Mitä mieltä olisitte tilanteesta, että vanhemmat kieltäisivät aikuiselta lapseltaan parisuhteen?

Miten kielto onnistuu. Jos lapsi sanoo hasit**kaa pas***a mitä vanhemmat voi tehdä.

hehe, mun n-äitini ja -au-isäni ("MINÄ olen tyämiäs!!") yrittivät kieltää minulta parisuhteen. Se ei onnistunut mutta suhteen pilasivat kiertoteitse.

Aikuinen päättää itse tekemisistään. Voihan sitä kieltää mutta aikuisen lapsen ei ole toteltava.

Mitenhän se muka olisi mahdollista? Tai siis, voihan sitä kieltää mitä hyvänsä, mutta miksi aikuinen tottelisi vanhempiaan kyseisessä asiassa?

Uikuttaja peräkammaripoika ei pääse äipän määräysvallasta. Mees pyytämään iltavelliä äipältä.

Vierailija kirjoitti:

Miten kielto onnistuu. Jos lapsi sanoo hasit**kaa pas***a mitä vanhemmat voi tehdä.

Viedä hänet pakkohoitoon mielisairaalaan?

Vierailija kirjoitti:

hehe, mun n-äitini ja -au-isäni ("MINÄ olen tyämiäs!!") yrittivät kieltää minulta parisuhteen. Se ei onnistunut mutta suhteen pilasivat kiertoteitse.

Voisiko joku teistä runkkareista ottaa lääkkeensä? Kukaan ei ole teiltä kieltämässä yhtikäs mitään, kun ette muutenkaan saisi.

"Lapsen" tulee pitää päänsä ja valita itse kumppaninsa. Oma äitini teki kaikkensa, että olisin jättänyt poikaystäväni, joka oli eronnut. Hänessä oli vaikka mitä vikaa. Äidin vastusteluista huolimatta valitsin miehen 47 vuotta sitten. Olemme edelleen onnellisia kahden lapsen vanhempia ja neljän lapsen isovanhempia. Joskus kauhulla ajattelen mitä olisin menettänyt jos olisin totellut äitiäni 27-vuotiaana. 

Ei ole hyväksyttävää. En keksi kovin montaa laillista tapaa miten vanhemmat sen voisi oikeasti edes estää? (aikuisen ei todellakaan tarvitse totella vanhempiaan) Jos asuu vielä vanhempien luona ja vanhemmat kontrolloi liikaa, Kannattaa muuttaa omilleen.

(Minun vanhempani, lähinnä äitini, ei olisi aikanaan halunnut että eroan huonosta seurustelukumppanista, että meni tämän asian kanssa toisinpäin)

Aina hankalaa kun vanhemmat eivät osaa päästää irti, eivätkä tunne rajojaan. Auttaa vain etäisyyden ottaminen. 

Mieheni - silloisen poikakaverini - isä yritti kiristää häntä sillä, että ei ikinä ottaisi häntä mukaan yritykseensä jos minusta hienohelmasta (olen opettaja) tulisi miniä.

Muutimme kauemmas, elimme synnissä, poikakaveri opiskeli arkkitehdiksi (oli puuseppä sitä ennen jo) ja avioiduimme kun olimme molemmat kolmekymppisiä. Me kaksi hienohelmaa olisimme kelvanneet sukuun vasta, kun lapsi syntyi. Eipä enää kiinnostanut.

Hallaa tekivät itselleen.

On pakko kieltää, jos on epäilys, että tyttö ei aio pidättäytyä avioliittoon asti.

Jos tuo aikuinen asuu vanhempiensa kanssa ja vanhemmat maksavat kulut, niin on ihan OK sanoa lapselle, että parisuhteesi ei majaile meillä, tämä ei ole täysihoitola.

Jos kumppani on väärä, miksipä ei. Esimerkiksi kumppani voisi olla epämiellyttävä, epäilyttävä, järkyttävä ikäerokuilu, väkivaltainen, juova, käyttää aineita, hormonisalipumppaaja tai muuta kummallista. Ihan sama mikä ala on tai olematta. Toki on poikkeuksia, jos epäilyt karisee.

Jos kumppani vaikuttaa aikuisen lapsen turvallisuuteen tai elämänlaatuun, varmaan joku sanoo jotain.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuo aikuinen asuu vanhempiensa kanssa ja vanhemmat maksavat kulut, niin on ihan OK sanoa lapselle, että parisuhteesi ei majaile meillä, tämä ei ole täysihoitola.

Ei kai tässä asumisesta puhuta, vaan parisuhteesta. Ei kai kukaan nyt väkisin toisen osapuolen vanhempien kotiin muuta.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuo aikuinen asuu vanhempiensa kanssa ja vanhemmat maksavat kulut, niin on ihan OK sanoa lapselle, että parisuhteesi ei majaile meillä, tämä ei ole täysihoitola.

Siinä vaiheessa on muutenkin jo korkea aika muuttaa pois.

Ovatko edunvalvojia aikuiselle lapselle?

Onks tää taas joku 19-vuotias lapseni-trolli?