Kuuluuko naisen Keski-ikään v*tu*us?
Olen ollut nyt kolmisen päivää ihan pinna kireänä. En kestä sitä sun tätä. Eniten ottaa päähän se, että talo on täynnä tavaraa ja tästä tuli miehen kanssa jo riitaakin. Lapselle( 7v.) yritän olla kiva, mutta hänenkin tavaramäärä ottaa päähän.
Olen 43v. ja mietinkin sitä, että onko tämä vaan tähän ikään liittyvää vitutusta. Vertaistukea?
Kommentit (30)
vtutus aiheutuu turhautumisesta siihe omaan elämään. Olet menettänyt elämäsi hallinnan ja tajuat, että tämä alkaa olla tässä, eikä mikään muutu paremmaksi.
Ei johdu varsinaisesti iästä vaan siitä, että on vihdoin tajunnut, että ihmiset on ihan hiton rasittavia. En voisi kuvitellakaan asuvani jonkun miehen kanssa saman katon alla! Tulisin hulluksi jo ensimmäisen tunnin aikana.
N42
Ihmistä ei vituta jos sillä on kaikki hyvin.
Jos perheesi koostuu laiskoista possuista, sulla ei ole kaikki hyvin. Sinuna hankkisin oman asunnon ja panisin eron vireille.
Elleivät ne sillä tule järkiinsä, olet vain puolen vuoden päästä heistä vapaa.
Ärtymys voi johtua hormoneista, mutta jos perhe on ääliöitä, ei niitä tarvitse sietää.
Naisilla on taipumusta olla tyytymättömiä kaikkeen, erityisesti siihen mitä on. Aina pitäisi olla jotain muuta. Mikään ei ole koskaan hyvin. Voi tietysti ikäänkin liittyä.
Vierailija kirjoitti:
vtutus aiheutuu turhautumisesta siihe omaan elämään. Olet menettänyt elämäsi hallinnan ja tajuat, että tämä alkaa olla tässä, eikä mikään muutu paremmaksi.
Kyllä muuttuu jos niin päättää.
Ekaksi voi päättää ettei hoida toisten hommia eikä elä lätissä.
Mitä jos puhuisit perheenjäsentesi kanssa. Vika on nyt jossain muussa kuin iässä.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on taipumusta olla tyytymättömiä kaikkeen, erityisesti siihen mitä on. Aina pitäisi olla jotain muuta. Mikään ei ole koskaan hyvin. Voi tietysti ikäänkin liittyä.
Kun taas sinä pikku incel olet NIIN TYYTYVÄINEN että.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluu. Miksi keski-ikä poikkeaisi mistään muusta iästä?
Keski-ikäisen arki on usein erilaista kuin nuoren tai ikääntyneet, joten syyt ovat useimmiten erilaisia. VituTus on kestävää. Hyvä keino siihen on aloittaa juokseminen. Kun äiti juoksee, perhe pitää huolen itsestään ja tietää, että äiti on paremmalla tuulella palattuaan.
Vitutus johtuu varmaan lähinnä siitä että tajuntaan on iskenyt ettei yksikään mies enää edes vilkaise päin kaupungilla liikkuessa
En tajua lainkaan tuota tavara-ahdistusta. Multa puuttuu varmaan joku geeni. Miksi sitä tavaraa ei saisi olla? Ja miksi sitten on ostettu, jos ei tavarasta ole tykätty?
Miehet on laiskoja sottapyttyjä. Onko sun lapsetkin miespuolisia ja ottavat isästään loisimisen malia?
Nuori nainen on etuoikeutetussa asemassa miten heitä kohdellaan paremmin ja kun tämä poistuu heitä kohdellaan kuin muita ihmisiä eli tavallisia miehiä. Tästä seuraa kognitiivinen dissonanssi, missä keski-ikäinen nainen ei kykene sopeutumaan uuteen normaaliin, joka taas aiheuttaa valtavasti turhautumista.
kuuluu, huomaa että 40v täyttämisen jälkeen tyhmät/ajattelemattomat ihmiset ottavat enemmän pannuun julkisilla paikoilla kulkiessa tai sitten ihmiset ovat merkittävästi taantuneet sitten korona-ajan. Autoa ajellaan puhelinta räpläten, koiria ulkoilutetaan ilman hihnaa vaikkeivat ne tottele etc.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on taipumusta olla tyytymättömiä kaikkeen, erityisesti siihen mitä on. Aina pitäisi olla jotain muuta. Mikään ei ole koskaan hyvin. Voi tietysti ikäänkin liittyä.
Naisilla on geeneissä jatkuva ympäristönsä muuttamisen kaipuu. Jos joku asia on valmis, siirrytään seuraavaan ja sitten taas takaisin siihen ensimmäiseen. Koskaan ei pysähdytä tyytyväisenä, että nyt tuntuu kaikki olevan ihan valmista ja oikein.
Olen tyytymätön siihen mihin maailma kehittyy. Oma elämäni on kuitenkin kunnossa, eikä se v*tuta.
Ei se iästä johdu, vaan turhautumisesta, kun et koe pystyväsi vaikuttamaan tavaran määrään. Yritä tehdä suunnitelma tavaran karsimiseksi. Jo suunnitelma voi poistaa ahdistuksen, kun sinulla on ajatus siitä, miten ongelma ratkeaa. Älä yritä hoitaa asiaa riitelemällä, vaan rakentavilla ehdotuksilla.