Milloin olet nähnyt elävän lehmän viimeksi?
Mietin tuota ja useampi vuosi kyllä on vierähtänyt.
Kommentit (42)
Tänään. Näen joka päivä myös kanoja, koiria, kissoja, kalkkunoita, pupuja, lampaita, kaloja ja ihmisiä.
Tuollahan tuo kolistelee keittiössä.
Asun Helsingin Viikissä ja tuossahan niitä yliopiston koetilan alueella näkee joka päivä laiduntamassa, kun koiria ulkoilutan.
Viime lauantaina
Kun lapseni oli pieni, niin tajusin kerran että "herrajjestas, lapseni näkee lehmiä museossa" Oltiin semmosen museon alueella...Olin pöyristynyt, vähän naurattikin!
Alle kilometrin päässä niitä laiduntaa nytkin, en tosin ole vielä tänään nähnyt lehmää, kun en ole kulkenut vielä siitä ohi. Eli eilen viimeksi näin.
Oliko toissapäivänä vai eilen? Lampaita näin just tunti sitten.
Joo Helsingissä minäkin olen viimeksi lehmän nähnyt.
Sunnuntaina. Kaksi karjaa matkalla Sodankylästä Järvenpäähän... vain kaksi
Nelisen vuotta sitten. Iloisesti jolkottelivat menemään laitumellaan, joka oli valtavan kokoinen alue. Kaikille vegaaneille haluaisin näyttää myös sen puolen asioista, koska heidän todellisuutensa perustuu vahvasti niihin kauhuskenaarioihin (jotka ovat kyllä myös totta, mutta eivät koko todellisuus), joita militantit vegaanijärjestöt sun muut heille syöttää. Kyllä näiden eläinten elämä voi olla ihan tosi onnellistakin. Näitä sai ihan vapaasti silitellä, ja itsekin tulivat tutustumaan, koska luottivat ihmisiin niin paljon. Niitä oltiin siis kohdeltu selkeästi todella lämpimästi ja rakkaudella, ei mitään traumoja niillä neitosilla.
10.6.2024
Matkustin junalla Joensuusta Tampereelle, ja junan ikkunasta tuli bongattua.
Ovat kyllä harventuneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi. Ja sitten siellä missä niitä on, on ainakin lypsylehmiä ainakin sata (karvaista lihakarjaa saattaa nähdä pienempiä laumoja). 70-luvulla on muutama lypsikki melkein joka niemessä ja notkossa täällä Keski-Suomessa.
Monenkin maan kannattaa myydä tuotteitaan yuaneissa koska ne voi ostaa Kiinasta kaiken tarvitsemansa. Esim. Saudi-Arabia myy öljyä yuaneissa nykyään. Toinen juttu on, että keskuspankit on alkanut varastoida kultaa nykyään pahan päivän varalle. Ennen ne varastoi dollareita.
Eilen niitä laidunsi tien vierellä kun ajelin naapurikunnasta kotiin.
Tänään klo 14.30 useammankin lehmän
Parikin, eilen alepan kassajonossa,
Aamulla näin kun menin kuudelta navettaan.
Viime viikolla. Lampaita myös. <3