Äitisuhde varjostaa jokaista päivää

Olen koettanut saada käsiteltyä vaikeaa suhdetta äitiini ja itseeni aktiivisesti n. 6 vuoden ajan. Tuntuu että junnaan nyt täysin paikoillani ajatusteni kanssa toista vuotta. Aluksi koin että henkisesti aloin kasvaa itsekseni ja irtauduin äidistäni vilkkaaseen tahtiin, luin paljon kirjallisuutta ja tein läheisriippuvuuden omahoito ohjelmaa, avauduin enemmän ystävilleni ja koin että sain itsevarmuutta ja rohkeutta etsiä ja ilmaista rajojani. Nyt kuitenkin olen jotenkin kuin taantunut takaisin pelkoon ja ahdistukseen, lapsi sisälläni on muuttunut taas varovaiseksi ja hätääntyväksi. Koetan elää elämääni nauttien jokaisesta päivästä, rakastavasta perheestä, miehestä ja ihanista lapsistamme, heidän ilostaan ja onnestaan. Koetan iloita pienistä hetkistä. Mutta jokaista päivää, jokaista onnellista hetkeä tuntuu jatkuvasti varjostavan synkkyys. Rintaani on pesiytynyt taas se sama ahdistus kuin aikoinaan, paitsi että tällä kertaa se ei tule ja mene vaan on läsnä joka hetki, koko ajan, pienenä puristavana tunteena.