Jos kaksi musikaalista ja liikunnalista heteroa päätyy yhteen ja saa lapsen/lapsia. Niin tuleeko heidän lapsista jotain
Kommentit (26)
Leif Segerstam on saanut lapsia kahden muusikon kanssa.
Merkittävä osa lapsista on musiikin ammattilaisia.
Jan Segerstam, Pia Segerstam.
Iirisilona, Selimoskar
Oliko ehkä muitakin.
Musikaalisuus ja liikunnallisuus ovat aika mietoja käsitteitä, eivät erityislahjakkuuksia. Toki aktiiviharrastajavanhemmat voivat tukea lasta näissä asioissa paremmin kuin niihin perehtymättömät. Musiikin osalta tunnen klassisen musiikin aluetta, ja sanoisin, että vanhemman ammattimuusikkous ennustaa lapsen muusikkoutta. Tosin siihen usein kytkeytyy monilahjakkuutta, joten valinta voi kohdistua toisinkin.
Musikaalisuus nimenomaan on harjoituslaji. Minua ei altistettu lapsena musiikille, rytmitajuni on huono ja laulan epäpuhtaasti. Lapseni ovat pienestä saakka kasvaneet musiikillisesti virikkeellisessä ympäristössä, ja heitä on kuvailtu erittäin musikaalisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Eivät taipumukset aina periydy.
Tulee, läskejä sohvaperunoita. Jos siis syövät vaan sipsejä ja löhöävät. Jos syövät kunnon ruokaa ja liikkuvat, tulee sitä mitä vanhemmistaankin.
Luultavasti kusipäitä, mutta sekin on parempi kuin politiikko.