Kaksi jotka valitsi tukiaiselämän
perinnön saanut lintuharrastaja ja itäsuomeen jäänyt insinööri
kas töitä ei haluta oikeastaan
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Ihmisillä on aina maailmalle enemmän toiveita kuin maailmassa on resursseja.
Li Andersonin äänisaalis kertoo minulle siitä että suomessa on niin paljon kaikilla valtion tukitoimilla eläviä että tälläinen tulos on mahdollinen. Kaikki verovaroilla töissä olevat ja muut tukien saajat voivat määrällään ratkaista kaikki vaalit, ikiliikkuja on luotu.
Suomi on tosiaan ohi. Sisu on kuolemassa paskat housuissa yksin jossain siivouskomero
Poliitikon kannattaa mielistellä eniten niitä, joita on eniten, mielenterveysongelmaisia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
Kaikki mitä hallitus leikkaa lähtee kulutuksesta ja nauramme, kun yritykset menevät konkurssiin ja yrittäjien omaisuus ulosottovirastolle.
Yrittäjä ei saa enää tammikuussa omistusasuntoon asumistukea, kun myynnit rajusti laskevat.
Myös syntyvyys vähenee rajusti ja kohta saamme irtisanoa opettajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkinen paine sai Marinin hallituksen perumaan jokaisen leikkausta etäisestikin muistuttavan päätöksensä. Hallituksen toistuvat mielenmuutokset osoittivat, että jos joku tuleva hallitus haluaa lähteä sopeuttamaan taloutta menoleikkauksilla, sen on kestettävä kovaa julkista painetta.
Kyllä. Vahva ja tasapainoinen poliittinen johtajuus ollut hukassa jo jonkin aikaa.
Jatkossa jos tekee lapsia pitää olla molemmilla vanhemmalla vakituinen kokoaikatyö.
Jos työpaikkoja ei ala tulla niin opettajat saa kohta kenkää ja joutuvat kotiin 595 työmarkkinatuella.
Ansiosidonnaista ei enää saa siis pitää olla vakituinen kokoaikatyö kummallakin vanhemmalla.

No, ei tietenkään tehdä lapsia köyhyyteen.
Opettajat saavat töistä kenkää.
Ei synny lapsia, ei tarvita opettajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Ihmisillä on aina maailmalle enemmän toiveita kuin maailmassa on resursseja.
Li Andersonin äänisaalis kertoo minulle siitä että suomessa on niin paljon kaikilla valtion tukitoimilla eläviä että tälläinen tulos on mahdollinen. Kaikki verovaroilla töissä olevat ja muut tukien saajat voivat määrällään ratkaista kaikki vaalit, ikiliikkuja on luotu.
Suomi on tosiaan ohi. Sisu on kuolemassa paskat housuissa yksin jossain siivouskomeroPoliitikon kannattaa mielistellä eniten niitä, joita on eniten, mielenterveysongelmaisia naisia.
Jos et osaa asiallisesti keskustella, mene pois, että muut edes saavat.
Mieti, jos olisit opettaja ja perheeseenne olisi syntymässä lapsi.
Kohta opettaja saa kenkää eli vauva syntyy 595 työmarkkinatuki perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yle hypännyt sujuvasti kokoomuksen kelkkaan työttömien mollauksessaan.
Onko mollausta se että kirjoittaa työttömistä? Vai mistä kohtaa kirjoitusta löydät sen mollaamisen?
Ole hyvä ja perustele letkautuksesi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/yle-vuosia-yhteiskunnan-tuilla-elanyt-se…
Kokoomuksen pää-äänenkannattaja perustelee asian puolestani.
Et siis ymmärtänyt kysymystäni etkä ylen kirjoitusta, joten suosittelen medialukutaitokurssia. Voit lohduttautua sillä, että kaltaisiasi on paljon, mutta valitettavasti se ei oikeuta toimintaasi.
Joillakin nyt vaan on se oman pään pyhä totuus, jota julistetaan kuin jotain evankeliumia edes lukematta mitä aiemmin on sanottu.
Esim nämä somekohut menevät ihan peruskaavan mukaan: tulee ilmi ongelma, joihin johdonmukaisin reaktio on pohtia ratkaisua. Seuraavaksi tulee neiti liberaali, joka puuttuu siihen mitä joku sanoi tästä ongelmasta. Tartutaan johonkin huonosti ilmaistuun ulostuloon, tehdään siitä pahin mahdollinen tulkinta ja ilmoitetaan tässä on meillä ongelma! Asiaa vyörytetään seuraavat päivät sosiaalisessa mediassa, jotta alkuperäinen puheenaihe unohtuu. Lillukanvarsiin takertumalla saadaan tikusta asiaa ja näin sekin, mitä joku typerys sanoi muodostuu epäkohdaksi todellisten ongelmien yli.
Ja mitä tällä kaikella saadaan? Lisää keskustelua, lisää käsien heiluttelua ja koko homma karkaa seuraavassa hetkessä metatasolle.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä hallitus leikkaa lähtee kulutuksesta ja nauramme, kun yritykset menevät konkurssiin ja yrittäjien omaisuus ulosottovirastolle.
Yrittäjä ei saa enää tammikuussa omistusasuntoon asumistukea, kun myynnit rajusti laskevat.
Myös syntyvyys vähenee rajusti ja kohta saamme irtisanoa opettajia.
Opettajia on jo vuosia koulutettu liikaa.
Vierailija kirjoitti:
No 67 vuotiaan ei tarvitse enää töitä miettiä ja hän on siis ikänsä ollut pätkätyöläinen ja perinnön turvin onnistunut elämään itselleen uskollista elämää, joka on hieno asia. Sitten on tämän nuorempi tapaus, joka voisi tehdä työtä sen mitä nyt hänelle sopii, mutta ei ole löytynyt. Mikä näissä nyt on ongelmana?
Ongelma on liian suuret tuet.
Velattoman omistusasunnon perinyt. Satojentuhansien omaisuus siis. Ei tarvitse tehdä töitä, sanoi. Voi elää sosiaalituilla, eduskunnan antama mahdollisuus.
EI tukia pidä maksaa jos on omaisuutta, asunto tms.
itse elää muiden verotuloilla, tulee elätettyä tällainen. Kyllä ottaa pannuun. Vapaaehtoinen veroelätti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyin jo viime hallituskaudella koko ajan jatkuvaan valitukseen ja muutin metsään. Pyrin kuluttamaan, jne mahdollisemman vähän ja näin yhteiskunta eli muut ihmiset hyötyy minusta mahdollisemman vähän.
Vaikka tekoni on vain symbolinen, itsensä tyhmentäminen ja luontoyhteyden palauttaminen on saanut minut voimaan aidosti hyvin.
Kun tämä maa palaa minä en ole osallistumassa pelastustöihin. Suomi on ohi.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
Moni osallistuu nyt seuraavan 3 vuoden ajan haasteeseen, missä ei saa ostaa vaatteita eikä tavaroita, saa ostaa vain alusvaatteita, sukkia ja kengät, jos vanhat menevät rikki.
Katsotaan sitten paidan ostamista kaupasta, kun hallitus vaihtuu, ehkä sitten voi jo verhotkin ostaa.
Moni tosiaan hokee kuin Alzheimer-potilas esim persujen kannatuksen laskua. Vaikka persujen kannatus palaa sille omalle tasolleen(jonne se kuulukin) älkää olko kovin pettyneitä, kun seuraava hallitus ei esim peru tämän hallituksen päätöksiä. Koska kansa haluaa empatiaan eduskunnassa näytellään paremmin kuin kansallisteatterissa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä hallitus leikkaa lähtee kulutuksesta ja nauramme, kun yritykset menevät konkurssiin ja yrittäjien omaisuus ulosottovirastolle.
Yrittäjä ei saa enää tammikuussa omistusasuntoon asumistukea, kun myynnit rajusti laskevat.
Myös syntyvyys vähenee rajusti ja kohta saamme irtisanoa opettajia.
Hyvinvointia tulee vain työnteosta.
Ei muistuttanut ollenkaan Tukiaisen elämää.
Osa-aikatyötä tekevä ei voi enää tehdä lapsia, koska hallitus leikkasi sovitellut päivärahat ja niistä lapsikorotukset sekä asumistuen.
Opettajia irtisanotaan kohta urakalla ja valtio säästää isot palkkarahat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkossa jos tekee lapsia pitää olla molemmilla vanhemmalla vakituinen kokoaikatyö.
Jos työpaikkoja ei ala tulla niin opettajat saa kohta kenkää ja joutuvat kotiin 595 työmarkkinatuella.
Ansiosidonnaista ei enää saa siis pitää olla vakituinen kokoaikatyö kummallakin vanhemmalla.
No, ei tietenkään tehdä lapsia köyhyyteen.
Opettajat saavat töistä kenkää.
Ei synny lapsia, ei tarvita opettajia.
Ennätysmäärä lapsia tehtiin vuonna 1947 ja silloin oli pula-aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä hallitus leikkaa lähtee kulutuksesta ja nauramme, kun yritykset menevät konkurssiin ja yrittäjien omaisuus ulosottovirastolle.
Yrittäjä ei saa enää tammikuussa omistusasuntoon asumistukea, kun myynnit rajusti laskevat.
Myös syntyvyys vähenee rajusti ja kohta saamme irtisanoa opettajia.
Hyvinvointia tulee vain työnteosta.
Niin, miksei työnantajat palkkaa ihmisiä kokoaikatöihin. Kohta on kaupan ala ja palveluala konkurssissa.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan aika jumissa näissä työllisyysasioissa niin pitkään kun työnantajat loukkaantuu siitä, että ihmiset ei halua tehdä ilmaiseksi työtä ja antaa työnantajalle ainutta elämäänsä ja sen tunteja pilkkahintaan. Työ suorittavalla tasolla myös sairastuttaa monet TULE sairauksiin. Oikeastaan nekin pitäisi saada työnanatajan korvattavaksi, kun aiheuttaa työllä ruumillista vahinkoa työntekijälle, kaikista muistakin pahoinpitely rikoksista joutuu maksamaan korvaukset. Vaikka terveyden rapauttaminen käy ajan kanssa niin silti se on henkilön terveyden rapauttamista ja loppu elämäksi vammauttamista.
Jos työ oikeasti vammauttaa tai vie terveyden, niin kyllähän siitä työnantaja vastuuseen joutuu. Pitää silti muistaa, että ihminen ikääntyy ja iän myötä tulee kaikenlaista kramppaa. Ne eivät johdu työstä, vaan ihan elämästä. Yksi vaihtoehto on vaihtaa työpaikkaa, jos työ aiheuttaa esim. liikaa kuormitusta tai muuten ei ole sopiva.
Jos haluaa ihmisille enemmän palkkaa, niin omalta kohdalta voi aloittaa hankkimalla nimenomaan suomalaisia ja Suomessa tuotettuja tuotteita sekä palveluita. Mitä paremmin yrityksellä menee, sitä parempi sen maksukyky on myös palkkojen suhteen. Ei yrittäjällä ole mitään kosmista kassakonetta, mistä sitä rahaa syydetään eteenpäin. Lainaa ei juokseviin kuluihin voi ottaa - siinä on kohta työttömänä kaikki yrittäjää myöden. Kaikki raha yritykseen tulee ainoastaan myynnistä. Se tuntuu kovin monella unohtuvan.
Varmaan tähän kommentoidaan, että suomalaiset tuotteet ovat liian kalliita, eikä niihin ole varaa jne. No, jos sinulla ei nyt ole halua maksaa tätäkään hintaa suomalaisesta tuotteesta, niin sinulla ei tosiasiassa ole halua maksaa suomalaiselle työntekijälle lanttiakaan enempää palkkaa - mieluummin vähemmän. Ei se sen vaikeampaa matematiikkaa ole.
Aloita vaikka ostamalla suomalaisia tomaatteja, vaikka ne olisi 1-2 euroa kalliimpia kilohinnalta, kuin espanjalaiset. Osta edes yksi päivässä. Sekin on eteenpäin. Ei ne niin ihmeellisen suuria tekoja yksiön tasolla ole. Kun kaikki 5 miljoonaa kansalaista tekee näin, niin kokonaisvaikutus on hurja.