Kaksi jotka valitsi tukiaiselämän
perinnön saanut lintuharrastaja ja itäsuomeen jäänyt insinööri
kas töitä ei haluta oikeastaan
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
On tuokin tapa tappaa loputkin yritystoiminta Suomesta. Se johtaa ihmisten työttömyyteen. Eli niitä veroja ei sitten maksa kukaan. Meillä ei sen jälkeen ole enää varaa maksaa ihmisille sosiaaliturvaa. Se tarkoittaa, että EU ottaa Suomen talouden hoitoonsa ja sitten meidän sosiaaliturva vasta saakin kyytiä. Tämä on siihen verrattuna vasta ihan näpertelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yle hypännyt sujuvasti kokoomuksen kelkkaan työttömien mollauksessaan.
Onko mollausta se että kirjoittaa työttömistä? Vai mistä kohtaa kirjoitusta löydät sen mollaamisen?
Ole hyvä ja perustele letkautuksesi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/yle-vuosia-yhteiskunnan-tuilla-elanyt-se…
Kokoomuksen pää-äänenkannattaja perustelee asian puolestani.
Et siis ymmärtänyt kysymystäni etkä ylen kirjoitusta, joten suosittelen medialukutaitokurssia. Voit lohduttautua sillä, että kaltaisiasi on paljon, mutta valitettavasti se ei oikeuta toimintaasi.
Joillakin nyt vaan on se oman pään pyhä totuus, jota julistetaan kuin jotain evankeliumia edes lukematta mitä aiemmin on sanottu.
Esim nämä somekohut menevät ihan peruskaavan mukaan: tulee ilmi ongelma, joihin johdonmukaisin reaktio on pohtia ratkaisua. Seuraavaksi tulee neiti liberaali, joka puuttuu siihen mitä joku sanoi tästä ongelmasta. Tartutaan johonkin huonosti ilmaistuun ulostuloon, tehdään siitä pahin mahdollinen tulkinta ja ilmoitetaan tässä on meillä ongelma! Asiaa vyörytetään seuraavat päivät sosiaalisessa mediassa, jotta alkuperäinen puheenaihe unohtuu. Lillukanvarsiin takertumalla saadaan tikusta asiaa ja näin sekin, mitä joku typerys sanoi muodostuu epäkohdaksi todellisten ongelmien yli.
Ja mitä tällä kaikella saadaan? Lisää keskustelua, lisää käsien heiluttelua ja koko homma karkaa seuraavassa hetkessä metatasolle.
Kyse oli alunperin siitä mollaamisesta ja ylen tekstistä, onko siinä sitä vai ei. Ja sä se jaksat jauhaa omaa ideologiaasi. Pysy aiheessa.
Yle hypännyt sujuvasti kokoomuksen kelkkaan työttömien mollauksessaan.
Onko mollausta se että kirjoittaa työttömistä? Vai mistä kohtaa kirjoitusta löydät sen mollaamisen?
Ole hyvä ja perustele letkautuksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
On tuokin tapa tappaa loputkin yritystoiminta Suo
Kiittäkää hallitusta, joka leikkaa ansiosidonnaiset, sovitellut päivärahat ja asumistuet. 800 miljoonaa euroa lähtee siis yritysten myynneistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
Kokoomuslaisten pitää kuluttaa se 800 miljoonaa ostoksiin, jotta yritysten myynnit pysyvät nyky tasolla.
Hallitus leikkaa 300-500 kuukaudessa ansiosidonnaista ja soviteltua päivärahaa eli kokoomuslainen ottaa kestovärin parturissa naisen puolesta jolta ansiosidonnainen leikattiin.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus leikkaa 300-500 kuukaudessa ansiosidonnaista ja soviteltua päivärahaa eli kokoomuslainen ottaa kestovärin parturissa naisen puolesta jolta ansiosidonnainen leikattiin.
Muuten parturi menettää kestoväri rahat eli 100 -150 euroa per henkilö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa jos tekee lapsia pitää olla molemmilla vanhemmalla vakituinen kokoaikatyö.
Jos työpaikkoja ei ala tulla niin opettajat saa kohta kenkää ja joutuvat kotiin 595 työmarkkinatuella.
Ansiosidonnaista ei enää saa siis pitää olla vakituinen kokoaikatyö kummallakin vanhemmalla.
No, ei tietenkään tehdä lapsia köyhyyteen.
Opettajat saavat töistä kenkää.
Ei synny lapsia, ei tarvita opettajia.
Ennätysmäärä lapsia tehtiin vuonna 1947 ja silloin oli pula-aika.
Nyt ei tehdä, pitää olla älypuhelimet wilman takia, kalliit vuokrat jne.
Opettajan palkka 4000 brutto kuukaudessa ja työmarkk
Niinkö haluat? Oikeasti? Palataan siihen sotia edeltävään aikaan, kun vanhemmat opettivat lapsensa itse. Kieetokoulu ja kinkerit varmistivat kerran vuodessa, että jonkinlainen alkeellinen luku-ja laskutaito on. Ennen ripille pääsyä varmistus - muuten ei naimalupaa tule.
Kun sivistyksestä karsitaan, saadaan lopulta aikaan tyhmä kansanosa, jota on helppo ohjailla ja selittää niille ummet ja lammet. Läpi menee ja kirkkaasti. Suomesta saisi tällä tavoin EU:n Kiinan, jossa olisi näppärä tunkea ymmärtämättömät tehtaaseen tuottamaan tuotteita EU-markkinoille. Kannattaa muistaa, että varakkaat palkkaavat tällöin yksityisopettajat sivistämään lapsensa - kuten ennenkin, ja muodostuu taas selkeä luokkayhteiskunta. Ei rahan, vaan yhteiskuntataitojen perusteella. Sivistys on mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan. Tällöin se mahdollisuus olisi enää harvalla. On aika vaikea kavuta yhteiskunnassa ns. paremmille paikoille, koska opiskelu tyssää jo lukutaidon puutteeseen.
Aika erikoinen tulevaisuus omia lapsia ja heidän lapsia ajatellen. Eikö?

Ennen raha meni parturiin, nyt hallitus leikkasi ja hiukset leikataan itse kotona ja parturi menettää 100 -150 euroa per henkilö rahaa.
Sama juttu ravintoloilla, ei osteta työlounasta määräaikaisessa työssä enää ja ravintola menettää 13-15 euroa per henkilö paitsi jos kokoomuslaiset syö muiden puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
On tuokin tapa tappaa loputkin yritystoiminta Suo
Euroopan neuvoston mukaan Suomen perusturva on liian alhainen. Mikään Eu ei todellakaan ole tulossa tekemään yhtään mitään Suomen taloudenpidolle, mutta voisi minun puolesta ottaakin hoitoonsa, ei taatusti tekisi ainakaan huonompaa jälkeä kuin nykyinen vähäjärkinen kauhukabinetti. Kuluttamisen vähentäminen ihan ympäristösyistäkin kuulostaa erittäin hyvälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa jos tekee lapsia pitää olla molemmilla vanhemmalla vakituinen kokoaikatyö.
Jos työpaikkoja ei ala tulla niin opettajat saa kohta kenkää ja joutuvat kotiin 595 työmarkkinatuella.
Ansiosidonnaista ei enää saa siis pitää olla vakituinen kokoaikatyö kummallakin vanhemmalla.
No, ei tietenkään tehdä lapsia köyhyyteen.
Opettajat saavat töistä kenkää.
Ei synny lapsia, ei tarvita opettajia.
Ennätysmäärä lapsia tehtiin vuonna 1947 ja silloin oli pula-aika.
Nyt ei tehdä, pitää olla älypuhelimet wilman takia, kalliit vuokrat jne.
O
Mitä höpötät, hallitus leikkasi ansiosidonnaisen ja sovitellut päivärahat.
Ei enää tehdä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus leikkaa 300-500 kuukaudessa ansiosidonnaista ja soviteltua päivärahaa eli kokoomuslainen ottaa kestovärin parturissa naisen puolesta jolta ansiosidonnainen leikattiin.
Muuten parturi menettää kestoväri rahat eli 100 -150 euroa per henkilö.
Ennen raha meni parturiin, nyt hallitus leikkasi ja hiukset leikataan itse kotona ja parturi menettää 100 -150 euroa per henkilö rahaa.
Sama juttu ravintoloilla, ei osteta työlounasta määräaikaisessa työssä enää ja ravintola menettää 13-15 euroa per henkilö paitsi jos kokoomuslaiset syö muiden puolesta.
Ansiosidonnaista leikataan joten palkkarahat säästetään työttömyysaikaan, jolla korvataan menetettyä ansiosidonnaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
Tai sitten mahdollistaa yritysten työntekijöiden saannin ja kannustaa yrityksiä tehokkaaseen toimintaan, jolloin saadaan tuotteita vientiin ja väki töihin. Palkalla ostetaan taas tuotteita jne.
Se tukien maksaminen on vain saman rahan siirtämistä taskusta toiseen. Se ei tuota mitään. Kun suomalaiset kilpaa ostaa Kiinasta, valuu raha pois Suomesta sinne Kiinaan. Kiina vaurastuu, Suomi köyhtyy. On siis taas vähemmän rahaa jaettavana taskusta taskuun. Siitä ei niitä ansiosidonnaisia enää maksella. Minimi olisi saada pidettyä raha täällä kotimaassa jaettavana. Paras mahdollisuus olisi olla se Kiina, eli myydä vientiin, jolloin raha tulee tänne ja maa vaurastuu. Olisi sitten varaa maksaa palkkoja ja myös niitä ansiosidonnaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
On tuokin tapa tappaa loputkin yritystoiminta Suo
Ottaisipa EU Suomen sosiaaliturvan haltuunsa. Montakohan kymmentä vuotta EU on huomauttanut turvan liian alhaisesta tasosta Suomessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No 67 vuotiaan ei tarvitse enää töitä miettiä ja hän on siis ikänsä ollut pätkätyöläinen ja perinnön turvin onnistunut elämään itselleen uskollista elämää, joka on hieno asia. Sitten on tämän nuorempi tapaus, joka voisi tehdä työtä sen mitä nyt hänelle sopii, mutta ei ole löytynyt. Mikä näissä nyt on ongelmana?
Ongelma on liian suuret tuet.
Meidän suurin ongelmamme onkin juuri valtio: liian suuret menot, liian suuret eläkkeet, liian suuret tuet, liian suuret ilmaiset palvelukset. Koomista, että maassa, jonka julkinen sektori on ehkä maailman suurin ja joka vain kasvaa, hoetaan kilpaa, että nyt riittävät leikkaukset
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Ei sinua kukaan kaipaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
Suomen perusturva on kokonaisuutena katsottuna hurjan korkea vrt. EU:n keskitaso. Niissä vertailuissa näet otetaan huomioon vain sellaiset tuet, joita vertailumaissa on kaikissa. Suomessa on useita tukia , joita ei muualla ole. Ne jää vertailussa pois. Ne vääristävät vertailun tulosta. Kokonaisuutta pitäisi tarkastella ja siitä uutisoida, mutta ne uutiset eivät jostain syystä väkeä kiinnosta. Eihän ne tiedot kuohuta, eikä niistä saa klikkiotsikkoa iltapäivälehteen.
Maailma on avoinna. Jos haluat kokeilla tukien varassa elämistä vaikkapa Espanjassa tai Kreikassa, niin kyllä sinne pääsee. Veikkaan, että tulet aika pian takaisin tänne lihapatojen ääreen. Todennäköisesti kävellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa jos tekee lapsia pitää olla molemmilla vanhemmalla vakituinen kokoaikatyö.
Jos työpaikkoja ei ala tulla niin opettajat saa kohta kenkää ja joutuvat kotiin 595 työmarkkinatuella.
Ansiosidonnaista ei enää saa siis pitää olla vakituinen kokoaikatyö kummallakin vanhemmalla.
No, ei tietenkään tehdä lapsia köyhyyteen.
Opettajat saavat töistä kenkää.
Ei synny lapsia, ei tarvita opettajia.
Ennätysmäärä lapsia tehtiin vuonna 1947 ja silloin oli pula-aika.
Nyt ei tehdä, pitää olla älypuhelimet wilman takia, kalliit vuokrat jne.
Opettajan palkka 4000 brutto kuukaudessa ja työmarkk
Joo joo, ollaan jo kuultu, yli 10 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa jos tekee lapsia pitää olla molemmilla vanhemmalla vakituinen kokoaikatyö.
Jos työpaikkoja ei ala tulla niin opettajat saa kohta kenkää ja joutuvat kotiin 595 työmarkkinatuella.
Ansiosidonnaista ei enää saa siis pitää olla vakituinen kokoaikatyö kummallakin vanhemmalla.
No, ei tietenkään tehdä lapsia köyhyyteen.
Opettajat saavat töistä kenkää.
Ei synny lapsia, ei tarvita opettajia.
Ennätysmäärä lapsia tehtiin vuonna 1947 ja silloin oli pula-aika.
Nyt ei tehdä, pitää olla älypuhelimet wilman takia, kalliit vuokrat jne.
O
Niinkö haluat? Oikeasti? Palataan siihen sotia edeltävään aikaan, kun vanhemmat opettivat lapsensa itse. Kieetokoulu ja kinkerit varmistivat kerran vuodessa, että jonkinlainen alkeellinen luku-ja laskutaito on. Ennen ripille pääsyä varmistus - muuten ei naimalupaa tule.
Kun sivistyksestä karsitaan, saadaan lopulta aikaan tyhmä kansanosa, jota on helppo ohjailla ja selittää niille ummet ja lammet. Läpi menee ja kirkkaasti. Suomesta saisi tällä tavoin EU:n Kiinan, jossa olisi näppärä tunkea ymmärtämättömät tehtaaseen tuottamaan tuotteita EU-markkinoille. Kannattaa muistaa, että varakkaat palkkaavat tällöin yksityisopettajat sivistämään lapsensa - kuten ennenkin, ja muodostuu taas selkeä luokkayhteiskunta. Ei rahan, vaan yhteiskuntataitojen perusteella. Sivistys on mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan. Tällöin se mahdollisuus olisi enää harvalla. On aika vaikea kavuta yhteiskunnassa ns. paremmille paikoille, koska opiskelu tyssää jo lukutaidon puutteeseen.
Aika erikoinen tulevaisuus omia lapsia ja heidän lapsia ajatellen. Eikö?
Suomi ja suomalaiset ovat taantuneet jo pitkään. Vanhemmat eivät välitä jälkikasvunsa kasvattamisesta tuon taivaallista. Opettajalle he toki lähettävät vihapostia, kun omaa kullannuppua on toruttu pahanteosta ja lukemattomista läksyistä. Kuitenkin elämme aikaa, jolloin vanhemmilla on ennätysmäärä vapaa-aikaa, jonka he voisivat käyttää jälkikasvunsa kouluttamiseen ja ohjaamiseen. Mutta ei. Kaikki tämä on ulkoistettu ilmaiselle koululaitoksella, tai jos se ei riitä, poliisille. Vapaa-ajan voi käyttää hyödyllisemmin golf-kentillä tai lähipubissa.
Hyvinvointivaltio. Sen tarkoitus on ollut pohjoismaissa katkaista ihmisiltä siteet perheeseen. Ennen perhe oli se paikka josta haettiin taloudellista ja muuta apua ongelmiin, mutta nykyään ihmiset on opetettu hakemaan se apu valtiolta.
Pohjoismainen sosiaalidemokratia/kapitalismi on tehnyt ihmisestä kylmän.Ihmiset ovat laitostuneet, valtio kapaloi, opettaa, hommaa duunipaikan, maksaa eläkkeen ja hautaa.
Entä mistä ihminen hakee apua, kun valtiokaan ei enää pysty auttaa? Ongelma on siinä, että valtio tuottaa oman tuhonsa siemenet. Vaikka köyhyyttä on yritetty vimmatusti poistaa entistä suuremmilla tulonsiirroilla ja ankarammalla verotuksella, tulos on nolla tai jopa väärän suuntainen. Uusia köyhiä on tullut koko ajan lisää; köyhiä lapsiperheitä, työtä karttelevia hyvinvointivaltion elättejä, viisikyppisenä eläkkeelle hamuavia ja yhteiskuntaan huonosti integroituneitamaahanmuuttajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
On tuokin tapa tappaa loputkin yritystoiminta Suo
Se on sitä vihreää siirtymää.
Nyt ei tehdä, pitää olla älypuhelimet wilman takia, kalliit vuokrat jne.
Opettajan palkka 4000 brutto kuukaudessa ja työmarkkinatuki 595 netto kuukaudessa. Valtio säästää 3400 kuukaudessa per opettajat, kun iso osa opettajista irtisanotaan.