Tänä keväänä ja kesänä ollaan tehty aika laajamittaista kodintyhjennystä ja sisustuksen uudistusta
Meille on kertynyt aika paljon edesmenneiltä sukulaisilta huonekaluja ja tavaraa niin osaksi sisustusta kuin varastoihin lojumaan. Joskus talvella kypsyi se ajatus että jostain täytyy luopuakin eikä ne itse tavarat olekaan yhtään itselle rakkaita vaikka se ihminen olikin keneltä se on ollut peräisin. Tottumuksesta ovat vaan olleet, "kun se oli mummolle niin tärkeä".
Olen nyt mm tuunannut kuistilla olevan puisen ruokailukaluston muuhun sisustukseen sopivaksi. Ennen tuntui väärältä koskea sen ulkoasuun kun olen aina muistanut sen sellaisena, vaikka ei yhtään sopinutkaan värin puolesta paikkaansa. Olen antanut eteenpäin ilmaiseksi tai max muutamalla kympillä useita isoja ja meille joko turhia tai ei oikein tarkoitukseensa sopivia huonekaluja (esim vanha lipasto oli vuosia tv-tasona, ihan liian korkea siihen hommaan).
Myös kaikenlaista kodintekstiiliä olen kantanut kassikaupalla uffiin. Mummo ja sen siskot kai nyt pyörii haudassaan kun sinne meni niiden kirjailemat tyynyliinat ja lakanat. Muutaman pitsilakanan säästin, niistä teen saunalle verhot. Pitsiliinoja meni varmaan kymmeniä. Iittalaa ja arabiaa olen myynyt paljon, myös isovanhempien aikoinaan häälahjaksi saadun Kesäkukka-sarjan lautasia ja kahvikuppeja. Se vähän mietitytti mutta niitä ei ole kukaan käyttänyt vuosikymmeniin joten annoin mennä.
Jäljelle on jäänyt vain se mitä oikeasti ollaan käytetty ja jokunen juttu joilla on itselle oikeasti tunneasrvoa. Tilalle ollaan hankittu paljon ihan uutta. Kyllä, myös sieltä haukutusta Ikeasta ja tyytyväisiä ollaan. Alussa poislaitto tuntui tosi vaikealta ja oli tosi vahvana se tunne että NÄISSÄ ON MUISTOJA mutta eihän se asia niin ole.
Sellaista. Ei tässä sen kummempaa pointtia ole, ehkä tästä joku muukin innostuu tekemään perusteellista huushollinsiivousta, voin vahvasti suositella.
Jossain vaiheessa kadut.