Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
" Sivusuhde" vai ero suorilla?
30.01.2007 |
No tulipa vähän mustavalkoinen otsikko, mutta periaatteessa ehkä pitää paikkansa. Kumman tekisitte omassa elämässänne, jos sellainen paikka olisi?
Olemme olleet 12 v. yhdessä mieheni kanssa. Olemme hyvin erilaiset luonteet, koko yhteen päätymisemme oli aikamoinen sattuma ja yhdessä olemme pysyneet lähinnä kahdesta seikasta: yhteinen lapsi, ja se, että olemme tietyllä tasolla maailman parhaat kaverit. (suhde alkoikin lähinnä kaveruutena.) Mutta tuo kaveruussuhde/sisko-velisuhde on kaikki, mitä meillä on, ja pakko se on tunnustaa että muuksi se ei muutu. Viimeiset pari-kolme vuotta olemme varmasti molemmat yrittäneet panostaa " romantiikkaan" ja yhteiseen aikaan, mutta jos pohjalla ei ole romanttisia tunteita niin ei ole, oikeastikin tulee mieleen että ihan sama kuin oman veljen kanssa olisi - ei todellakaan sytytä. Seksielämämme on ollut jo useita vuosia tosi jäissä, tällä hetkellä meillä on seksiä ehkä parin kuukauden välein, eli aika kuollutta.
Olen ollut jo parisen vuotta tosi ryytynyt ja kyllästynyt tilanteeseen, tunnen oloni ihan suoraansanoen masentuneeksi. Puhuin asiasta joskus vuosi sitten omalääkärini kanssa, joka sanoi ihan suorilla että masennukseni syy on erittäin todennäköisesti ihmissuhteeni, tai lähinnä sen puute, ja sanoi että mitkään maailman masennuslääkkeet tai terapeutut eivät auta, jos masennuksen syytä ei poista elämästä. Hän suositteli ensimmäiseksi parisuhdeterapiaa, jonne menimmekin. Siitä ei oikeastaan ollut mitään apua, koska ongelma on mikä on: mikään ei ole pielessä, mutta kaikki muut tunteet kuin ystävyys puuttuvat. Emme riitele, meillä ei ole konflikteja tms. ja arki sujuu.
Musta alkaa tilanne tuntumaan aivan kamalalta. En todellakaan ole mikään jännityksen ja ikuisen romantiikan etsijä, kaukana siitä, realistisempaa ihmistä saa varmaan koko kaveripiirini mielestä etsiä, mutta musta tuntuu kamalalta ajatella, että jos pysyn yhdessä periaatteessa aivan hyvässä suhteessa, niin loppu elämäni tulee olemaan tätä: tunne-ja seksipuolelta täysin hiljaista. Olen miettinyt tilannetta moneen kertaan viimeisten kuukausien aikana, ja tajuan kristallinkirkkaasti, että tällaisenaan jatkuessaan tilanne päätyy aivan varmasti joko avioeroon sen takia, että en kestä elää tällä tavalla ikuisuuksia.
Mietin tässä ihan vakavasissani, että aloittaisinko sivusuhteen, ts. ottaisin kunnon vanhanajan rakastajan. Vai otanko suoraan avioeron, rikon kotimme ja vien lapseltani isän (tämä tulisi käytännössä tapahtumaan, koska mieheni on kotoisin Ruotsista ja muuttaisi erittäin todennäköisesti takaisin kotimaahansa avioeron sattuessa.)
Ajatuksia, mietteitä, kokemuksia?
Kommentit (20)
niin ala painua maistraattiin eropareita täyttämään!
Vituttaa tuollain ruikutus... hyvä ei ole eikä tule vaikka mitä tekis.. naristaan vaan. Eroa niin pääset siitä veljestäs
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai napsimaan " mummy' s little helpers" eli rauhoittavia.
tai että ero veisi lapsilta isän.
Toki ero vie sen ehjän perheen, mutta molemmissa ratkaisuissa on hintansa.
Oma kumppanini on keski-euroopasta, eikä hän muuttanut avioeron tullen suomesta pois, vaan halusi pysytellä lastensa lähellä. Maan tavoille hän on sopeutunut, vaikkei mikään suuri suomifani olekaan.
Ja olemme todella onnellisia - avioero ei hänen elämäänsä siis helvettiä tuonut :-) Lasten kannalta on toki sääli, että rakkaat vanhemmat eivät tulleet keskenään toimeen. Ja välillä miestä säälittää ihan siksi, että hän haluaisi kipeästi olla omien lastensa kanssa tekemisissä päivittäin, ikävä on käsinkosketeltava.
Mulla tilanne oli tuo sama vielä vuosi sitten. Olin pohtinut eroa jo monta vuotta, mutta en vaan saanut jotenkin asiaa etenemään, vaikka mitään tunteita tms. ei ollut mukana enää vuosiin. Me tosin riitelimmekin lähes koko ajan ja mulla varsinkin oli äärettömän paha olla koko ajan. Sitten aivan yhtäkkiä tapasin miehen ja ihastuin (rakastuin) välittömästi. Saman tien hain eroa enkä ole katunut ratkaisuani.
Sen voin ap:lle sanoa neuvoksi, että hae mieluummin eroa, äläkä aloita sivusuhdetta. Mun ja nykyiseni suhde alkoi ikään kuin sivusuhteena, vaikka muutimmekin exäni kanssa saman tien erilleen ja eroprosessi käynnistettiin. Siltikin olisin toivonut, että olisin älynnyt erota exästäni jo aiemmin. Nyt nykyiseni on väkisinkin leimautunut perheenrikkojaksi, vaikka ei sitä tosiaankaan ole. Kuitenkaan häntä ei hyväksytä kaveripiirissäni puhumattakaan sukulaisistani. Ei ainakaan vielä.
Voimia ap:lle, mitä sitten ikinä päätätkään tehdä!
Salasuhdetta kesti parisen vuotta, jonka jälkeen se hiipui ihan itsekseen, kukaan ulkopuolinen ei koskaan tiennyt asiasta. Siinä elämäntilanteessa se oli oikea ratkaisu, ja olen edelleen sitä mieltä, että se pelasti niin oman kuin salarakkaani avioliitot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne on siis kuin kaverin kanssa asuisi; ei mitään riideltävää oikeastaan ja arki sujuu ihan ok...ap
Vierailija:
Mulla tilanne oli tuo sama vielä vuosi sitten. Olin pohtinut eroa jo monta vuotta, mutta en vaan saanut jotenkin asiaa etenemään, vaikka mitään tunteita tms. ei ollut mukana enää vuosiin. Me tosin riitelimmekin lähes koko ajan ja mulla varsinkin oli äärettömän paha olla koko ajan. Sitten aivan yhtäkkiä tapasin miehen ja ihastuin (rakastuin) välittömästi. Saman tien hain eroa enkä ole katunut ratkaisuani.Sen voin ap:lle sanoa neuvoksi, että hae mieluummin eroa, äläkä aloita sivusuhdetta. Mun ja nykyiseni suhde alkoi ikään kuin sivusuhteena, vaikka muutimmekin exäni kanssa saman tien erilleen ja eroprosessi käynnistettiin. Siltikin olisin toivonut, että olisin älynnyt erota exästäni jo aiemmin. Nyt nykyiseni on väkisinkin leimautunut perheenrikkojaksi, vaikka ei sitä tosiaankaan ole. Kuitenkaan häntä ei hyväksytä kaveripiirissäni puhumattakaan sukulaisistani. Ei ainakaan vielä.
Voimia ap:lle, mitä sitten ikinä päätätkään tehdä!
Vielä jaksan lasten vuoksi yrittää ponnistella. Meillä suhdetta 20 v ja samoin tullaan hyvin toimeen, mutta se jokin puuttuu (eikä oo kysymys siitä, että suhde olisi vain arkipäiväistynyt.).Olemme liian erilaiset.
Itsekin olen realisti, en todellakaan mikään haihattelija.
Siksi kai tämä niin mietityttääkin.
Olen myös miettinyt noita kahta vaihtoehtoa. Salasuhde olisi helppo, mutta tiedän, että kokisin syyllisyyttä, enkä kuitenkaan voisi vapautua.
Tiedän, että löytäisin helposti ihmisen vierelleni...
Ero taas romuttaisi lastemme elämän. Lapset varmaan jäisivät asumaan luokseni, mutta joutuisin muuttamaan ja se sekoittaisi meidän kaikkien elämän niin paljon,että mietin kyllä kahdesti...
Sinulle, ap, lämmin rutistus:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lohdullista tosiaan kuulla, että on muitakin. Ristiriidat eivät omaa tilannettani ainakaan helpommaksi tee, sillä tuntuisi väärältä ja pahalta rikkoa koti ja viedä lapselta mahdollisuus molempiin vanhempiin, etenkin kun arki sujuu ihan hyvin. Meillä on tosiaan aivan sama tilanne sen suhteen, että mistään suhteen arkipäiväistymisestä ei ole kyse vaan siitä, että olemme aivan liian erilaiset ihmiset. Meillä ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita, eikä tunteita joita ei ole voi tekemällä tehdä. Sekin on yritetty tässä nyt viimeisten vuosien aikana.
itseäsi niskasta kiinni. Miehessäsi ei ole mitään vikaa. Ei sen avioliiton tarvitse olla mitään ihanaa auvoa. Siedä se nyt, kun kerran olet itse valintasi tehnyt. Olet todella itsekäs. Sulla on lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä helvetti ihmisiä vaivaa? muu elämä ilmeisesti liian helppoa niin sitä täytyy murhetta rueta etsimään parisuhteesta... ja ainahan sitä löytyy kun oikein halutaan
Olen itse seurannut ihan vastaavaa tilannetta vierestä ja tajuan hyvin ap:n ongelman. Onko sun mielestä oikein tuhota oma mielenterveytensä vain sen takia, että kulissiliiton pitää sopia yhteiskunnan normeihin? Onko sun mielestä oikein " ottaa itseään niskasta kiinni" jos se vaatii sitä, että joudut käyttämään mielialalääkitystä masennukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin ysi ja kymppi. Kun ei ole isompia murheita/ongelmia... niin lähdetään niitä hakemalla hakemaan. Ja kuvitellaan että jonkun toisen kanssa se elämä ois " ah niin ruususta ja vaaleanpunaista...rakkautta ja ihanaa onnen tunnetta.." Naivi olet ap tässä asiassa. Miksi et osaa olla kiitollinen HYVÄSTÄ miehestäsi ja lapsestasi? Mitä sinä oikeen kuvittelet parisuhteen olevan?
Jos haluat jotain vaihtelua niin kehittele nyt se riita sitten miehen kanssa, sitte pääsette sopimaan..;)
Miettikääpäs nyt ihan vakavissanne, käsi sydämellä, pystyisittekö itse elämään LOPPUIKÄNNE parisuhteessa, jossa seksiä harrastetaan muutaman kerran vuodessa, koska KUMPIKAAN ei sitä halua, koska se ei sytytä kumpaakaan parisuhteessa?
Alkuperäisessä viestissänne kysyin, ottaisitteko avioeron vai alkaisitteko sivusuhteen mun tilanteessani. Onko vastauksenne siis todella tulkittava niin, että te itse jäisitte tuollaiseen suhteeseen ja luopuisitte koko loppuelämäksenne fyysisestä läheisyydestä ja seksistä? Siis ihan oikeastiko tekisitte niin? t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta, jos itsellä asiat parisuhteessa ovat suht ok, niin on toki erittäin vaikea asettua muiden asemaan. Ei tuossa mun mielestä ole kyse mistään vaaleanpunaisista silmälaseista, jos toinen osapuoli on jo usean vuoden ollut niin masentunut, että pitää oikein lääkärin juttusilla siitä käydä, ja jos seksielämä on täysin kuollutta.
Vaivaa paha asennevamma, " tämä on paskaa eikä muuksi muutu" .. niin se onkin niin kauan kuin näin ajatellaan...
Vaikka kuinka tekis töitä romantiikan eteen ei se auta jos asenteet on perseestä!
Mutta paljon on tehty, niin paljon kuin nyt normaalin lapsiperheen puitteissa voi tehdä. Yhteisen ajan ja ihan tietoisen suhteeseen satsaamisen lisäksi olemme käyneet avioliittoleirillä ja kävimme nyt viimeksi parisuhdeterapiassa. Mutta mietipä itse, että kävisit luokkakaverisi tai veljesi kanssa parisuhdeterapiassa - ehkä sinä pystyisit kehittämään romanttisia tunteita heitä kohtaan. Minä en. t ap
kai siinä niin käy kun ajattelee olevansa veljen kanssa parisuhdeneuvonnassa!
Entäpä jos mietit sitä alkuaikaa, mikä silloin oli ihanaa ja romanttista... ja miten silloin rakastuit tähän mieheen (joka siis nykyään tuntuu veljeltä)?... mitä on tapahtunut? mikä on muuttunut, sinussa, miehessä?
Ihan kokonaistilanteen huomioon ottaen olen ollut valmis tekemään mitä tahansa tämän suhteen eteen, ja asenteesta tässä ei todellakaan ole kysymys varmaan kummankaan kohdalla. Kumpikin on halunnut satsata, mutta kun tulos on siis se, että siitä ei tule mitään. Myönsin itsellenikin tämän " veljen kanssa" -jutun oikeastaan ihan nyt lähiviikkoina, kun olen pohtinut itseäni ja tulevaisuuttani todella tarkasti, lähinnä sen takia että jo tosiaan parin vuoden ajan mua vaivannut masennus ei kertakaikkiaan laske otettaan ja se tottakai vaikuttaa esim. lapseen negatiivisesti. ap
masentua siitä, että avioliitossa on liian tylsää. Nauti nyt tylsästä ja kiltistä miehestäsi, jonka kanssa menee henkisesti kuitenkin hyvin. Teillä on liian helppoa. Jo alkaisi avioliittonnekin sujua, kun tulisi muita ongelmia teille. Tai vaikkapa Suomeen sotatila ja nälänhätä. Alkaisit uudelleen rakastaa miestäsi, joka taistelee sananmukaisesti perheenne puolesta ja saisit jännittää, että kuoleeko hän tai te. Saisit sitten säpinää tarpeeksesi.
Hanki itsellesi joku jännä harrastus, jos jännitystä haluat. Älä hanki mitään sivusuhdetta. Mieti lapsesi hyvinvointia ja jätä oma ahneutesi vähemmälle.
Alue: Aihe vapaa
Pariterapiassa?
Luepa eroperhe-sivulta juttuja ja mieti uudemman kerran.