Mikä oppimisen lopetus on kaduttanut sinua myöhemmin?

Saksan kieli. Luin joskus yläasteella pitkää Saksaa enkä sitten jatkanut sitä enää lukiossa vaikka olisi ollut siihen mahdollisuus. Ärsyttää nyt jälkikäteen. Nyt taitotaso on laskenut niin että tuskin osaan sanoa mitään muuta scheißen ja danken lisäksi.

Oppimisen lopetus? Anteeksi, mutta aina voi jatkaa hyvään kieliasuun pyrkimistä. 

Piano. Koin opetuksen lapsena aika ahdistavaksi ja teoriatunnit pitkäveteisiksi, vaikka rakastin pianon ääntä, olin musikaalinen ja opin nopeasti. Kolmen vuoden soittamisen jälkeen päätin lopettaa ja kertoessani tämän opettajalle tämä jotenkin harmitteli että kaikki hyvät lopettaa aina tms. Olin hämilläni koska en muista että hän olisi opetuksen aikana kertaakaan kehunut tai paljoa kannustanut, mikä olikin osasyy lopettamiselle. Aina keskityttiin virheisiin. Hassua on, että yritin aikuisiällä aloittaa uudelleen mutta opettaja oli epämiellyttävä ja epäkunnioittava potenssiin kymmenen verrattuna lapsuuden opeen, tiuski ja töykki käsiäni ja pedaalijalkaa jatkuvasti. Jäi yhteen syksyyn se revanssi.

Pianonsoitto, lukio, italian kieli, koodaaminen

Harmittaa että käytin lukioajan liian intensiiviseen seurusteluun ja kotileikkiin, olisi pitänyt opiskella eikä kokkailla miehelle ja yrittää olla joku pikkurouva jo niin nuorena. Pääsin kuitenkin jatko-opintoihin, mutta se ala ei ole se mikä minua nykyään kiinnostaa.

Olen aloittanut peräti kahdesti venäjän opiskelun. Kohtalo määräsi, että kyllästyn. Ei kaduta pätkääkään

En ole lopettanut koskaan mitään lopullisesti,  mutta tehokkaan opettajan löytäminen ollut vaikeaa. Esim.  kielikursseilla oli kuunneltava vain opettajan puhetta, vaikka piti olla keskusteluun keskistyvä kurssi. Pyynnöistä huolimatta emme saaneet puheenvuoroja. Jatkanut omatoimisesti. Monilla muilla kursseilla keskityttiin vain mukavaan yhdessä oloon, joten eteneminen oli olematonta asiassa. Turhautti.