IS Tällaista on elämä, kun saa 60000 e/kk eläkettä Sinnehän ne häipyy tällaiset rahat (sisältää yhteenvedon artikkelista)
Vuorineuvos Lasse Kurkilahti, 76, tienaa noin 60 000 euroa kuukaudessa eläkettä. Hän on kritisoinut Suomen korkeaa verotusta, sillä hänen tuloistaan 56% menee veroihin. Kurkilahti kertoo elävänsä vaatimatonta elämää eikä käytä paljoa rahaa itseensä. Sen sijaan hän lahjoittaa merkittäviä summia hyväntekeväisyyteen, kuten lastenjärjestöille.
Kurkilahti neuvoo muita eläkeläisiä sijoittamaan osakkeisiin, jos mahdollista. Itse hän on sijoittanut jo 30 vuotta, jotta voisi jättää jotain hyvää seuraaville sukupolville. Luksusta hänelle on vapaus tehdä mitä haluaa, kuten käydä konserteissa ja ravintoloissa.
Kurkilahti on maksanut yli 9 miljoonaa euroa veroja vuodesta 1999. Hän ei koe tätä reiluksi ja asui aiemmin viisi vuotta Portugalissa välttääkseen veroja. Hän uskoo, että yli 50% verotus ei kannusta menestykseen. Kurkilahti toivoisi valtion poistavan ylimääräiset solidaarisuus- ja "raippaverot" suurituloisilta eläkeläisiltä.
Vaikka Kurkilahti lahjoittaa paljon hyväntekeväisyyteen, hän ei koe verojen olevan samalla tavalla hyödyllisiä. Hänen mukaansa verot menevät valtion "pohjattomaan kuoppaan" eivätkä hetkauta budjettia. Silti hän ei aio enää muuttaa ulkomaille veroja pakoon.
Kommentit (7)
Tällaista on elämä, kun saa 60000 e/kk eläkettä Sinnehän ne häipyy tällaiset rahat
En niele vuoristoneuvoksen tarinoita sellaisenaan. Ukko puhuu asiat niin, että saa itsensä näyttämään suurelta hyväntekijältä, joka ei voi lahjoittaa niin paljon kuin haluaisi koska verotus.
Huvitti tuo, miten on "antanut ennakkoperintöä" eli lahjoittanut omilla aikuisille lapsilleen (ja varmasti myös lapsenlapsille), kun ovat olleet tiukilla. Just juu, käytännössä tuo tarkoittaa, että kenenkään ei ole tarvinnut ottaa lainaa mihinkään isompiin hankintoihin. Ei siellä ole pulasta kärsitty.
Entäpä nuo hyväntekeväisyydet? Olisi ollut kiva kuulla summia. Voisin minäkin hehkuttaa, miten avustan lukuisia eri kohteita koti- ja ulkomaissa viikottain. (Pistän muutaman kolikon kolehtihaaviin.)
Jossain vaiheessa sai jopa verovähennykset hyväntekeväisyyteen uhratuista tuloista, esim. %-liike, Amnesty Int'l, kummilapsitoiminta, Punainem Risti jne. Uskon, että Lasse-herra on mieluusti käyttänyt kaikki verotusta pienentävät keinot. Harmi, että kirjat Portugalissa ei enää auta. Sama sitten asua virallisestikin parjatussa kotimaassa. 🤷🏻😏
Kun ajatteleekin, että reppanalle ei jää eläkkeestä kteen kuin 44 pinnaa, eli 26 tonttua, niin nousee ihan pala kurkkuun. Hädän tarttuessa minuun, mietin, mitä minä voisin tehdä Lassen hyväksi? Entä muiden? Varmaan tämä sama huoli koskettaa montaa muutakin perhettä tässä maassa?
Eiköhän asia ole niin, että kaikilla rökälesuurta palkkaa ja sen seurauksena eläkettä, saavilla henkilöillä, se tulotaso on jo työssäoloaikana määritelty nimenomaan nettoansion perusteella. Eli nettona käteen pitää saada sen ja sen verran, ja työnantaja sitten nostaa bruttopalkan niin suureksi, että Suomen verotus tulee siinä otetuksi huomioon. Näinhän se menee.
Mutta kun tarinan haluaa vängällä kertoa toisin päin, niin siitä saa työstettyä näitä itku kurkussa-tarinoita.
"hän ei koe verojen olevan samalla tavalla hyödyllisiä"
Eli hän kokee, että demokraattisesti valitut ihmiset osaavat jakaa varoja huonommin kuin hän yhden ihmisen itsevaltiudessaan?
Ehkä hän on oikeassa, ehkä tämä köyhempien ihmisten "kuritukseen" perustuva systeemi ei tosiaan jaa rahaa sinne, missä sitä tarvitaan. Yhteiskunta on epäonnistunut.
"Mihin ne rahat menee"
Lasse Kurkilahti käyttää rahansa pääasiassa veroihin, sillä suuri osa hänen tuloistaan, noin 56%, menee veroihin. Hän elää vaatimatonta elämää eikä käytä paljoa rahaa itseensä tai ylellisyyksiin, ostaen lähinnä perusvaatteita ja -tarvikkeita. Merkittävä osa hänen rahoistaan menee lahjoituksiin eri järjestöille, erityisesti lapsiin keskittyville hyväntekeväisyysjärjestöille. Hän antaa toisinaan ennakkoperintöä lapsilleen, kun he ovat taloudellisesti tiukassa tilanteessa.
Kurkilahti on sijoittanut jo 30 vuotta osakkeisiin ja muihin arvopapereihin tavoitteenaan jättää jotain hyvää tuleville sukupolville. Hän käy silloin tällöin konserteissa ja ravintoloissa Turussa, mutta ei koe tätä merkittäväksi kulueräksi. Kodin ja auton ylläpitoon menee myös rahaa: hän on tehnyt kodissaan energiatehokkuusremontteja, kuten asentanut aurinkopaneelit ja vaihtanut maalämpöön, ja hänellä on kaksi autoa.