Lue keskustelun säännöt.
Voiko ihmisestä kadota herkkyys?
30.06.2024 |
En tiedä mikä minulla nykyään on mutta olen pitänyt itseäni herkkänä ihmisenä mutta nykyään mikään ei hetkauta, olen tasainen, kova ja vaikutan jopa sydämettömältä. Lapsena herkkyyttäni yritettiin vaimentaa ja peitellä. Sen jälkeen olen ollut valmiiksi kova ettei tunteitani taas loukata. Dissasioin haavoittuvuuttani. Onko kenelläkään sama juttu? Minulla on hyvin vaikea näyttää surua tai liikuttuneisuutta ihmisten ilmoilla.
Kommentit (31)
Ei kaikilla kokonaan häviä ja joillakin ei häviä lainkaan. Ehkä on tekijöitä jotka vähentävät herkkyyttä tai reaktioita. Moni ei halua että toiset hyökkäävät "kimppuun" jos näkevät herkkyyden heikkoutena, mitä se ei sinänsä ole välttämättä. Ellei ole alkoholi, lääke tai ajatuskuviot muuttuneet pysyvämmin eri syistä. Kaikilla se ei estä kuitenkaan empatiaa tai ymmärtämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla yhdessä vaiheessa kaikki lakkasi kiinnostamasta ja en ole vieläkään päässyt siihen samaan, mitä ennen olin. Esim. musiikki ei herättänyt enää tunteita. En tykännyt laittaa ruokaa, soittaa ja laulaa. Oli liikaa vastoinkäymisiä, etten meinannut jaksaa. Nytkin on aika rankkaa ollut, mutta olen alkanut saamaan värejä elämään. Ei ole herkkyys kadonnut.
Iän mukana olen menettänyt kirkasotsaisuutta ja pehmeyttä. En osaa lässyttää edes lapsille. Se on varmaan ihan normaalia. Olen vain kokenut liiallisen pehmeyden hyödyttömäksi elämässä jossa olen pitkälti yksin painimassa kaiken kanssa. Syvästi tunteva olen edelleen. Ehkä se sieltä palaa ehkä ei. Elämä on ja ihminen vain olosuhteidensa tulos ei sen kummempaa. Mitä oletkin niin olet hyvä!
Menopaussi, elämänkokemus. Ihan tavallista.
Omasta kokemuksesta sanoisin, että voi. Lapsena olin herkkä, liiankin helposti tippa linssissä. Sittemmin se on hiljalleen karissut. Jos joku aikaisemmin kohteli mua huonosti, yritin saada selitystä ja korjausta tilanteeseen, mutta nykyään ohitan koko homman ja annan olla. Myöskään musiikki ei enää herätä erityisemmin tunteita, vaikka nuorempana soitin itsekin ja sain kehuja nimenomaan tulkinnasta. Esikoista rakastin heti hirmuisesti, kun taas kuopukseen luontaisesti kiintymisessä meni aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun oli lapsena tukahdutettava tunteet ja herkkyys väkivallan pelossa. Tiedostin kuitenkin, ettei sen noin olisi pitänyt mennä, ja heti kun pääsin omilleni asumaan ja elämään, aloitin terapian, jonka avulla opin tuntemaan ja ilmaisemaan tunteeni sekä tarpeeni.
Elämänkokemus. Yliherkkyys karisee ihan normaaliseuraamuksena, jos älyllinen taso on vähintään normaali, ja ajan kulua seuraa aktiivisesti, niin kyynistyy väistämättä jonkin verran. Höttöidealismi on nuorten etuotsalohko-kehittymättömien siunaus ja kirous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesta herkkyyden katoamisesta tiedä mutta monilla se koteloituu iän myötä. Joskus kyse on liian monista ikävistä elämänkokemuksista, toisinaan taas persoonallisuus voi luonnollisesti muokkautua iän myötä viileämmäksi ja sellaiseksi, jota ei kovasti hetkauta mikään.
Minä tunnistan herkkyyden edelleen itsessäni mutta en näytä sitä kaikissa tilanteissa. Kaikki ihmiset eivät osaa suhtautua herkkyyteen ja osa käyttää sitä ihan häpeilemättä toista vastaan. En ole velvollinen "antamaan itsestäni jotain aitoa", jos huomaan, että toinen osapuoli ei siihen pystyisi fiksusti suhtautumaan. Herkille erityisesti on tärkeää oppia vetämään omat rajat ja olla antamatta liikaa painoarvoa ulkopuolelta tuleville odotuksille. Rajojen ansiosta olen paljon tasapainoisempi kuin nuorena, jolloin kävi välillä niin, että herkkyys hallitsi minua eikä toisinpäin.
Kyllähän se lannistaa lopulta. Tää elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lannistaa lopulta. Tää elämä.
Suurimmalta osalta tippuu vaaleanpunaiset lasit ja illusorinen fantasia elämän ihanuudesta keski-ikään mennessä.
Vierailija kirjoitti:
Iän mukana olen menettänyt kirkasotsaisuutta ja pehmeyttä. En osaa lässyttää edes lapsille. Se on varmaan ihan normaalia. Olen vain kokenut liiallisen pehmeyden hyödyttömäksi elämässä jossa olen pitkälti yksin painimassa kaiken kanssa. Syvästi tunteva olen edelleen. Ehkä se sieltä palaa ehkä ei. Elämä on ja ihminen vain olosuhteidensa tulos ei sen kummempaa. Mitä oletkin niin olet hyvä!
Henkilökohtaisesti en enää edes arvosta mitään syvästi tuntemista ihmisyydessä. Tässä tuhoisassa ja itsetuhoisessa lajissa se on vain heikkous pärjäämisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs hyötyä tosta herkkyydestä on ikinä koskaan kenellekkään ollut? En tunne yhtäkään sillä rikastunutta. Ja omaisuus on arvostetuin asia elämässä. Jos sitä ei ole, mitä hyötyä susta kenellekkään edes on? Siis kumppanille, lapsille, yhteiskunnalle veronmaksajana.
Vierailija kirjoitti:
Masennus vie ihmisestä herkkyyden.
Eihän vie. Ei kai sitä kaikkialla tarvi herkistellä. Joskus vain tulee aikakausia jolloin on flegmaattinen eikä mikään ehkä maistu miltään, tunnu miltään jne. Ei se tarkoita myöskään sitä että herkkyys on kadonnut, sillä hetkellä on vain tavallaan tunnoton. Aika yleistä, toki tilanteeseen voi liittyä masentuneisuuttakin. Ihan sama asia kuin esimerkiksi vihaisena et ole iloinen ja nauravainen ja kupliva. Sen sijaan että kyselette heikoin tarinoin mikä mulla on voisitte kertoa mikä hitto teitä nyt vaivaa. Itse tiedätte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun oli lapsena tukahdutettava tunteet ja herkkyys väkivallan pelossa. Tiedostin kuitenkin, ettei sen noin olisi pitänyt mennä, ja heti kun pääsin omilleni asumaan ja elämään, aloitin terapian, jonka avulla opin tuntemaan ja ilmaisemaan tunteeni sekä tarpeeni.
👍
Vierailija kirjoitti:
Mitäs hyötyä tosta herkkyydestä on ikinä koskaan kenellekkään ollut? En tunne yhtäkään sillä rikastunutta. Ja omaisuus on arvostetuin asia elämässä. Jos sitä ei ole, mitä hyötyä susta kenellekkään edes on? Siis kumppanille, lapsille, yhteiskunnalle veronmaksajana.
Itse koen hyötyneeni siten, että mulla on paljon ihmisiä ympärillä, jotka pitävät minusta. Ja olen saanut monesti apua työnhaussa ja harrastuksien parissa ja saanut viettää ihanaa aikaa heidän kanssaan. Herkkä ja empatiakykyinen ihminen on rikkaus yksilöille ja yhteiskunnallekin. Itse taidat olla kova ja kylmä, kun et ymmärrä mikä virka herkillä täällä maailmassa on!
Vierailija kirjoitti:
Mitäs hyötyä tosta herkkyydestä on ikinä koskaan kenellekkään ollut? En tunne yhtäkään sillä rikastunutta. Ja omaisuus on arvostetuin asia elämässä. Jos sitä ei ole, mitä hyötyä susta kenellekkään edes on? Siis kumppanille, lapsille, yhteiskunnalle veronmaksajana.
Ystävä hyvä, kaikkea tärkeää ei voi mitata eikä "hyödyntää".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs hyötyä tosta herkkyydestä on ikinä koskaan kenellekkään ollut? En tunne yhtäkään sillä rikastunutta. Ja omaisuus on arvostetuin asia elämässä. Jos sitä ei ole, mitä hyötyä susta kenellekkään edes on? Siis kumppanille, lapsille, yhteiskunnalle veronmaksajana.
Itse koen hyötyneeni siten, että mulla on paljon ihmisiä ympärillä, jotka pitävät minusta. Ja olen saanut monesti apua työnhaussa ja harrastuksien parissa ja saanut viettää ihanaa aikaa heidän kanssaan. Herkkä ja empatiakykyinen ihminen on rikkaus yksilöille ja yhteiskunnallekin. Itse taidat olla kova ja kylmä, kun et ymmärrä mikä virka herkillä täällä maailmassa on!
Onpa tosi hyödyllistää joo.
-kohta toivottavasti ex-herkkä
Kyllä, heti kun sinusta tulee " aikuinen".
Miten käsitätte sen herkkyyden? Sekin vaikuttaa.
Tunnekylmyys vie herkkyyttä mutta sitten herkistyy eri tavoin.
Ongelmia on helpompi ratkoa tai auttaa niiden ymmärtämisessä kun tietää kuka on kyseessä ja mikä on tilanne.
Iän myötä ihmiset kuitenkin vahvistuvat, toiset oikeasti vahvistuvat oikeimmalla tavalla menettämättä herkkyyttä ollenkaan kun taas toiset ehkät kovettavat itseänsä mutta silloinkaan se herkkyys ei katoa ja sitten on ne jotka ovat kyllä tunnekylmiä eivätkä ymmärrä samalla tavalla edes tunneasioita.
Masennus vie ihmisestä herkkyyden.