ADHD - anopin diagnoosi
Harmittaa... tai se on lievä ilmaisu...
Asutaan naapureina appivanhempien kanssa eli kanssakäymistä on koko ajan. Meillä on TOSI vilkas kohta 3 v. poika. Mummo on nyt päättänyt, että pojalla on ADHD. Viimeksi, kun tulimme neuvolasta, kysyi heti, että sanoivatko, että on tyypillinen ADHD-lapsi... Tänään poika pelästyi varashälyttimen ääntä ja mummo totesi, että TUOKIN on tyypillinen ADHD-lapsille (tarkoitti siis ääniyliherkkyyttä, mikä on totta).
Muistan, kun poikamme syntyi. Hänellä oli happivajausta synnytyksessä (ei paljoa). Ensi kerran, kun anoppi tapasi poikamme, kommentti oli, että sille tulee sitten oppimisvaikeuksia koulussa ja keskittymishäiriöitä (tottahan happivajaus näitä kyllä voi aiheuttaa).
Poikamme myös tuossa taannoin änkytti. Se johtui anopin mukaan aivovauriosta, kun oli kuullut, että poika kaatui suihkussa.
Kyllä täytyy myöntää, että poikamme on vilkas ja vaativa. Mutta itse olen ymmärtänyt, että ADHD voidaan yleensä diagnosoida vasta myöhemmin kouluiässä, ei 2-3 vuotiailta. Poika on tosi vikkelä ja fiksu, pää on joskus niin terävä, että oikein pelottaa. Puhetta tulee kuin aikuisilta, tullut jo kauan.
Piti vaan johonkin purkautua. Voi olla, että anoppi on oikeassa, mutta pitääkö kaikki asiat aina möläyttää jo muutenkin huolestuneelle äidille??
Kommentit (20)
totesi kun vauva oli ollut vasta pari päivää kotona että " sellainen kätkytkuolemakin voi tulla" - Juu sekin on totta mutta kyllä silloin hormonimyrskyssä itketti! Eli jotkut ihmiset sanoo asioita paljon ennen kuin aivot ehtii kunnolla prosessoida että mitä taas tulikaan sanottua.
Jos itse epäilet, että pojalla on jotain ongelmaa niin kysy reippaasti neuvolassa mutta jos taas anoppi on muutenkin ns. möläyttelijä niin yritä tehdä niinkuin minä - nyökyttele ja ajattele omiasi (välillä tooodella vaikeeta..)
En kyllä lähtisi hakemaan ADHd-diagnoosia tai muitakaan ennusteita noin pienelle vielä. Asiat voivat muuttua vielä moneen kertaan. Itsekin voisin sanoa että meidän poika oli TOSI VILKAS 3-vuotiaana ja on edelleen, mutta on kyllä rauhoittunut tiettyjen asioiden suhteen. ADHD-han on yleensä laaja-alainen häiriö, johon liittyy motoriikan häiriöitä ja hahmotushäiriöitä. Ja lapsihan saatta olla vain ylivilkas mikä on ihan eri asia. Toki jos sinua häiritsee asia niin kannataa keskustella neuvolassa mutta itse neuvoisin vielä odottamaan. Meillä kanssa mummo jossain vaiheessa puhui adhd:stä mutta se meni yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
että anoppi voi olla oikeassakin, mutta ei se maailmaa kaada. ADHD ei ole mikään tuomio. ja kun asiaan yhtään perehtyy niin melkein kaikilla on jonkin asteisia ADHD-piirteitä, minullakin ja mun miehellä paljon... se ei ole ' kaikki tai ei mitään' asia.
eli jos oliskin teidän pojalla jonkinasteinen ADHD niin ei tartte kauhistella. sen kanssa sit eletään. useimmiten ADHDt on taiteellisia/musikaalisia ja kielellisesti/matemaattisesti lahjakkaita. se vaan jotenkin nykyään mielletään sairaudeksi kun heille ei yleensä nykymaailman normaali rytmi ja koulu/työ sovi. mitkään ADHDn " oireet" ei minusta ole ylitsepääsemättömiä ongelmia joita pitäs pitää vikoina. nykyään erilaisuus pitäs osata hyväksyä ja arvostaa erilaisuutta, tässäkin asiassa.
ADHD voidaan todeta jo pienenä, mutta yleensä vasta kouluiässä tulee esille. hyvä olis jos todettas ennenku tulee ongelmia... osais valmistautua ja selvittää miten mahdollista ois esim. päästä pieneen luokkaan (hälyherkkyys ja omaan lempiaiheeseen keskittyminen usein tuo vaikeuksia normaalissa luokassa). ADHDt on erityislapsia siinä missä esim. huippulahjakkaatkin. ja usein ovatkin huippuja omassa asiassaan! kun taas toiset asiat ei vaan millään jää päähän kun ei kiinnosta... niinhän meillä kaikilla on, mutta heillä ehkä hiukan kärjistetymmin.
kaikkea hyvää teille ja jos kiinnostaa ottaa oikeasti selvää asiasta niin varmasti löytyy netistä ja kirjastosta materiaalia. kysypäs eka mistä anoppi on tietonsa saanu :) ja selvittäkää vaiks yhdessä!
Siis puhuvat asioita ajattelematta yhtään. Kummallista että yritetään väkisin löytää joku ongelma vaikkei sellaista välttämättä ole.. Oma anoppi samanlainen..
Juuri se että asiasta puhutaan toistuvasti ja ilmeisen herkästi osoittaa ettei päätelmä ole syvän pohdinnan tulos vaan möläytys.
Jos olet huolissasi niin puhu neuvolassa, antaa ammattilaisten tehdä päätös siitä onko lisätutkimukset (tässä vaiheessa tai milloinkaan) tarpeen.
Tosiaan meille tuli tää diaknoosi vasta viime kesän alussa ja poika on nyt 15v. Toki oltaisiin aikasemminkin todettu mutta hällä on muu diagnoosi jo ja tämä lääkäri ei suostunut tota diagnoosii ottaa kuuleviin korviinsakaan vaikka erityisopettaja tätä asiaa epäili ei auttanu ku pyytää eri lääkärille vastaan otto ja se sit asian vahvisti. Tosin siihen asiaan vaaditaan aika paljon ennen ku se diagnoosi annetaan. Nyt sit on lääkitys ja kaikki sujunut paremmin.
Ehkä on vaikea sanoa vielä 3 vuotiaasta että onko vilkas vai ylivilkas ja vilkkaus ei aina tarkota että on adhd kun siinä on montaa eri juttua.
Jos on kysyttävää ni kysykää en mä voi sanoa näin kun en tunne lapsia ja tosiaan monesti ihmiset päästävät ajatuksensa ääneen.
Nykyään kaikilla käytösmalleilla tuntuu olevan nimi ja diagnoosi. Asiaan voi suhtautua monella tapaa ja yksi tapa suhtautua on se, että osaa auttaa lasta paremmin selviytymään elämästä, kun tietää mitkä hänen erityistarpeensa ovat.
Oon ihan samaa mieltä " Tiinatädin" kanssa asiaan asennoitumisesta. Toki on äärimmäisen kurjaa kun anoppi ilmaisee huolensa niin töksähtelevästi eikä tunnun antavan asiaan tukea. ADHD on paljon yleistynyt oireyhtymä lapsilla, mutta myös välineitä sen käsittelemiseen sekä toimivaa lääkitystä on enenevässä määrin tarjolla.
Itse opena (ei erityisope) olen törmännyt ADHD-oppilaisiin ja heidän vanhempiinsa. Useimmiten vanhemmat suhtautuvat asiaan kauhulla ja kieltäen, jos ajattelevat että asia on jotenkin häpeällinen perheelle. Jos asiaa ajattelee puhtaasti lapsen kannalta, on tietenkin parempi että lapsi saa apua mahdollisimman varhain.
Eräs ADHD-lapseksi " epäillyn" ja myöhemmin siksi diagnosoidun äiti kertoi minulle, kuinka jo neuvolassa oli kysynyt voisiko lapsessa olla jotain ylivilkkautta. Terkkari oli suhtautunut asiaan tosi ylimielisesti, vaikka äiti tämän 3. lapsensa kohdalla oli ihan vakavissaan. Tämä lapsi olisi tosissaan hyötynyt mahdollisimman aikaisesta diagnoosista - tosin en tiedä voiko sitä ihan vauvasta vielä todeta.
Monia surullisia tapauksia tiedän, missä vanhemmat ovat kieltäytyneet lapsen tutkimuksiin päästämisesta ja lapsi on koko ajan kärsinyt. Ja niitäkin tapauksia löytyy, että ihan lopulta vanhemmat ovat psykologin, kuraattorin, rehtorin ja opettajien " painostamana" suostuneet tutkimuksiin, lapsi on todettu ADHD: ksi, saanut lääkityksen, hänet on siirretty sopivampaan oppimisryhmään ja opettaja on pystynyt ottamaan hänen tarpeensa paremmin huomioon - ja oppilaan elämä on lähtenyt huomattavasti valoisammille raiteille. Vaan silti on vanhemmat edelleen katkeria opettajalle ...
Joka tapauksessa kannattaa ottaa asiasta selvää ja ehkä myös ilmaista anopille, että " Tää on kuule nyt sen verran iso juttu, että tarvin sinultakin kaiken mahdollisen tuen!"
voi voi... sen verran vielä korjaan viestiäni, että kun kirjoitin loppuun huolestunut, en tällä kertaa tarkoittanut tätä vilkkaus-juttua. Vaan ihan ylipäätään... meillä on sairasteltu viime viikot rajua flunssaa ym. nuorimmainen saa putket korviinsa jne. eli sitä tarkoitin tuolla huolestumisellani. Mutta... kyllä tuo meidän poika silti vilkas on. Kävin muuten tekemässä tuossa sen testin, jota joku ehdotti, niin kohta ylivilkkaus pätee kyllä meidän poikaan, muut eivät niinkään. Käykääs muutkin katsomassa, varsinkin saman ikäisten poikien äidit. Päteekö muiden lapsiin (n. 3 v.) Miehen mielestä meidän pojan vilkkaus on vain osa hänen luonnettaan. Osaa joskus rauhoittua, esim. isin kanssa parturissa, iltasatua kuuntelemaan, piirrettyjä katsoessaan, isin kanssa hommissa ja esim. muffansa kanssa ollessaan. Hmm... rauhallinen yleensä aina silloin, kun saa jakamattoman huomion itselleen.
Juuu tosiaan yritin sanoa että 3v on vilkkaita myös siksi kun on sen ikäisiä ja tosiaan omakohtaisella kokemuksella en sanoisi ketään adhd lapsiksi tosin jos huomaan näitä piirteitä kuin omalla adhd lapsen kanssa. Tosin apu ois ollu tarpeen meillä jo aiemmin. Tosiaan sen sanon vielä että mummot tai muut sukulaiset ei noita diagnooseja tee vaik miten ois jostain lukenu ja ainoastaan jos teistä itsestä niin tuntuu että haluatte tutkia mutta sen sanon että 3v se ei niin selvä se tulos voi olla.
Meillä on kohta 2-vuotias tosi vilkas ja " joka paikkaan ehtivä" poika. Pojan isällä on hyvin vahvapiirteinen ADHD. Mieheni ADHD alkoi näkyä jo pari vuotiaana. Harmia se tuotti kouluiässä, jolloin hänen sanottiin olevan MBD-lapsi. Virallisen ADHD-diagnoosin hän sai vasta aikuisiällä. Mieheni kärsi synnytyksen yhteydessä lievästä hapenpuutteesta. Hänen lapsuusaikanaan sen arveltiin olevan MBD:n syy. Nykyisin ADHD:n kuitenkin tiedetään olevan varsin pitkälle perinnöllinen ominaisuus. Kun tarkkailen mieheni sukulaisia, näen ADHD-piirteitä myös muissa. Kun kuuntelen hänen isoäitinsä kertomuksia, tajuan sen periytyneen jo sukupolvien takaa. Vaikka oma poikani on vilkas ja ADHD-suvun vesa, en missään nimessä lähtisi hänelle mitään kotidiagniisia tekemään. Mikäli pojalle tulee joskus isompana vilkkautensa takia vaikeuksia päiväkodissa tai koulussa, näen tutkimuksiin hakeutumisen aiheelliseksi. Minusta ADHD on sairaus vasta siinä vaiheesas, jos se vaikeuttaa merkittävästi arjesta selviytymistä tai uhaa johtaa syrjäytymiseen. Pieni lapsi on luonnostaan vilkas ja tarvitsee turvallisen kodin, selkeät rajat, valtavasti aktiviteettia, hyvin selkeän päivärytmin ja riittävästi ulkoilua. Kun nämä asiat ovat kunnossa, niin pärjää kyllä vilkkaammankin lapsen kanssa.
poika oli tänään perhepäivähoidossa ja kyselin, miten päivä oli mennyt. Kuulemma ollut ihan normaali päivä, kuten muillakin lapsilla. Kaupassa käynti sujui pojan ja kuopuksen kanssa oikein hienosti, ei mitään riekkumista ym. Ilmeisesti hoidossa oli tarpeeksi ollut tekemistä jne. Taidan kysellä 3 v. neuvolassa tosta ADHD:sta, että mikä on neuvolan tädin kanta, tuntee pojan kuitenkin hyvin.
Mikä muuten mahtaa olla, kun tuntuu, että nämä riekkumiset ym. julmettu juokseminen, kiipeily tuntuvat ajoittuvan näihin päiviin, kun ollaan kotona? En ilmeisesti tarjoa pojulle tarpeeksi tekemistä ja tuo kuopuskin (1 v. ) ottaa aikansa, on tosi äitiriippuvainen.
joka on todella vilkas kun sille päälle sattuu. Mutta ei mulla ole mikään ADHD käynyt kyllä mielessäkään. Samanlaisia viikareita tuntuu monet muutkin n. 3-vuotiaat olevan ainakin meidän lähipiirissä. Mun anopin mielestä meidän poika on niin vilkas, koska meillä on niin levoton elämäntyyli (siis ollaan koti-ihmisiä, tuskin koskaan edes käydään missään) ja heidän pojat oli kyllä niin kilttejä ja hyväkäytöksisiä. Appiukon mielestä pojalla on " ihan äitinsä luonne. Meidän pojat ei olleet noin villejä" (Minä olen ollut superrauhallinen lapsena) Että näitä nyt kuulee, olen jo tottunut suodattamaan pahimmat kommentit pois.Miten sinun poikasi käyttäytyy kylässä/kun on vieraita? Kun mä oon huomannut, että kotona poika on suht.kiltti ja rauhallinen, mutta nämä pahimmat riekkumiset tapahtuvat silloin, kun on muita ihmisiä paikalla, ja aivan selvästi hakee huomiota. On myös tosi mustasukkainen puolivuotiaasta pikkusiskosta.
Teiltä ADHD-lasten äideiltä olisin halunnut kysyä, että miten se ilmeni n. 3-vuotiaana? Mistä sen voi tietää, onko kyseessä vaan vilkas vai kenties ylivilkas lapsi? Kun kauheasti kuulee, että voi näkyä jo silloin piirteitä. Kävim katsomassa sitä testiäkin, mutta monet kohdat olivat vähän isommille lapsille suunnattuja.
mielipiteensä (ja tutkimuksista) myös ADHD:stä ja vilkkaudesta. Kirja on kiinnostavaa luettavaa pojista yleensä, etenkin kun äitinä (eli tyttönä ja naisena) ei poikajoukkojen ja poikien mielen sisään helposti pääse. Kirjan loppupuolella Sinkkonen käsittelee ylivilkkautta, ADHDtä, ja esim käytöshäiriöitä. Mielestäni hänellä oli hyviä mielipiteitä vilkkaiden poikien äideille mietittäviksi. Suosittelen kirjaa!
tepa75:
Mikä muuten mahtaa olla, kun tuntuu, että nämä riekkumiset ym. julmettu juokseminen, kiipeily tuntuvat ajoittuvan näihin päiviin, kun ollaan kotona? En ilmeisesti tarjoa pojulle tarpeeksi tekemistä ja tuo kuopuskin (1 v. ) ottaa aikansa, on tosi äitiriippuvainen.
Mutu-tuntumalla pari kommenttia: :)
Olisikohan niin, että kotona poika uskaltaa käyttäytyä paljon hankalammin kuin hoidossa? Meillä esimerkiksi poika (vajaat 2) on päiväkodissa tai isoäidin luona itse enkeli, ja heti kun ilmestyn ovensuuhun, hän alkaa töniä muita lapsia, heitellä tavaroita tms. Hoitajat sanovat, että tuollainen on todella yleistä - osittain kai protestia sitä vastaan, että äiti jätti hoitoon, osittain sitä, että äidille uskalletaan näyttää myös negatiivisia tunteita.
Jos tuo riehunta on myös huomionhakuisuutta, kun kuopuskin vie niin paljon aikaa? Ja voihan olla myös paremman tekemisen puutetta.
Meidän esikoinen täyttää maaliskuussa kolme vuotta ja olemme käyttäneet häntä psykiatrilla ja lastenerikoislääkärillä. Hänellä todettiin ylivilkkautta, muttei ADHD diaknoosista ole mitään puhettakaan vielä pitkiin aikoihin, jos edes ikinää. Mutta päiväkodin ja lääkärin yhteistyöllä päätettiin hanelle antaa oma henkilökohtainen avustaja päiväkotiin. Jotta hänellä ja muilla lapsilla olisi sielä turvallista, koska hänen hoitamiseen ja vahtimiseen meni aina yhden hoitajan aika. Se on ollut tosi hyvä ratkaisu tyttö on rauhoittunut ja oppinut keskittymään asioihin paljon paremmin, koska avustajalla on aina aikaa hänelle. Äidillätä kun ei saa aina jakamatonta huomiota, koska perheeseen kuuluu myös vuodennuorempi sisarus.
Jotenkin tosta ADHD-taudista on tullut muoti villitys, kaikki lapset jotka ei ole aina kiltisti paikallaa ja tottele on ADHD-lapsia, eikö lapset saisi enää olla luonteeltaan vilkkaita ollenkaan, tai saati uhmaikäisiä, jottei niitä syyttävällä sormella osoitettais ja kaikki tietävästi todettais: tuon täytyy olla ADHD-lapsi. Voimia sinulle anopin kans, meillä anoppi sanoo aina että tyttömme on ihan normaali, jos se on hänen seurassaan hieman kiltimpi (kuten lapset yleensä on vieraille). Eikä sitä pidä mihinkään lääkäriin viedä (mitä nyt muutkin ajattelis, jos se ei oliskaan terve).
Useimmat tuon ikäiset lapset ovat vilkkaita ja varsinkin jos eivät ole saaneet mielestään riittävästi huomiota alkaa huomiohakuinen häiriökäyttäytyminen...siis yleensä ihan normaalia : )
Pyydä anoppiasi ettei ääneen leimaa jatkuvasti poikaasi - sekin on tutkittu että jo lasta koko ajan leimataan ja sanotaan ja nimitellään että on tietynlainen tai ujo/häiriintynyt/ylivilkas niin lapsi alkaa varmasti käyttäytymään epänormaalisti (koska alkaa itsekin uskomaan että hänessä on jotain vikaa).
Eli joka lapsella on oikeus olla vapaaasti oma itsensä ilman että vanhemmat/isovanhemmat suhtautuvaat häneen ennakkoluuloisesti tms. Lapsen tulee saada kasvaa rauhassa ilman jatkuvaa neuroottista diagnostisointia tai nimittelyä!!
Ihan normaalia jos lapsi säikähtaa hälytysääntä - moni vanhempikin säikkyy. Useimmilla lapsilla on ikään liittyviä ääniin ja olentoihin liittyviä pelkoja, joista olisi hyvä keskustella ja pyrkiä rauhoittamaan lasta.
JOs lapsi pärjää hyvin tarhassa/hoidossa en usko että suuria ongelmia on. Yleensä tämän tyyppiset häiriöt tulevat esiin juuri muualla kuin kotiympäristössä. Älä turhaan stressaa.
Pyydä siis anoppiasi jo oman ja lapsenkin mielenrauhan takia lopettamaan tuollaiset stressaavat jutut. Tosi väärin että tekee niin. Tämä on teidän vanhempien asia eikä se hänelle kuulu.
Piti vaan sanoa että poikasi tuntuu olevan fiksu joten tue hänen fiksuuttaan ja kannusta häntä ja unohda diagnoosit. Sitten poikasikin on onnellinen! Voit ohjata myös anoppiasi huomaamaan miten terävä ja osaava poikasi tietyissä asioissa on. Ihailkaa häntä molemmat ääneen.
Hauskaa talven jatkoa!
Adhd-diagnoosia ei tehdä noin pienille lapsille. Useimille diagnoosi annetaan aikaisintaan viiden vuoden iässä. Opettajana voin todeta, että adhd-tapaukset eivät ole mitään tavallisia ylivilkkauita poikia.
Mummolle sanoisin suorat sanat. Sano suoraan että sua loukkaa hänen kommenttinsa, ja että toivoisit että hän jatkossa pitäisi mielipiteensä itsellään.
-ope
...mitkä oman lapsesi erityistarpeet ovat, ei anoppisi. Anna mennä juttujen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai sitten sanot suoraan että nyt mummu hiljaa!
Nykyään kun kaikille pyritään löytämään lääketieteellinen selitys, tuntuu, että joka toisella on ADHD tai joku muu " häiriö" . Ennen oli vaan vilkkaampia lapsia ja rauhallisempia lapsia eikä siitä sen kummemmin kannettu huolta. Itse odottelisin ainakin rauhassa kouluikään asti ja miettisin vasta siinä vaiheessa jos tulee ongelmia ryhmässä / oppimisvaikeuksia. Jos liian aikaisessa vaiheessa diagnosoidaan ADHD ja sitten myöhemmin osoittautuukin diagnoosi vääräksi, niin jääkö lapselle turhaan leima otsaan?
Tällaisia mietteitä minulla!
Kun kerta itsekin olet huolissasi, niin miksei sitten oteta asiasta selvää? Meillä äideillä huolta -aiheellista ja aiheetonta- aina riittää ja jos on mahdollista tehdä tutkimus asiasta niin tuloksien jälkeen asian voi joko unohtaa tai sitten alkaa kuntouttaa lasta. Epätitetoisuudessa on ihan turha olla. Ymmärrän hyvin, kuinka kommentit etenkin anopin suusta ovat ikäviä.
ADHD voidaan hyvinkin todeta ennen kouluikää. Minä ottaisin sinuna nyt yhteyttä neuvolaan ja kysyisin, miten teidän kunnassa asian kanssa edetään. Tai jos teillä on vakuutus niin aikaa vain soittamaan.