Miksi ei vain voi sanoa, ettei ole varaa tehdä lomareissuja ja se on ok?
Varmasti monella perheellä on nykyään tiukkaa. Sitä ei tarvitse hävetä. Lapsiperheillä on varmasti iät ajat olleet tietty niukka budjetti käytettävissä. Aina tulee olemaan eri tuloisia ihmisiä ja niitä, joilla on varaa tehdä asioita. Somessa törmään jatkuvasti siihen, että väitetään ettei vain reissaaminen kiinnosta, haluaa olla loman kotona, ei halua Lappiin hyttysten syötäväksi, jaksa jonottaa huvipuistossa, ulkomailla on liian kuuma, ei tykätä lentämisestä, lapsilla tulee autossa huono olo yms. Samat ihmiset sitten tosi elämässä mankuvat, kun olisi niin kiva lähteä jonnekin, olisi niin ihanaa viedä lapset sinne ja tänne, pääsisipä etelään, voisipa mennä hotelliin valmiiseen pöytään muutamaksi päiväksi, pääsisipä Lappiin pyöräilemään ja mitä ikinä kukin tykkää tehdä.
Miksi ei voida ns normalisoida sitä, että on ok, ettei budjetti riitä ja siinä ei ole mitään vikaa? Et ole yhtään sen huonompi vanhempi ja samalla paineet ja häpeä lievittyisi monelta muultakin. On ihan ok olla kotona.
Kommentit (32)
No minä olen vähän tuollainen. En tosin someta. Mä saatan kyllä töissä tms sanoa, etten pidä reissaamisesta ja lomalla haluan olla kotona tekemättä mitään. On tämä tavallaan tottakin, mutta kyllä mä matkailua kaipaan. Olisi ihana olla Jossain muutama yö murhetimassa siivoamista, mennä hotelliaamupalalle ja kiertää nähtävyyksiä. Joskus olisi ihana viedä lapset ulkomaille. Toki taloudellinen tilanteemme varmasti paranee, kun mies valmistuu koulusta uuteen ammattiin, joka todennäköisesti työllistää enemmän, kuin raksapuoli. En silti koe, että mun pitäisi muille selitellä rahatilannettamme millään tavalla.
Kesämökkejä on pilvin pimein, joille voisi mennä. Mutta siellä on sitä samaa siivoamista ja kokkaamista, eikä meidän lapset oikein viihdy mökillä.
Saanko lisätä tekosyylistaasi oman syyn olla lähtemättä matkalle. Mä en uskalla lähteä ilman toista kielitaitoista ja suuntavaistolla varustettua aikuista matkalle. Okei, kotimaassa ei noita ominaisuuksia tarvita samoin.
Mä en voi lähteä ulkomaille, koska joudun niin nopeasti paniikkiin ja tarvitsen tuekseni jonkun rohkean ja toimeliaan aikuisen. Olen täysin perässävedettävänä, enkä oikein kehtaa sitä kaikille myöntää.
Toisaalta en raaski syödä säästöjä matkustamisen takia, koska stressaan matkalla enemmän kuin nautin, joten koen jääväni miinukselle, niin taloudellisesti kuin henkisestikin.
Kotimaan pikkureissuilla ja tukholmanristeilyllä käyn treenaamassa.
Vuokratkaa matkailuauto. On monin kerroin edullisempaa, kuin hotelliyöpyminen.
Köyhän kesä menee mökkeillessä. Näin on aina ollut. En valita. Huonomminkin asiat voisivat olla.
Miehen sisko on just tämmöinen ilmastosta valittava, on aina paheksunut meidän lomareissuja ja jaksaa nähdä vaivaa siihen että selvittää mikä milloinkin on meidän tulevassa lomakohteessa vikana ja kuinka paljon me nyt saastutamme ilmastoa, paasaa eniten lentomatkustamisesta.
Itse kuitenkin tilaa Temusta tavaraa, ja veti ihan hirveät kilarit vanhemmilleen kun he antoivat heidän lomamatkansa meille kun eivät itse päässeet.
anoppi oli ihan puulla päähän löyty ja sanoikin ettei hänelle tullut mieleenkään että he olisivat matkalle lähteneet kun ovat viimeiset 10 vuotta paasanneet kuinka lomamatkat ulkomaille on niin saastuttavia..
Kyllä mä ainakin sanon, että liian kallista meidän perheelle. Meillä on kolme lasta, kolme koiraa ja kaksi kissaa. Rahareikiä riittää.
Kohta eiole varaa pitää yksiö kämppää, jotta sitten ollaan pummeina pitkällä loma reissulla...
Jotenka eiole ollut pitkään aikaan murheenakaan että jäisi lomareissut väliin.
Eipä ole ikinä ollut varaa ulkomaille matkustaa. Eikä kyllä mikään hinkukaan. Luontoretket ja telttailu on mukavaa lomailua. Uida voi Suomessakin ja rannalla loikoilla, vaikken auringonpalvoja olekaan. Töissä käyvä olen aikuisikäni ollut.
Vierailija kirjoitti:
Köyhän kesä menee mökkeillessä. Näin on aina ollut. En valita. Huonomminkin asiat voisivat olla.
Köyhällä ei ole varaa omaan mökkiin eikä edes vuokraamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Saanko lisätä tekosyylistaasi oman syyn olla lähtemättä matkalle. Mä en uskalla lähteä ilman toista kielitaitoista ja suuntavaistolla varustettua aikuista matkalle. Okei, kotimaassa ei noita ominaisuuksia tarvita samoin.
Mä en voi lähteä ulkomaille, koska joudun niin nopeasti paniikkiin ja tarvitsen tuekseni jonkun rohkean ja toimeliaan aikuisen. Olen täysin perässävedettävänä, enkä oikein kehtaa sitä kaikille myöntää.
Toisaalta en raaski syödä säästöjä matkustamisen takia, koska stressaan matkalla enemmän kuin nautin, joten koen jääväni miinukselle, niin taloudellisesti kuin henkisestikin.
Kotimaan pikkureissuilla ja tukholmanristeilyllä käyn treenaamassa.
Täällä toinen samanlainen avuton. :D tämä on suurin syy miksi itse en lähde ulkomaille plus itseäni ei ihan aidosti myöskään kiinnosta kun kotimaassakin on niin paljon kaikkea uutta ja kiinnostavaa nähtävää. :)
Köyhiä ja köyhyyttä vierastetaan kuluttavassa keskiluokassa. Aloittajan mainitsema tilanne, jossa köyhyys tunnustetaan, tulee mahdolliseksi vasta tilanteessa, kun riittävän moni keskiluokasta putoaa köyhäksi ja köyhyyden tunnustaminen ei ole enää häpeällistä. Sitä aikaa ei tarvinne odottaa kauan nykyisen ei-elvyttävän leikkauspolitiikan tehdessä tuhojaan.
Lasten kanssa käytiin lomailemassa, kun se vain kuului asiaan.
Nykyään en enää viitsi. Viihdyn oikeasti kotona, vaikka nykyään meillä kahdestaan olisikin varaa ihan eri tavalla. On oikeasti ihmisiä, jotka viihtyy lomalla kotonaan.
Kyllä varaa on mutta ei ole halua mennä ulkomaille. Kotimaan reissuja tehdään kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vuokratkaa matkailuauto. On monin kerroin edullisempaa, kuin hotelliyöpyminen.
Saako sillä ajaa jos on polkupyörä vain?
Joulukortilla tms?
No joitain ihmisiä ei oiikesti reissaaminen kiinnosta. Kyllä minäkin olen mieluiten lomat kotona. Rahasta ei ole kiinni.
Entä ne, joita ei oikeasti huvita? Miten heidän kuuluu asia ilmaista, ettei sitä lykätä köyhyyden piikkiin?
Olen vanhemmiten tullut niin mukavuuden haluiseksi ja laiskaksi, että en viitsi matkustella kun siitä on kuitenkin niin paljon vaivaa. Inhoan hotelliyöpymisiäkin. Kotona nukkuu paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhän kesä menee mökkeillessä. Näin on aina ollut. En valita. Huonomminkin asiat voisivat olla.
Köyhällä ei ole varaa omaan mökkiin eikä edes vuokraamiseen.
Ei pidä paikkaansa. Mökkeily on nimenomaan alemman keskiluokan ja pienituloisten hupi. Erikseen sitten isot merenrantahuvilat, joita on varakkailla.
Mun vanhemmat on oikeasti köyhiä ollut aina, koska isä on ollut vuosikymmeniä työkyvytön ja äiti oli koulun keittäjä. Meitä lapsia kolme. Mökki oli ainut pakopaikka meidän perheelle ja isä rakasti sitä yli kaiken. Kesällä päästiin mökille, missä näki serkkuja jne. Kesät maalla oli vaan jotain niin parasta. Mä olen syntynyt -98, eli ei puhuta mistään pula-ajasta. Onhan maalla nyt lapsien "parempi" ja tämän mun vanhemmat halusi meille tarjota.
Vierailija kirjoitti:
Entä ne, joita ei oikeasti huvita? Miten heidän kuuluu asia ilmaista, ettei sitä lykätä köyhyyden piikkiin?
Olen vanhemmiten tullut niin mukavuuden haluiseksi ja laiskaksi, että en viitsi matkustella kun siitä on kuitenkin niin paljon vaivaa. Inhoan hotelliyöpymisiäkin. Kotona nukkuu paremmin.
He eivät yleensä koe tarpeelliseksi ilmaista asiaa mitenkään tai ylikorostaa sitä somessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä varaa on mutta ei ole halua mennä ulkomaille. Kotimaan reissuja tehdään kyllä.
Sama. En vaan yksinkertaisesti saa reissuista nykyään mitään. Tuntuvat lähinnä ylimääräiseltä työltä.
Mun sisko on juuri tällainen. Somessa vakuuttaa olevansa kotihiiri ja miten on vain ihanaa olla kotona. Avautuu ilmastoahdistuksestaan yms. Todellisuudessa ainakaan häntä ei ilmasto ahdista pätkääkään ja marisee jatkuvasti siitä, kun muut kyllä reissaavat ja hän haluaisi edes risteilylle. Hän kyllä saisi risteilyrahat kasaan, mutta rahankäyttö ei ole vahvuus.