Olen mökillä saaressa ja naapurissa riehuu yksi hullu!!!
Ihan kummallinen ja oikeasti vähän pelottavakin juhannus takana enkä tiedä pitäisikö minun lähteä huomenna pois täältä. En tiedä mitä se hullu vielä keksii.
Olen sukumme mökillä saaressa, jossa on toinenkin talo. Ajattelin olla täällä koko kesän, pohtimassa kariutunutta avioliittoa ja tulevaisuuttani. Olen asunut ulkomaila eikä minulla ole Suomessa oikein muuta paikkaa, kuin tämä talo saaressa missä vietin kaikki lapsuuden kesät.
Sen toisen talon omistajaperhe ovat vuosien varrella tulleet meidän perhetutuiksi ja erityisesti heidän tytär on minun parhaita ystäviäni. Olen mm hänen lapsen kummitäti ja hän oli kaaso mun häissä.
Tällä ystävälläni on myös veli, jonka kanssa seurustelin joskus nuoruudessa ja mentiin me kihloihinkin jonkinlaisen päähänpiston seurauksena. Kun lähdin ulkomaille opiskelemaan koulun jälkeen ja poika armeijaan, loppui suhde siihen ihan luonnollisesti. Molemmat olemme avioituneet tahoillamme enkä ainakaan minä ole paljon muistellut suhdettamme, ja tuskinpa hänkään.
No nyt noin 12 vuoden jälkeen hänen vaimonsa on saanut päähänsä, että olen tullut vokottelemaan hänen miehensä takaisin itselleni. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
Tämä hullu nainen on riehunut täällä saaressa koko juhannuksen. Hän kielsi minua tulemaan heidän talolleen syömään juhannusaattona. Kun ystäväni ja tämän vanhemmat sanoivat että totta kai tulen niin tämä hullu nainen lukittautui saunaan eikä suostunut tulla pois. Me muut juhlimme juhannusta ja saunoimme sitten minun saunassa, kun se hullu ei päästänyt heitä saunaan.
Kun se nainen riehui koko juhannusyön minun ystävätär lapsineen ja hänen äiti tulivat turvaan mun luokse nukkumaan. He kertoivat että se heidän miniä on ihan mustasukkainen sekoboltsi ollut aina.
He toivoivat että poika ottaisi vaimonsa ja lähtisi pois, mutta poika ei halua koska juhannus saaressa on tärkeä hänelle. Ja vaimo ei suostu jättää miestään saareen, koska pelkää että minä viettelen sen. Mikä on ihan järjetön hullu ajatus!
Tää nainen on mm käynyt pyllistelemässä meidän tontilla ja pissannut kyykkypissat meidän pihalle. Hän myös istuu parvekkeella kaiket päivät ja tuijottaa meidän talolle.
Tunnen oloni tosi turvattomaksi hänen puheittensa vuoksi ja olenkin pyytänyt, että ystävättäreni lapsineen ja hänen äiti ovat täällä yötä mun kanssa.
Nytkin kuulen että se hullu huutaa heidän parvekkeeltaan mulle varmaan jotain solvauksia.
Mitä minun pitäisi teidän mielestä tehdä? En halua lähteä saaresta mutta se hullu on täällä kuulemma monta viikkoa. Olen henkisesti loppu muutenkin enkä todellakaan kaipaa tällaista.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
"Olen hylje" :D :D :D
Raksaukolta näyttää.
Et viitsi soittaa poliisille ettei perhetuttu-naapureille tule hankaluuksia mutta silti perhetuttujen äiti ja lapsi on sun luona koska pelkää miniäänsä ja mieskin on jossain akkaansa paossa?
aaaaevan.
Tässä vielä tuo alkuperäinen töräys. Aivan sama surkea kirjoitustyyli. https://www.vauva.fi/keskustelu/5621776/miehen-exa-tulossa-naapuriin-vi…