Pystyisitkö elämään ruokavaliolla johon ei kuulu yhtään minkäänlaista rasvaa?
Dr John McDougallin terveysruokavaliossa ei syödä yhtään eläinkunnan tuotteita eikä yhtään rasvaa edes kasvikunnan tuotteista. Eihän siinä sais ruokanautintoa käytännössä mistään. Ruokavalion perusta on starch eli tärkkelys. Lupaa että sillä paranee kaikki taudit.
Kommentit (16)
Kyse ei ole nautinnosta, vaan terveydestä. Joo, rasva on vaarallista ja moni saa sitä liikaa, mutta rasva on myös tärkeää elimistön terveyden kannalta ja sen karsiminen ruokavaliosta ihan kokonaan kuulostaa vaaralliselta touhulta.
Kukaan ei pysty elämään ilman ravinnosta saatavaa rasvaa. Tulee puutostauteja.
Moni on yrittänyt elää liian vähällä rasvalla ja suolalla ;)
Rasvan täydellinen poistaminen on mahdotonta, mutta pystyisi hyvin elämään ilman rasvaa ja öljyjä sekä ilman eläinkunnan tuotteita. Vegaanista on vain pieni askel tuohon.
Kyllä. Mutta kuihtuisin pois. Hiukset lähtisivät pois, sydänoireita tulisi, ja muita häiriöitä elimistöön.
Ihminen tarvitsee tietyn määrän rasvaa, kaikkein mieluiten öljyjä, toimiakseen normaalisti.
Samoin tietyn määrän sokeria.
A-, D-, E- ja K-vitamiinit ovat rasvaliukoisia, joten elimistö tarvitsee rasvaa, jotta keho saa ne käyttöön. Esimerkiksi hormonit koostuvat rasvasta. En todellakaan voisi sairastumatta olla tuolla ruokavaliolla. Luultavasti lihoisin ja turpoaisin hiilareista palloksi ja voisin huonosti.
Eikö tohtori elänyt kuten opetti kun kuoli alle kasikymppisenä?
No ei kyllä onnistu, koska ihminen tarvitsee välttämättömiä rasvahappoja elimistön ulkopuolelta. Muuten tulee puutostiloja.
Erikoinen ruokavalio, kun kaikki uusi tutkimus painottaa kyllä kasvisten tärkeyttä, mutta liian suuri glykeeminen kuorma on todettu juurikin sv-tautien aiheuttajaksi. Tärkkelyshän hajoaa elimistössä juuri glukoosiksi, eli sokeriksi. Ensimmäiset tulokset tästä saatiin jo neljännesvuosisata sitten. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0002916523071861
En halua elää typerällä, epäterveellisellä ruokavaliolla, jolle ei ole mitään järkevää perustetta.
Ei edes pehmeitä rasvoja? En voi.
Jos et saa yhtään rasvaa elimistöön rupeaa tulemaan muuten aika inhottavia häiriötiloja ennen kaikkea hermostoon.
Jotta naisen hormonitoiminta toimisi normaalisti tämä tarvitsee rasvaa, joten en voisi.
Vegaanihörhöt kuolevat nuorena ja elävät lyhyen elämänsä heikkoina ja sairaalloisina.
En pysty. Ihminen tarvitsee rasvaa, toisin kuin hiilareita. Aivot tarvitsee hieman hiilareita, mutta elimistö kykenee tuottamaan kaiken sen vähän hajottamalla proteiinia.
En, koska kuolisin johonkin puutostautiin mikä aiheutuu rasvan puutteesta.