nuorempana tosin meinasi kantaa jo koko maapalloa harteilla, ehkä siitä on päästy. Hartiat pitää olla terveenä.

Minusta tuntuu, että olen löytänyt ja hyväksynyt itseni ja siksi muuttunut. Ennen pyrin miellyttämään kaikkia. Olin ylikiltti, teeskentelin olevani sosiaalisempi mitä olen ja valitsin jopa täysin väärän ammatin.

Nykyisin olen hyväksynyt, että olen hiljainen, ajoittain erakko ja kuormitun liiasta hälinästä. Teen juttuja, joista tulen iloikseksi. En odota, että saan hyväksyntää muualta, yritän itse hyväksyä itseni.

Olin nuorena ehkä puuhakkaampi. Jaksoin harrastaa juoksua ja jumppamista. Nyt olen väsyneempi. Tykkään olla eniten maailmassa omalla kotisohvalla. 

En. Ihan samanlainen taivaanrannanmaalari oon edelleenkin. Ajelehtija.

Väillä enemmän purjeessa, välillä tyyntä.  Näin olen elänyt jo 53 vuotta.

KYLLÄ! 

Esim.  muutin ydinkeskustasta maalle 😂

Pakko myöntää, että minäkin olin nuorena ideologioiden parissa öyhöttäjä. Nykyään konservatiivinen ja tavallisen arkinen työläinen ja perheenäiti. 

Luojan kiitos ei vielä 90-luvulla tullut omia öyhötyksiä syötettyä someen siten kuin nykypäivänä. Kyllä hävettäisi ja olisi paljon poistettavaa.

Kuka sanoo, että olen muuttunut?

- Emmi

Persoonallisuus on pysynyt melko samana mutta järkeä on tullut päähän aika paljon verrattuna nuoruuteen. Mielipiteet olivat silloin tosi jyrkkiä, nyt pystyy ajattelemaan objektiivisemmin jopa vasemmiston ja oikeiston välisiä näkökulmia. Kyllä ne omatkin ajatukset aika rasistisia olivat aikanaan, mutta eivät enää. 

Olen henkisesti väkivaltaisesta perheestä ja itsetuntoni oli niin murskana kuin vain voi olla. Elätin itseni pikkurikoksilla kuten varastetun tavaran myynnillä yms mutta en jäänyt koskaan kiinni. Jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni ja lopetin hölmöilyt ja opiskelin hyvin pitkälle. Voi juku vei pitkään ennen kuin kasvoin aikuiseksi ja nykyiseksi muutkin huomioon ottavaksi persoonaksi. Itsetuntoakin on nyt ihan hyvin. Täydellinen en tietenkään ole, enkä sellaiseksi tule.

90-luvulla ei luojan kiitos ollut somea kun riehuttiin, kaljoiteltiin ja aiheutettiin pahennusta muutaman satasen romuilla kaahaillen. Montakohan autoa sitä tuli edes ajettua rusinaksi, en edes muista. Olen kuolla häpeään kun katson vanhoja valokuvia ja videopätkiä siltä ajalta, onneksi niitä ei kukaan muu näe. Silloin oli vain kyläbaarien the all seeing eyet jotka tiesivät kertoa, ettei meistä mitään tule mutta jotkut harvat meihin uskoivat. Oli se kyllä aikamoista, lehdissäkin kirjoiteltiin kylän nuorten hölmöilyistä useampaankin kertaan jopa maakunnan tasolla. 

Ehkä se mikä pelasti oli muutama paremman perheen ystävä joilta näki mallia paremmasta elämästä ja äidiltä saadut älynlahjat. Lopulta kävi erittäin hyvin vaikka en olisi sellaista ansainnut. Nyt on hyvä perhe, muutama hyvä ystävä, kaikki terveitä, kivoja harrastuksia ja oikein hyvä toimeentulo hyvässä työpaikassa. Mitä sitä elämältä muuta kaipaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen. Minusta on tullut paljon rohkeampi, oikeistolaisempi ja suoraselkäisempi.

Oikeistolainen ja suoraselkäinen eivät sovi samaan virkkeeseen.

Joo olen rennompi nykyään. Ennen olin kauhea tiukkapipo noudattamaan kaikkia sääntöjä, mutta on ihan hällä väliä. 

Vierailija kirjoitti:

Pakko myöntää, että minäkin olin nuorena ideologioiden parissa öyhöttäjä. Nykyään konservatiivinen ja tavallisen arkinen työläinen ja perheenäiti. 

Luojan kiitos ei vielä 90-luvulla tullut omia öyhötyksiä syötettyä someen siten kuin nykypäivänä. Kyllä hävettäisi ja olisi paljon poistettavaa.

Tämä. En tiedä onko se ikä vai vanhemmaksi tulo, mutta kyllä se ajatus maailma on muuttunut hyvin paljon noista ajoista. 

En. Jos jotain muutosta on tullut, niin on vaan palautunut enempi sellaiseksi kun oli lapsena ennen kuin murrosikä ja nuoruus tulivat. 

Olen! Tänään heräsin ja olen nyt rikas musta mies. Eilen olin valkoinen ja  köyhä.

Vierailija kirjoitti:

En ole muuttunut ihan perimmäisiltä perustuksiltani, mutta elämäntyyliini ja -arvoni ovat liki päinvastaisia kuin vuosikymmen sitten.

Nuorena olin aivan yli-itsenäinen pyrkyri ja todellakin hävettää silloinen kirjaviisasteleva kaikkitietäväisyyteni. Vielä 25-vuotiaanakin julistin vanhemmilleni perheettömyyttäni ja tein uraa aivan satalasissa. Edelleen kolmekymppisenä olin itsenäisyyttäni ylikorostava, panostin ensisijaisesti työelämässä menestymiseen, jatkokouluttautumiseen ja suurkaupungeissa asumiseen. Olin suorastaan ylpeä ikisinkku tittelistäni. Nyt ajattelen, että kovan pintani alla pelkäsin läheisyyttä ja haavoittumista, mutta en tiedostanut sitä.

Nykyään olen 41v naimisissa oleva perheenäiti, jolle ura on aivan toissijainen juttu, matkustaminen ei kiinnosta enää yhtään ja aion asua loppelämäni maalla. Mielenkiintoinen ja hyväpalkkainen työ on edelleen tärkeä plussa mikä mahdollistaa tämän kaiken, mutta ei todella

Aivan kuin omasta kynästäni, ainoa ero että olen pari vuotta sinua vanhempi. :D

Minulle kävi toisin päin kuin Nuorgamille: olin nuorena maailmaa sylelevä idealisti, kaikkien mahdollisten tulijoiden puolestapuhuja. Sitten työskentelin 8v poliisissa ja opin tuntemaan maamme todellisen laidan. Nykyään olen hyvin maahanmu.kriittinen ja realisti.

En ole juurikaan muuttunut. Tietyt piirteet ovat korostuneet ja toiset hieman painuneet taka-alalle, mutta samat piirteet löytyvät. Pätee myös mielipiteisiin ja maailmankatsomukseeni.

Olen