Finnair saa valita työntekijänsä. Kape ei.
Kommentit (52)
Paitsi että molemmat saavat valita työntekijänsä. Kriteeritkin saavat asettaa.
Eikös sen kilpailija ylpeillyt että vihdoinkin on mamulla oma rafla. Miksi suomalainen ei saa pitää omaansa? Ja sen näköinen että jättäisin väliin hänen ateriansa.
Vierailija kirjoitti:
Ai haastattelussa säkki päässä? Se olis jo paljon, jos pääsisi haastatteluun ja voisi vastauksilla yrittää vakuuttaa työhönottajat.
Kun ne hakemukset pannaan silppuriin ulkomaalaisen nimen kohdalla. Tästä on ihan tutkimustietoa, että sitä tapahtuu.
Siellä haastattelussa voisi esimerkiksi avata suunsa ja puhua täydellistä suomea, jota osaa, koska on ulkomaalaisesta nimestään huolimatta syntynyt ja kasvanut Suomessa.
Ongelma on nimenomaan se, että ihan tutkitusti tyypillisellä kotimaisella nimellä AIVAN TASAN SAMA CV saa todella moninkertaisen määrän haastattelukutsuja. Siis CV, jossa on esimerkiksi mainittu ihan samat natiivitasolla puhutut kielet. Ja onhan siinä ihan hitosti mätää, että näin on.
Monelle tässä ketjussa työnhakijoita nimen perusteella tuomitsevalle tekisi gutaa joutua maahanmuuttajana vaikka Japaniin, jossa suhtaudutaan äärettömän umpimielisesti ei-japanilaisiin.
Voisi ääni muuttua kellossa siitä, oliko se nimi niin tärkeä ja oliko se varmasti niin justiinsa, että sitä maan kieltä on puhuttava täydellisellä natiivitasolla, että voi tehdä ravintolatason töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Finnair voisi olla edelläkävijä suvaitsevaisuudessa, ja palkata ylilihavia Wt tatskabimboja lentoemänniksi.
Ja lyhyitä. Ai niin, mutta Aasian yhtiöissähän palkataan heitä jo.
Kantasuomalaisena en halua IKINÄ Finnarille töihin. Syynä palkka:erittäin huono, erittäin vaarallinen työ, seksismi.
En halua kantasuomalaisena kaupungin vuokra-asuntoihin enkä Finnarille tai mihinkään muuhunkaan lentokoneeseen/laivaan töihin IKINÄ. Lentoemäntä, hyi hlvetti mikä työ ja mikä ammatti. Laiva, ikuinen merisairaus. Kaupungin asunto: lopun elämää pitää olla köyhä ja äärimmäisen pienipalkkainen eikä saa koskaan tienata mitään.
Eli nimettömänä, säkki päällä, mykkänä työhaastatteluun.
Ja vasta valinnan jälkeen voi ottaa säkin pois. Paljastaa Nimensä ja avata suunsa.
Vierailija kirjoitti:
Eli nimettömänä, säkki päällä, mykkänä työhaastatteluun.
Ja vasta valinnan jälkeen voi ottaa säkin pois. Paljastaa Nimensä ja avata suunsa.
Ei, vaan anonyymeillä hakemuksilla valitaan haastateltavat ja lähetetään kutsut. Haastattelun alkamishetkestä mennään ihan omalla nimellä ja kasvoilla.
Systeeminen rasismi ilmenee pahiten nimenomaan siinä, että niitä HAASTATTELUKUTSUJA ei jaeta reilusti eikä kaikkiin hakemuksiin tutustuta tasa-arvoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai haastattelussa säkki päässä? Se olis jo paljon, jos pääsisi haastatteluun ja voisi vastauksilla yrittää vakuuttaa työhönottajat.
Kun ne hakemukset pannaan silppuriin ulkomaalaisen nimen kohdalla. Tästä on ihan tutkimustietoa, että sitä tapahtuu.
Siellä haastattelussa voisi esimerkiksi avata suunsa ja puhua täydellistä suomea, jota osaa, koska on ulkomaalaisesta nimestään huolimatta syntynyt ja kasvanut Suomessa.
Ongelma on nimenomaan se, että ihan tutkitusti tyypillisellä kotimaisella nimellä AIVAN TASAN SAMA CV saa todella moninkertaisen määrän haastattelukutsuja. Siis CV, jossa on esimerkiksi mainittu ihan samat natiivitasolla puhutut kielet. Ja onhan siinä ihan hitosti mätää, että näin on.
Miten uskottavaa on natiivitasoinen suomi äsken maahan tulleella? Vilppi saa lentämään silppuriin.
Öh, entä ne kaikki ulkomaalaisnimiset, jotka ovat jo toisen tai jopa kolmannen polven suomalaisia...?
Vierailija kirjoitti:
Öh, entä ne kaikki ulkomaalaisnimiset, jotka ovat jo toisen tai jopa kolmannen polven suomalaisia...?
Jaa-a. Ongelma se on. Ja onhan se nimen mukaan raakkaaminen typerää. Kyllä se haastattelussa selviää osaako ulkomaalaisen niminen puhua suomea vai ei. Oli sitten toisen tai jopa kolmannen polven kansalainen.
Hyvä esimerkki ettei osata kieltä kunnolla. Vaan heti räyhäämään.