Onko joku todennut, ettei voi asua avoliitossa ja muuttanut pois, vaikka mies olisi ollut oikea?

Mitkä asiat vaikuttivat siihen, että yhdessä asuminen ei soveltunut sinulle?

Olisiko mitään pitänyt tehdä toisin, että se olisi ollut "kivempaa"? Vai oliko erilleen muutto ainoa oikea ratkaisu?

Itselläni on tilanne, että olemme miesystäväni kanssa seurustelleet pari vuotta. Hän on minulle todella sopiva match, kiltti, rauhallinen, huomioiva ja hauska ja komea. Aivan eri kastia, mitä edelliset suhteet ovat olleet. Ei ooniitä ole juuri edes ollut. 

Olen asunut koko aikuisikäni yksin, koska ei ole haaveissa edes asua kenenkään kanssa, eikä sopivaa kumppania ole ollutkaan, kenen kanssa sellaista olisi voinut edes ajatella. 

Miesystäväni sen sijaan on asunut eri kämppisten kanssa vuosiakin ja sopeutuu kaikkeen. Hänelle yhteenmuutto on tärkeä asia ja haluaa ehdottomasti edetä kanssani.

Olen epäröinyt ajatusta, mutta nyt olen päättänyt uskaltaa muuttaa yhteen. Olen niin kokematon elämässä "vanhasta" iästä huolimattani, etten voi tietää, ellen kokeile tällaisia asioita ja haluan myös, että jos minä ja kumppanimme emme "sopisi avoliittoon", voin hyvillä mielin lähteä ja todeta, että luovutan rakkaani sellaiselle ihmiselle, joka toden totta haluaa yhdessä asustaa ja pysyn itse sitten visusti erillissuhteissa tai vaikka sinkkuna. 

Vaikka suhtaudun jollakin lailla odottavasti ja uteliaastikin yhteiseen uuteen kotiin, meillä tulee olemaan paljon tilaa ja omat huoneet yhteisen makkarin lisäksi, niin tuleva ahdistaa minua myös ja käyn kaikkia kauhuskenaarioitani läpi.

Yksin asuessa rakastan sitä, että tiedän, että saan olla siellä 100% rauhassa, yksin, omien sotkujeni tai vastaavasti ihanan siistissä kodissa, täydellisen autuaan latautuneena olla möllöttää, eikä mun tarvitse vaikka iltavuoron jälkeen sanoa mitään kellekään vaan voin vaan vaipua omiin tekemisiin ja ajatuksiin.

Jotenkin pelkään, että jostain syystä en yhteisessä kodissa pääse samanlaiseen moodiin enää ikinä ja sitten uuvun ja menetän jotenkin itseni. En tiedä. 

Jotenkin sit kaipaan kokemuksia ja vertaistukea ja kaikkea tulevaan. Vaikka sittenhän sen vasta näkee.