Miksi lapsilla usein haaveammatti on palomies, mutta sitten mieli muuttuu myöhemmin?

Suurimalle osalle palomiehen hommat on liian kovaa fyysistä rasitusta, heiveröiset ei siinä ammatissa pärjää.

Eivät tiedä muita ammatteja kuin poliisi ja palomies.

suurin osa koulujen jälkeen ymmärtää, että lapsenomainen haave oli lapsenmielistä haaveilu ja oma mielenkiinto kohdistuu aikuisena ihan muuhun alaan. 

Monikaan ei päädy lapsuutensa haaveammattiin eikä kyse ole itse työstä ja palkasta, vaan siitä, että näkee maailman eri tavalla ja erilaisia haasteita ja kiinnostuksen kohteita kuin lapsena. 

Jos kaikki oltaisiin lapsuuden haaveammatissa, meitä ei olis kuin palomiehiä, poliiseja, lääköreitä ja opettajia. 

En nyt väittäisi sitä kovin yleiseksi haaveammatiksi. Siitä kuitenkin haaveillaan, koska se on ammatti, jonka lapsi osaa käsittää. Opettaja opettaa koulussa, poliisi ajaa piipaa-autolla ja selvittää rikoksia, lääkärin luo mennään kun ollaan sairaita ja niin edelleen. Palomiehiä näkyy arjessa ja mediassa, ja ammatti on helppo selittää lapselle. On vaikea haaveilla urasta mainostoimistossa, teatterin puvustamossa tai ydinfysiikan parissa, jos ei tiedä että sellaisia on olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

suurin osa koulujen jälkeen ymmärtää, että lapsenomainen haave oli lapsenmielistä haaveilu ja oma mielenkiinto kohdistuu aikuisena ihan muuhun alaan. 

Monikaan ei päädy lapsuutensa haaveammattiin eikä kyse ole itse työstä ja palkasta, vaan siitä, että näkee maailman eri tavalla ja erilaisia haasteita ja kiinnostuksen kohteita kuin lapsena. 

Jos kaikki oltaisiin lapsuuden haaveammatissa, meitä ei olis kuin palomiehiä, poliiseja, lääköreitä ja opettajia. 

Nykylapsilla on mielessä muitakin ammatteja! Oma lapsi haluaisi koodariksi ja naapurintyttö tubettajaksi. Myönnän olevani ylemmyydentuntoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin osa koulujen jälkeen ymmärtää, että lapsenomainen haave oli lapsenmielistä haaveilu ja oma mielenkiinto kohdistuu aikuisena ihan muuhun alaan. 

Monikaan ei päädy lapsuutensa haaveammattiin eikä kyse ole itse työstä ja palkasta, vaan siitä, että näkee maailman eri tavalla ja erilaisia haasteita ja kiinnostuksen kohteita kuin lapsena. 

Jos kaikki oltaisiin lapsuuden haaveammatissa, meitä ei olis kuin palomiehiä, poliiseja, lääköreitä ja opettajia. 

Nykylapsilla on mielessä muitakin ammatteja! Oma lapsi haluaisi koodariksi ja naapurintyttö tubettajaksi. Myönnän olevani ylemmyydentuntoinen.

Kyllä, kaikki haluaa tubettajiksi, koska saa paljon rahaa! Taitaa olla nykyisin yksi haaveammateista. Ja valitettavasti sama haaveilu jatkuu yläasteellakin eikä,paljon matikka kiinnosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

suurin osa koulujen jälkeen ymmärtää, että lapsenomainen haave oli lapsenmielistä haaveilu ja oma mielenkiinto kohdistuu aikuisena ihan muuhun alaan. 

Monikaan ei päädy lapsuutensa haaveammattiin eikä kyse ole itse työstä ja palkasta, vaan siitä, että näkee maailman eri tavalla ja erilaisia haasteita ja kiinnostuksen kohteita kuin lapsena. 

Jos kaikki oltaisiin lapsuuden haaveammatissa, meitä ei olis kuin palomiehiä, poliiseja, lääköreitä ja opettajia. 

Nykylapsilla on mielessä muitakin ammatteja! Oma lapsi haluaisi koodariksi ja naapurintyttö tubettajaksi. Myönnän olevani ylemmyydentuntoinen.

Kyllä, kaikki haluaa tubettajiksi, koska saa paljon rahaa! Taitaa olla nykyisin yksi haaveammateista. Ja valitettavasti sama haaveilu jatkuu yläasteellakin eikä,paljon matikka kiin

Ja palomieheksi tähtääviä matikka kovasti mielestäsi kiinnostaa :D

Itse sanoin lapsena ja luokan nörttinä että palomies ihan vaan vittuillakseni kun kysymys oli mielestäni niin typerä. Eiköhän se nyt ole aika itsestäänselvää ettei 8-vuotias voi tietää mihin ammattiin aikoo valmistua.

Pian on palomiehistä pulaa kun nykynuoret on suurinosa ADHD  nistejä, ei ne jaksa paloja sammutella.

Veikkaan juuri tuota edellisen kommentoijan vastausta oikeaksi: palomies on konkreettinen ja helposti ymmärrettävä ammatti kuten poliisi, opettaja, lääkäri ja esimerkiksi kokki. Minä halusin pienenä olla kokki koska pidin hyvästä ruoasta, vieläkin ruoka maittaa ja kotona on mukava kokkailla mutta kirveelläkään minua ei ravintola-alalle saisi. Työskentelen nykyään sosiaalialalla.