Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon katkeruudesta appivanhempia kohtaan?
23.06.2024 |
En avaa tilannetta kovin tarkasti, jotta perheemme ei olisi tunnistettavissa.
Perheessämme on yksi reilusti alle kouluikäinen lapsi. Lapsen synnyttyä oli todella raskasta. Lapsi sairasteli koko vauvavuoden ja puolisoni eli appivanhempien lapsi sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Pyysimme appivanhemmilta apua, mutta emme saaneet. Naureskelivat, että pärjäilkää, sellaista se lapsiarki on. Lapsen sairastelun mentyä ohi ja puolison päästyä pahimmasta masennuksestaan, sairastuin minä vaikeasti. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät vieläkään tulleet avuksi. Appivanhemmat ovat halunneet nähdä lastenlasta, mutta ovat tehneet selväksi, etteivät he ole hoitoapua. Appivanhemmat haluavat meidät sinne käymään tai tulla kotiimme, mutta vain vieraiksi. Eivät auta lapsen kanssa, odottavat saavansa valmiin ruoan, meidän vanhempien seurustelevan heidän kanssaan koko ajan jne. Ovat kylässä koko pitkän päivän, kun tulevat käymään, vaikka asuvat melko lähellä. Näemme appivanhempia noin 1-2 krt/kk. Appivanhemmat eivät jaksa viettää kovin kauaa aikaa lapsen kanssa. He avaavat nopeasti telkkarin, jotta lapsi voi katsoa heidän seurassaan lastenohjelmia. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi he haluavat nähdä lastenlastaan noin usein, kun eivät edes halua lapsenlapsen kanssa viettää aikaa. Appivanhemmillani ei ole muita lapsenlapsia. Ja kun joku kysyy, niin minun vanhempani asuvat toisella puolella Suomea ja näemme n. 4-5 krt/vuodessa.
Olen yhä näiden vuosien jälkeen todella pettynyt appivanhempiini ja suorastaan katkera heitä kohtaan. Jäimme täysin ilman apua, kun meillä oli vuosien ajan todella raskasta ja olimme aivan voimien äärirajoilla. Nyt on hieman alkanut helpottaa, kun lapsi ei ole enää aivan pieni. Silti en ole pystynyt unohtamaan tuota, millaista appivanhempien kanssa oli. Miten pääsisin eroon tästä katkeruudesta appivanhempiani kohtaan?
Kommentit (61)
Appivanhemmat eli puolisoni vanhemmat eivät pidä minusta. En kuulemma oli lapsen vanhempi lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin harva vastaa ap:n kysymykseen. Eli miten päästä eroon katkeruudesta.
En minäkään tiedä vastausta antaa, mutta itse samantapaisia asioita kokeneena, tosin omien vanhempien taholta, ymmärrän katkeruutesi. Itse hiomasin joka pettymyksen jälkeen, että minulla oli heille vähemmän asiaa kuin ennen. Lopulta soittelin velvollisuudesta määrävälein.
Kun toinen vanhemmistani kuoli, en itkenyt kertaakaan, olin suruni jo surrut. Nyt toinen on dementikkona. Harvoin käyn katsomassa, toisen haudalla en koskaan.
Mitä vähemmän vanhempani minulle merkitsivät, sitä pienemmäksi suli myös katkeruus. Yhdentekevät ihmiset.
No ihan ensiksi lakkaatte miellyttämästä heitä. Kohdelleet teitä kuin paskaa ja nyt vaan vaativat.
Älkää olko missään tekemisissä! Elämä täytyy täyttää ihmisillä, jotka tuovat positiivisuutta, eikä tuollaisilla kuormittajilla.
Katkeruudesta pääsee eroon sitä työstämällä. Aina voit valita, miten asioihin suhtaudut. Appivanhempia et voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Katkeruudesta pääsee eroon sitä työstämällä. Aina voit valita, miten asioihin suhtaudut. Appivanhempia et voi muuttaa.
Heidät voi dumpata ja tuollaiset pitääkin dumpata!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap meillä oli vastaava tilanne. Ensimmäisen vuoden ajan halusin ettei mies tapaa anoppia kahden kesken. Eli ei kyläilty siellä, anoppi kävi meillä. Sitten väsyin passaamiseen ja muuhun draamaan, joten kirjoitin anopille mitä ajattelin asioista ja miksi toivoisin hänen huomioivan vaikean tilanteemme, univelat, sairastelut, parisuhdekriisin yms. Kirjoitin että meillä on juuri nyt niin vaikeaa ja saamme apua pariterapiastakin ja ettemme jaksa enää stressata anopin tunteista.
No viestihän upposi pahimmalla tavalla tietysti, ei anoppi ollut ikinä meistä kiinnostunut vaan itsestään. Sen jälkeen olen ollut hänelle kuin ilmaa. Hyvä vaan, lakkasi kyläilemästä.
Kun vauvavuosi oli ohi annoin miehelle vapaat kädet vierailla lapsen kanssa anopilla.
Olen jopa kannustanut, että saisin omaa aikaa.
Kerran muutamassa kuukaudessa käy siellä, ikinä ei ole mitään tarjottavaa kuulemma, anoppi valittaa vaan asioistaan eikä ole kiinnostunut miten poikansa voi.
Ja kun raskas kyläily on ohi alkaa anopin syyllistysviestit miehelle. Tulkaa käymään. Voisitte joskus edes käydä. Näitä jatkuu niin kauas kunnes mies antaa periksi ja käy kärsimässä pari tuntia. Itse en enää suostu syyllistymään.
Suhtautuvatko omat vanhempasi myötämielisemmin kahden naisen perheeseen? Joillekin vanhemmille tuo kuvio on tosi hankala ja se näkyy kuvatunlaisena käytöksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap meillä oli vastaava tilanne. Ensimmäisen vuoden ajan halusin ettei mies tapaa anoppia kahden kesken. Eli ei kyläilty siellä, anoppi kävi meillä. Sitten väsyin passaamiseen ja muuhun draamaan, joten kirjoitin anopille mitä ajattelin asioista ja miksi toivoisin hänen huomioivan vaikean tilanteemme, univelat, sairastelut, parisuhdekriisin yms. Kirjoitin että meillä on juuri nyt niin vaikeaa ja saamme apua pariterapiastakin ja ettemme jaksa enää stressata anopin tunteista.
No viestihän upposi pahimmalla tavalla tietysti, ei anoppi ollut ikinä meistä kiinnostunut vaan itsestään. Sen jälkeen olen ollut hänelle kuin ilmaa. Hyvä vaan, lakkasi kyläilemästä.
Kun vauvavuosi oli ohi annoin miehelle vapaat kädet vierailla lapsen kanssa anopilla.
Olen jopa kannustanut, että saisin omaa aikaa.
Kerran muutamassa kuukaudessa käy siellä, ikinä ei ole mitään tarjottavaa kuulemma, anoppi valittaa vaan asioistaan eikä ole ki
Tarkennan: Ensimmäisen vuoden ajan halusin ettei mies tapaa anoppia kahden kesken VAUVAN kanssa anopin luona. Syyt tähän ovat moninaiset, lapsi mm.maitoallergikko ja anopille sellaista ei ole olemassa.
Katkeruudesta vapautuminen vaatii ainakin omien rajojen asettamista ja niistä huolehtimista, koska jos jatkuvasti joutuu taipumaan, katkeroituu vain enemmän. Sinun ei ole mikään pakko kestitä appivanhempiasi ja antaa heidän vierailuidensa venyä tolkuttoman pitkiksi. Et voi vaikuttaa siihen, miten he lastesi kanssa haluavat olla ja aikaa viettää, se on heidän päätettävissään. Toinen asia olisi ainakin yrittää katsoa tilannetta heidän kannaltaan. Ehkä he eivät todellakaan halunneet tai pystyneet kantamaan lapsiarkea edes osittain toista kertaa, vaikka teillä olikin vaikeaa. Ehkä tämä on heidän tapansa pitää yhteyttä ja olla isovanhempia. Heillä on oma kasvatuksensa, arvonsa, elämänkokemuksensa ja käsityksensä siitä, millaisia vaikeuksia voi tulla eteen ja miten niistä oletetaan ihmisten selviytyvän. En sano, että heidän tapansa olisi ollut oikein tai väärin, mutta ihmiset toimivat yleensä tietyllä tavalla jostain syystä. Kolmanneksi kannattaa yrittää peilata omien odotusten suhdetta appivanhempien toimintaan - sinä olet odottanut ja olettanut, että he ovat apuna ja tietyllä lailla vanhempia ja isovanhempia, mutta se on nimenomaan sinun käsityksesi. Heillä voi olla aivan toisenlainen käsitys, ja heillä on voinut olla myös omia ongelmia, jotka eivät ehkä koskaan tule esiin. Kun itse tarvitsee apua ja tukea, ei ehkä osaa ajatella toisen voimavarojen riittävyyttä. Ehkä he ovat itsekkäitä, ehkä taustalla on jotain muuta. Pelkästään sen mahdollisuuden hyväksyminen, että heidän toimintansa ei välttämättä johdu pelkästään itsekkyydestä, voi auttaa irtautumaan katkeruudesta, oli se totta tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katkeruudesta vapautuminen vaatii ainakin omien rajojen asettamista ja niistä huolehtimista, koska jos jatkuvasti joutuu taipumaan, katkeroituu vain enemmän. Sinun ei ole mikään pakko kestitä appivanhempiasi ja antaa heidän vierailuidensa venyä tolkuttoman pitkiksi. Et voi vaikuttaa siihen, miten he lastesi kanssa haluavat olla ja aikaa viettää, se on heidän päätettävissään. Toinen asia olisi ainakin yrittää katsoa tilannetta heidän kannaltaan. Ehkä he eivät todellakaan halunneet tai pystyneet kantamaan lapsiarkea edes osittain toista kertaa, vaikka teillä olikin vaikeaa. Ehkä tämä on heidän tapansa pitää yhteyttä ja olla isovanhempia. Heillä on oma kasvatuksensa, arvonsa, elämänkokemuksensa ja käsityksensä siitä, millaisia vaikeuksia voi tulla eteen ja miten niistä oletetaan ihmisten selviytyvän. En sano, että heidän tapansa olisi ollut oikein tai väärin, mutta ihmiset toimivat yleensä tietyllä tavalla jostain syystä. Kolmanneksi kannattaa
Ap. Sinun puolisosi vai sanotaanko kahden naisen liitossa toista vaimoksi, on läheinen vanhempiensa kanssa. Anna heidän seurustella keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkeruudesta vapautuminen vaatii ainakin omien rajojen asettamista ja niistä huolehtimista, koska jos jatkuvasti joutuu taipumaan, katkeroituu vain enemmän. Sinun ei ole mikään pakko kestitä appivanhempiasi ja antaa heidän vierailuidensa venyä tolkuttoman pitkiksi. Et voi vaikuttaa siihen, miten he lastesi kanssa haluavat olla ja aikaa viettää, se on heidän päätettävissään. Toinen asia olisi ainakin yrittää katsoa tilannetta heidän kannaltaan. Ehkä he eivät todellakaan halunneet tai pystyneet kantamaan lapsiarkea edes osittain toista kertaa, vaikka teillä olikin vaikeaa. Ehkä tämä on heidän tapansa pitää yhteyttä ja olla isovanhempia. Heillä on oma kasvatuksensa, arvonsa, elämänkokemuksensa ja käsityksensä siitä, millaisia vaikeuksia voi tulla eteen ja miten niistä oletetaan ihmisten selviytyvän. En sano, että heidän tapansa olisi ollut oikein tai väärin, mutta ihmiset toimivat yleensä tiet
Ei ole koska läheiset vanhemmat olisivat ihan erilaisia kiin nuo kuvotukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot ap, että vaimosi sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Saitteko apua neuvolasta?
Vierailija kirjoitti:
Kerrot ap, että vaimosi sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Saitteko apua neuvolasta?
Ei neuvolasta saa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei kannata laskea mitään omien tai toisen vanhempien varaan. Tehkää lapset sitten kun olette jo itse aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrot ap, että vaimosi sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Saitteko apua neuvolasta?
Ei neuvolasta saa apua.
Kannattaa kuitenkin hakea apua. Apn perheessä oli kyllä hankala tilanne, kun ensin apn vaimo sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja sitten vielä ap johonkin muuhun, eivätkä vaimon vanhemmat auttaneet.
Mielestäni näette aivan liian usein, varsinkin jos vertaa siihen miten usein/harvoin näet omia vanhempiasi. Itse pyrin pitämään huolen siitä että näen ja lapseni näkee suht tasaisesti omia vanhempiani ja appivanhempia ja jos jompikumpia näen useammin niin aivan ehdottomasti omia vanhempiani. Huomaan itsessäni pientä ärtymystä jos tuo tasapaino ei aina pysy ja on joitain kuukausia jolloin tuntuu että näen liikaa appivanhempiani. He ovat ihan mukavia toki, mutta heissä on omat rasittavat puolensa kuten meissä kaikissa ja usein esim vierailulla ollessaan viipyvät liian kauan tai heidän luonaan pitäisi olla aamusta iltaan jne. Pyrin heti tunnistamaan nuo fiilikset ja tuolloin tietoisesti vietän enemmän aikaa omien vanhempieni kanssa ja mies voi tavata appivanhempiani ilman minua aivan hyvin. Appivanhemmat voivat tulla vierailulle mutta minulla onkin juuri silloin muuta menoa tms. On itselleni tosi tärkeää pitää kiinni omista rajoista ja tunnistaa omia ajatuksia ja tunteita eikä mennä liikaa toisten aikataulujen ja toiveiden ja tapojen mukaan ja sitä kautta kokea turhaa katkeruutta ja negatiivisia tunteita.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Jos teistä nyt kuitenkin aina toinen oli ihan kunnossa, niin kyllähän sitä pitäisi lapsen kanssa pärjätä. Asiat voisivat olla huonomminkn. Ja onko nuo puolison vanhemmat vielä työelämässä mukana? Ei sitä tahdo vanhempana enää hirveästi työelämän jälkeen jaksaa lapsia hoitaa vaikka ne lapsenlapset rakkaita onkin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Jos teistä nyt kuitenkin aina toinen oli ihan kunnossa, niin kyllähän sitä pitäisi lapsen kanssa pärjätä. Asiat voisivat olla huonomminkn. Ja onko nuo puolison vanhemmat vielä työelämässä mukana? Ei sitä tahdo vanhempana enää hirveästi työelämän jälkeen jaksaa lapsia hoitaa vaikka ne lapsenlapset rakkaita onkin.
Mitään velvollisuutta ei ole palvella tuollaisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Jos teistä nyt kuitenkin aina toinen oli ihan kunnossa, niin kyllähän sitä pitäisi lapsen kanssa pärjätä. Asiat voisivat olla huonomminkn. Ja onko nuo puolison vanhemmat vielä työelämässä mukana? Ei sitä tahdo vanhempana enää hirveästi työelämän jälkeen jaksaa lapsia hoitaa vaikka ne lapsenlapset rakkaita onkin.
Mitään velvollisuutta ei ole palvella tuollaisia ihmisiä.
Mutta kun vaimo tahtoo olla vanhempiensa kanssa, eikä häntä ärsytä se, että vain seurustelevat, eivätkä auta lapsen hoidossa.
Ei ole tuo yksi valittaja tullut kertomaan, millaista apua hän olisi niiltä appivanhemmiltaan halunnut. Kunhan valitti, ettei auttaneet.
Käytännössä ei kuitenkaan noilla appivanhemmilla ollut edes mahdollisuutta, ellei todellakin olisi appivanhemmat muuttaneet heidän kotiinsa asumaan.
En ikimaailmassa usko, että olisi sitä halunnut.