Jalkasten muutostako ei saa keskustella?
Kaikki ketjut tähän mennessä poistuneet. Täällä on oikeasti törkeitä ketjuja kaikenmaailman pikkujulkimoista. Miksi Jalkasista ei saisi keskustella kun keskustelut on olleet aivan asiallisia vai eivätkö he kestä että ihmiset eivät olekaan samaa mieltä heidän kanssaan. Siihen vähän viittaisi tämän päivän ig storyt joissa puolustellaan asiaa, minkä keretään.
Kommentit (579)
Vierailija kirjoitti:
Ei taida tosiaan olla mikään kokenut sienestäjä
Metsään sieniveitsi, jolla harjaus ja kannan poisto heti, ennen KORIin laittoa.
Nyt kun suoraan nappaavat muovipussiin multaisina, on isompi urakka siivota sienet. Muhjuuntuvat pussissa ja ovat mullassa yltäpäältä.
Ja kyllä, veitset myös lapsile
Ja lapset mukaan myös siivoamaan sienet.Mukavaa yhdessä tekemistä, jossa voi samalla jutustella vaikka mitä.
Meillä lapset on pienestä saakka oppineet, että sieniretkeen kuuluu myös sienien siivous ja kalastusretkeen kalojen perkaus. Tekevät molempia mielellään.
Mutta hienoa, että käyvät yhdessä sienessä!
Ovatko lapset koskaan ulkona ilman äitiään? Kävikö Jalkaset Mäntyharjulla metsäretkillä?
Mietin, miten paljon saa hankkia puita noin isoon taloon. Paljon lämmityspesiä. Livian sänky on ulkoseinää vasten, jossa yksinkertainen ikkuna. Ulkoseinää vasten on myös Julian ja vanhempien sängyt. Käytiin puulämmitteisessä sukulaisten talossa pienten lasten kans. Oli 16 astetta lämmintä sisällä. Oltiin yksi yö ja lähdettiin kotiin. Auttaa varmasti, kun tottuu, mutta me ei kestetty😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taida tosiaan olla mikään kokenut sienestäjä
Metsään sieniveitsi, jolla harjaus ja kannan poisto heti, ennen KORIin laittoa.
Nyt kun suoraan nappaavat muovipussiin multaisina, on isompi urakka siivota sienet. Muhjuuntuvat pussissa ja ovat mullassa yltäpäältä.
Ja kyllä, veitset myös lapsile
Ja lapset mukaan myös siivoamaan sienet.Mukavaa yhdessä tekemistä, jossa voi samalla jutustella vaikka mitä.
Meillä lapset on pienestä saakka oppineet, että sieniretkeen kuuluu myös sienien siivous ja kalastusretkeen kalojen perkaus. Tekevät molempia mielellään.
Mutta hienoa, että käyvät yhdessä sienessä!
Etenkin kun korostavat, että kotikoulunsa perustuu vanhempien rinnalla oppimiseen, luulisi, että koululainen ainakin olisi mukana siivousvaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taida tosiaan olla mikään kokenut sienestäjä
Metsään sieniveitsi, jolla harjaus ja kannan poisto heti, ennen KORIin laittoa.
Nyt kun suoraan nappaavat muovipussiin multaisina, on isompi urakka siivota sienet. Muhjuuntuvat pussissa ja ovat mullassa yltäpäältä.
Ja kyllä, veitset myös lapsile
Ja lapset mukaan myös siivoamaan sienet.Mukavaa yhdessä tekemistä, jossa voi samalla jutustella vaikka mitä.
Meillä lapset on pienestä saakka oppineet, että sieniretkeen kuuluu myös sienien siivous ja kalastusretkeen kalojen perkaus. Tekevät molempia mielellään.
Mutta hienoa, että käyvät yhdessä sienessä!
Etenkin kun korostavat, että kotikoulunsa perustuu vanhempien rinnalla oppimiseen, luulisi, että koululainen ainakin olis
Somessa voi kysellä ensin, että mitä sieniä metsästä löytää.
Näköjään on saanut keskustella ihan kesäkuusta asti. Sitä ei tarina kerro, keitä ovat Jalkaset tai jalkaset.
Vierailija kirjoitti:
Mietin, miten paljon saa hankkia puita noin isoon taloon. Paljon lämmityspesiä. Livian sänky on ulkoseinää vasten, jossa yksinkertainen ikkuna. Ulkoseinää vasten on myös Julian ja vanhempien sängyt. Käytiin puulämmitteisessä sukulaisten talossa pienten lasten kans. Oli 16 astetta lämmintä sisällä. Oltiin yksi yö ja lähdettiin kotiin. Auttaa varmasti, kun tottuu, mutta me ei kestetty😆
Meillä on puusauna, joka lämmitetään päivittäin. Sauna on rintamiestalon betonisessa kellarissa, tuuli ei varmasti lämpöä vie, kuten tuolla hirsisessä rantasaunassa. Sauna on kyllä melko suuri, mutta niin on Jalkastenkin sauna.
Lisäksi meillä on takka, jota lämmitetään ehkä n. 5-10 kertaa vuodessa.
Puuta menee n. 22 heittokuutiota vuodessa. Lähes kaikki siis pelkästään saunomiseen. Tuohon kun vielä lisätään Jalkasilla 3 pönttöuunia, kakluuni, leivinuuni, kamina ja ehkä toimiva puuhella, ollaan ihan toisenlaisissa puumäärissä.
Syökö lampaat noin nopeasti laitumet puhtaaksi? Kun eihän siitä pitkään ole, kun siirsivät lampaiden laitumen pusikkoiseen kohtaan, jotta siistivät sen alueen. Vai olivatko nyt eri laitumella?
Aika käteviä maisemanhoitajia kyllä.
Kyllä syövät paljon! Meidän puoutkin syö ison kestokassillisen päivässä ulkoheinää. Saatikka 4 lammasta, kaks hevosta, kolme nautaa, kaksi possua ja kolme kania. Saa siirrellä eläimiä eri laitumille.
Vierailija kirjoitti:
No nyt kissat ei saa mennä saliin, eikä koirat tupaan. Eli kissat oleilee sitten vissiin taas pikkutalossa ja koirat kylmässä eteisessä.
Miksi niillä ei ole mattoja ollenkaan tuolla tuvassa. Näyttää ihan kirppismyymälältä koko huone kun puuttuu verhot ja matot.
Kun eivät ole itse paikalla, oletko vajaa kun et ymmärrä kuin sekunnin kuulemastasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taida tosiaan olla mikään kokenut sienestäjä
Metsään sieniveitsi, jolla harjaus ja kannan poisto heti, ennen KORIin laittoa.
Nyt kun suoraan nappaavat muovipussiin multaisina, on isompi urakka siivota sienet. Muhjuuntuvat pussissa ja ovat mullassa yltäpäältä.
Ja kyllä, veitset myös lapsile
Ja lapset mukaan myös siivoamaan sienet.Mukavaa yhdessä tekemistä, jossa voi samalla jutustella vaikka mitä.
Meillä lapset on pienestä saakka oppineet, että sieniretkeen kuuluu myös sienien siivous ja kalastusretkeen kalojen perkaus. Tekevät molempia mielellään.
Mutta hienoa, että käyvät yhdessä sienessä!
Etenkin kun korostavat, että kotikoulunsa perustuu vanhempien rinnalla
Käytännössähän se kotikoulu menee lähinnä eskari-ikäisen tasolla, koska myös se nelivuotias on koko ajan mukana.
Muutenkin tuo 8-vuotias on joko lapsenvahtina pienemmille tai tekee lähinnä alle kouluikäisten juttuja.
Mistä sä näet heidän toiminnan 24/7? Oletko paikalla stalkkaamassa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa varmaan vähän hämärtyy, mikä on kotikoulua, mikä harrastamista ja mikä muuten vaan laatuaikaa vanhempien kanssa.
Harrastushan ei sinänä tarvitse ulkopuolista järjestäjää, mutta yleensä tarkoittaa jotain säännöllistä, vapaa-ajalla tapahtuvaa oman mielenkiinnon mukaista tekemistä.
Tuossa heidän elämäntyylissään on aika hankala määritellä vapaa-aika. Kotikoulukin taisi olla Anniinan mukaan aika rytmitöntä.
Toki tuo ei ole fakta, mutta vaikka noin olisi niin ei tuossa ole mitään pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun A perusteli kotikoulua alkuun, oli harrastuksia. Mutta tuolla ne jäi pois. Eli eivät tapaa ikätasoista seuraa kuin silloin tällöin. Kotikoulun pitäisi olla vastuullista, päivittäistä ja useita tunteja. Plus kaikki aineet, ei vain äidinkieli ja matikka. Näyttää niitä kirjoja täyttävän yksin.
Kyllä, uskonto tai et, ympäristötieto, kuvis, kässä, liikunta, musiikki. Meillä esim. kakkosluokkalaisen musantunnilla soitetaan erilaisia rytmisoittimia, ukuleleä, nokkista, joskus bändisoittimiakin. Liikunnassa yleisurheilua, pallopelejä, suunnistuksen alkeita jne jne.
Että kotikoulun ei kyllä pitäisi olla sama asia kuin äikkä ja matikka itsenäisesti kirjaa täyttämällä.
Oletko Jalkasten kotona stalkkaamassa vai mistä tiedät ettei näin tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa varmaan vähän hämärtyy, mikä on kotikoulua, mikä harrastamista ja mikä muuten vaan laatuaikaa vanhempien kanssa.
Harrastushan ei sinänä tarvitse ulkopuolista järjestäjää, mutta yleensä tarkoittaa jotain säännöllistä, vapaa-ajalla tapahtuvaa oman mielenkiinnon mukaista tekemistä.
Tuossa heidän elämäntyylissään on aika hankala määritellä vapaa-aika. Kotikoulukin taisi olla Anniinan mukaan aika rytmitöntä.
Kouluikäiset ei yleensä ns. harrasta ainoastaan äitin ja pienten sisarusten kanssa, vaan ikätoverien kanssa itsenäisesti.
Lisäksi alaluokkien tärkein tavoite on opettaa lapselle koulunkäyntitaidot. Siis juurikin se toistuvuus, säännöllisyys, itsenäinen vastuunkanto. Eli pitäisi olla oma opiskelupiste ja omalla vastuulla huolehtia sen järjestyksestä, oppivälineiden säilytyksestä jne.
Tuo että fiil
Onneksi Jalkasten ei tarvitse elää sinun Pohjois-koreassa
surullinen elämä = luonnon ja eläinten keskellä, ympärillä rakkaita läheisiä? ookoo, mitä lie sieniä tuo kommentoija on vetänyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
surullinen elämä = luonnon ja eläinten keskellä, ympärillä rakkaita läheisiä? ookoo, mitä lie sieniä tuo kommentoija on vetänyt
En ole tuon kommentin kirjoittaja. Luonto ja läheiset on toki ne positiiviset puolet, mutta negatiivisena puolena on käytännössä täysi eristäytyminen.
Tulee aika mustavalkoinen mielikuva tosta meiningistä. Siis se fiilis, että Anniina ajattelee, että miten kaupunki ja julkinen koulu on automaattisesti pahasta. Ja kuinka heidän lapsilla on upeaa luovaa tekemistä ja luontoa ympärillä ja se korvaa kaiken muun lapsen elämässä. Siis ton ikäisen lapsen koulupäivä on yleensä varmasti n. 4h, kyllä sitä aika paljon ehtii yleensä leikkiä ja touhuta sen jälkeen. Ei se silti tarkoita, että pitäisi erakoitua kokonaan tekemään näitä asioita.
Aika harva 8v tai alle on kotona 4h koulupäivän jälkeen saati, että vanhemmat olisi siellä odottelemassa että päästään luontoon sen jälkeen. Yleensä menevät vielä 17 asti iltapäivähoitoon. Tämän jälkeen väkisin tunnin pari harrastuksia ja rauhoittuminen on ehkä joskus 7 aikaan illalla kun pitääkin kohta jo mennä nukkumaan että jaksaa herätä aikaisin aamulla samaan oravanpyörään.
Tuon ikäiselle tai yleensä vielä nuoremmalle pitkät hoitopäivät ovat yhtä tuskaa. Jalkasten perhe elää parasta mahdollista elämää lasten näkökannalta.
Ei se tarkoita ettei ole rutiineja, jos ei elä niin kuin oravanpyörässä elävät elää. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää, ja varsinkaan tämä nykyinen yleinen tapa elää ei ole missään määrin terveellinen. Ihmiset voivat todella huonosti.