Sanottiinko teille ala- ja ylä-asteella että tulevaisuudessa suomessa on työvoimapula ja teille kaikille riittää töitä?
Meille ainakin noin sanottiin ja tämä tapahtui 2000 luvun alussa.
Opettajat siis huijasivat minua ja meitä muita kun meitä on työttöminä nyt noin 300 000 ihmistä eli kaikille ei todellakaan riitä töitä.
Kommentit (16)
Kyllä sanottiin. Ja töitä on aina riittänyt. Monella alalla myös on työvoimapula.
Suuri työvoimapula on suuri valhe vain.
Sanottiin useasti, väärin meni sen aikaiset puheet :D Työpaikat suomesta siirtyi halpatyömaihin ja suomessa työttömyys kasvoi.
Sanottiin. Kuulin tuon ekan kerran muistaakseni 1995. No, ei se ihan niin sitten mennyt. Itsekin olen ollut työttömänä, tosin nyt töissä.
Ja edelleenkin huijataan tätä samaa. Siksi työttömyyskorvauksia lasketaan koska meillä on kuulemma valtavat määrät avoimia työpaikkoja. Pitää vaan osata olla viisas ja löytää ne. Orpokin on jo hankkinut 100 000 uutta työpaikkaa kuulemma, ei vaan viitsi kertoa, missä ne on, koska pitää osata etsiä ne.
Ei. Kasvoin 90-lamaan ikuisesti jumittuneessa itäsuomalaisessa paskaläävässä ja meitä kasvatettiin vääjäämättömään pitkäaikaistyöttömyyteen.
varmaan on uskottu että tulee työvoimapula kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. työvoimapulaa ei tullut, kun tuotanto on siirretty kolmannen maailman maihin.
Meillä oli edistyksellinen ope joka sanoi että ihan lähitulevaisuudessa tekoäly vie kaikki työpaikat ihmisiltä ja tämä kaikki mitä täällä teette on oikeastaan aivan turhaa...
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli edistyksellinen ope joka sanoi että ihan lähitulevaisuudessa tekoäly vie kaikki työpaikat ihmisiltä ja tämä kaikki mitä täällä teette on oikeastaan aivan turhaa...
Sinä olet sitten tosi nuori.
Meillä opettajat sanoi että teille kaikille riittää töitä koska suomen väestö ikääntyy eli ihmisiä siirtyy eläkkeelle enemmän kuin uusia työntekijöitä tulee työmarkkinoille.
Vierailija kirjoitti:
varmaan on uskottu että tulee työvoimapula kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. työvoimapulaa ei tullut, kun tuotanto on siirretty kolmannen maailman maihin.
Niinhän siinä kävi juuri kun ne myyttiset "suuret ikäluokat" jäivät eläkkeelle: tuotanto Suomessa siirrettiin Kiinaan.
Suomeen ei mitään työvoimapulaa tullutkaan, ennen suomessa kyllä lähes kaikille riitti töitä mutta nykyään kaikille ei riitä töitä.
Kyllä, kävin peruskoulun 90-luvulla ja silloin hoettiin koko ajan, että sitten kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle työpaikkoja avautuu valtavasti. Todellisuudessa ketään ei palkattu eläköityneiden tilalle ja tuotanto siirrettiin ulkomaille.
Ihmisiä päästettiin eläkkeelle, työt jaettiin jääneet kesken. Ei palkattu uusia.
Työpaikkoja hävisi.
Tavalliset työt pätkittiin, yhtiöitettiin ja myytiin pörssiin sekä vuokrafirmoille. Ketään ei tuntunut kiinnostavan, harva edes tiesi näistä.
Työt teetettiin harjoittelijoilla.
Vakituisia koulutettiin, vaikkei työ olisi muuttunut miksikään. Nuorten työllisyys ei sekään kiinnostanut ketään.
Tässä 90-luku pähkinänkuoressa.
Sanottiin useta kertoja. Vielä lukiossakin siitä puhuttiin.
Koko työura on ollut pelkkää silppua ja pätkää ja työttömyyttä pätkien välissä. Pari vakituistakin työsuhdetta on ollut, mutta ne päättyivät siihen kun työt siirrettiin Kiinaan.
-N55
Sanottiin.