Inhottaako teitä koskaan aikaisempi elämänne?

Joo entisessä elämässä olin epygtin faarao ja orjuutin juutalaisia. 

Ei muuten kun siltä osin mitä sabotointeja js rikoksia on tehty joista aiheutunut haittaa ihan konkreettisestikin. 
Joo omia mokiakin on. mutta kun niitä ei voi laittaa samaan syssyyn niiden juttujen kanssa, mitkä järjestetty ja ne omat mokat eivät olleet niitä pahimpia haitan aiheuttajia elämänkulkua ajatellen. 

Asiahan on niin, että monet ns. vastoinkäymiset oli järjestetty sabotoiden . Miksi? No kysykää eräältä  sairaalta ryhmittymillä tuota ja niiden vetäjiltä. 

Kuvittele mitäs kaikkea ikävää järkestetään, jotta jotkut saataisiin  alempaan sosiaaliluokkaan? 

Niinpä, ei helposti  voidakaan toteuttaa tuollaista siksi siihen tarvitaan  valheita, sabotointeja ja  rikoksia  ja kaikki tehdään niin että monet  yksinkertaiset  uhria ja tekijöitä lukuunottamatta luulee todellakin. että  kyseessä normi sattumat ja epäonnistumiset vain tai jotkut hyvää hyvyyttä projektit. Hullu maailma, hullut ihmiset. . 

Se yököttää, että vanhanaikaisuuttani haaskasin 15 vuotta elämästäni erään paskiaisen kanssa. Onneksi järkiinnyin ja otin eron. 

Kyllä harmittaa ainakin, mitä olen antanut itselleni tehdä tai itseäni kohdella.  

Tällä elämänkokemuksella olisin tehnyt joitakin asioita toisin, olisin jättänyt jotain sanomatta. Mutta tehty mikä tehty, eletty mikä eletty. Ihminen tekee virheitä ja ei aina niin fiksuja valintoja, mutta onneksi sitä on tullut toimittua enimmäkseen oikein ja omatunnon mukaan. Keneltäpä sitä ei korjattavaa löytyisi, jos ihan vakavissaan elämäänsä pohtii..

Vierailija kirjoitti:

Kyllä harmittaa ainakin, mitä olen antanut itselleni tehdä tai itseäni kohdella.  

Anna itsellesi anteeksi. Kun on keskellä myrskyä, ei aina edes tunnista mitä ympärillä tapahtuu.

Hyvä kysymys! Ei inhota. Parikymppisenä olin tosi yksinäinen mutta en syytä itseäni koska tein kaikkeni niillä voimavaroilla mitä silloin oli. Kaikki ikävätkin kokemukset ovat vaan avartaneet maailmankuvaani. Ja hienoa huomata että nuoruus ei todellakaan määritä sun loppuelämää. 

Kadun jotain valintojani esim ihmissuhteiden osalta, mutta toisaalta toimin samoin kuin lähes kaikki muutkin. Ehkä sitä nuorena kuuluukin haluta parisuhteelta ja kumppanilta paljon, kun on elämä edessä. Helppo jälkiviisastella myöhemmin. 

Ehkä se jollain tavalla inhottaa, miten on antanut itseään kohdella. Olen alistunut monenlaiseen. En tarkoita että pitäisi vain vaatia itselleen tai olla tyly toisille, mutta jos nyt ensisijaisesti muistaisi olla oman itsensä puolella koska kuka muuten olisi. Uskon kuitenkin että moni oppii tämän vain iän myötä. 

Elän tässä & nyt en tuijota peruutuspeiliin; 

Olis pitänyt sitä ja olis pitänyt tätä..

Mitä ja ketä se märehtiminen hyödyttää?