Ruokia, joiden tekemisestä tulee mahdollisimman vähän tiskiä?
Ideoita? Astioina kertakäyttöastiat, joten niistä ei tule tiskiä, mutta miten olisi mahdollista minimoida tekemisessä syntyvä tiski? Jotain "onepot"-tyyppisiä ideoita haussa eli tiskiä syntyisi tyyliin kattilasta ja kauhasta. Einekset ja puolivalmisteet toki varmaan osittain käytössä, mutta tavoitteena olisi syödä edes jonkin verran terveellisesti.
Kommentit (11)
Ihan mitä tahansa sekaisin kattilaan ja keittämään.
Kiusaukset ja sellaiset pataruuat, jotka voi valmistaa mättämällä kaikki ainekset samaan astiaan. Helpoimpia ovat ne, joihin laitetaan vaikkapa perunasipulipakastetta niin, että ei tule tiskiä edes veitsestä ja leikkuulaudasta. Myös keittoja voi valmistaa likaamatta useampaa astiaa. Esimerkiksi jauhelihan ruskistus ensin kattilan pohjalla, sitten lisätään perunat, juurekset ym. ja vedenkeittimestä keitettyä vettä. On myös nopea valmistaa.
Muhennokset.
Kaikki ainekset samaan kasariin, ja haudutus levyllä.
Lihaa, kasviksia, riisiä, makaronia...
Ihania ideoita, näistähän saa vaikka mitä! Olen jotenkin normaalisti kamalasti tiskiä tuottava kokki, joten tämä tuottaa hieman hankaluuksia. :D AP
Vähiten tiskiä tulee, kun kypsentää pellillä haluamiaan kasviksia ja proteiinia.
Vierailija kirjoitti:
Kinkkukiusaus. Kaikki ainekset yhteen vuokaan ja sillä siisti.
Piti katsoa ihan ohje Soppa365 sivulta. Ei ollut ohjeessa että tuleeko valmista kilo vai viisi mutta aina riittää 3dl nestettä..
Paljonko nestettä kiusaukseen?
nesteen määrä saa olla vähäinen n. 3 dl koska se kiehuu uunissa, muuten jää liian paljon nestettä. Jos on vallan lakannut kiehumasta eli kuplimasta, näkyy lasisesta vuoasta parhaiten, mutta pinnan sivuistakin näkee.1.10.2019
Kaikki lihat voi paistaa uunissa leivinpaperin päällä folioon käärittynä. Ja itse asiassa possun grillipihveistä, grillikyljistä yms. tulee ihan parhaat tällä tavalla valmistettuna. Saa tehtyä semmosta murakkaa suussa sulavaa :)
Jos tekee jotain kattilaruokaa, niin lihat voi höyryttää/keittää samassa ruostumattomassa kattilassa. Ei tarvita paistinpannua. Käytännössä lihat kattilaan, loraus vettä ja kansi päälle. Tämmönen tyyli ei ole ollenkaan tarkka siitä, että paljonko laittaa vettä ja kauanko kypsentää. Tekee vaan kypsää. Rasvaa ei tarvita tässä tyylissä ollenkaan. Itse asiassa esim. naudan jauhiksesta tulee ihan parasta tällä tyylillä :)
Mies keittiöstä ;)
Kinkkukiusaus. Kaikki ainekset yhteen vuokaan ja sillä siisti.