Lue keskustelun säännöt.
Nostiko Valkeakosken tapaus pintaan omia läheltä piti -hetkiä?
07.06.2024 |
Itse muistan 15-vuotiaana tyttönä oikaisseeni usein metsäpolun kautta tullessani kotiin, myös illalla/yöllä. Siihen yöhön asti, kun polulla tuli vastaan se päihtynyt mies, joka valitettavasti kävi minuun käsiksi. Onneksi pääsin riuhtaisemaan itseni irti ja juoksin kauhuissani kotiin, eikä mitään kähmimistä pahempaa lopulta tapahtunut.
Mutta siitä eteenpäin en koskaan enää oikaissut metsäpolun kautta, vaan kiersin aina pidemmän koukun, isomman autotien kautta. Tästä on 20 vuotta aikaa. Muistan edelleen sen kauhun tunteen, keskellä metsikköä, pimeä syksyinen yö - ja kun tajuaa, ettei kukaan kuule, jos se pahin nyt tapahtuu. Ja sen ihmeellisen voiman, kun huusin niin kovaa kuin pystyin, että sinulla ei ole mitään oikeutta koskea minuun!
Muistan myös sen sadasosasekunnin hetken, kun täytyi tehdä päätös, mitä reittiä pakenen. Polku haarautui. Ei siinä hetkessä pystynyt tehdä järkevintä päätöstä.
Toisaalta muistan, että häpesin enkä kertonut tästä kenellekään muulle kuin parhaalle ystävälleni. Mitäänhän ei tapahtunut. Häpesin kertoa vanhemmilleni. Olin myöhässä kotiintuloajasta ja välit oli muutenkin etäiset. Poliisille ei tullut mieleenkään ilmoittaa. Näin teinityttö saattaa ajatella, ainakin vielä 2000-luvun alussa ajatteli.
Kommentit (4)
Oin vasta 12-vuotias kun humalainen (tai harhainen?) mies kävi käsiksi keskellä kaupunkia, ja puhui jostain kirjeistä joita muka olen kirjoittanut hänelle. Yritin hädissäni riuhtoa itseäni irti. Kukaan ohikulkija ei auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin tämä tapaus on nostanut pintaan kaikki ne kerrat, kun on yöllä kävellyt kotiin peloissaan. Aina huokaisi helpotuksesta, kun pääsi turvallisesti kotiin.
Sama täälläkin. Asuimme omakotialueella Helsingissä mutta bussipysäkki oli 1-1,5 km päässä kotoa. Pysäkiltä kävellessä kotiin yöllä oli pakko mennä yhden pienen puiston läpi, muuten olisi pitänyt kiertää kokonainen kortteli lisää. Tämän puistoalueen sitten yleensä aina juoksin läpi.
Minulle ei ole koskaan tapahtunut mitään kamalaa, mutta tämä tapaus palautti mieleeni ne lukemattomat kerrat, kun pk-seudulla palasin myöhään tai aamuyöllä kotiin. Aina pelotti ja vilkuilin taakseni.