Jos ei aio äänestää nykyisiä hallituspuolueita Eurovaaleissa, on kyse jo vakavasta asiasta
Näille ihmisille tulisi antaa kyllä jotain muistutetta. mitä ehdotatte?
Kommentit (11)
Pakko on raahautua äänestysluukulle vain sen vuoksi, että hallituksen pölhöläisyys on jo yhteisen häpeän aihe. V'tuttaa, kun olemme samassa veneessä kuin Orban porukoineen.
Joo, meen ensimmäistä kertaa äänestämään. Äänestän perussuomalaisia ihan vain viherhippien kiusaksi.
Nykyinen hallitus vastaa yli 95% suomen valtion velasta ja tulonsiirroista. Kokoomus on ottanut enemmän suomelle velkaa kuin muut puoleet yhteensä. Sama holtiton meno jatkuu nyt.
Minä vastustan valtion velan lisäämistä joten en todellakaan äänestä hallitusta jossa on Kokoomus.
Orpo on myös ilmoittanut että Kokoomus aikoo tehdä EU:ssa yhteistyötä Putinistien kanssa. Minusta Orpo on maanpetturi kun sanoo niin.
Ääni kokoomukselle on ääni putinille.
En todellakaan äänestä perskokkareita.
Vierailija kirjoitti:
Joo, meen ensimmäistä kertaa äänestämään. Äänestän perussuomalaisia ihan vain viherhippien kiusaksi.
Kunhan et äänestä Sebua joka on 100% Putinin juoksupoika. Ennen Ukrainan sotaa sebu oli venäjällä tekemässä propagandaa Putinin hyväksi. Twiittaili sieltä kuinka hienoa olisi jos Putin johtaisi suomeakin. Ukrainan sodan jälkeen yrittänyt peitellä Putin fanitustaan mutta on se silti maanpetturi jos multa kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Joo, meen ensimmäistä kertaa äänestämään. Äänestän perussuomalaisia ihan vain viherhippien kiusaksi.
Kiusaaminen on persujen juttuja, todistit sen juuri.
Kohta taas nähdään Suomi äänestäjän muistin pituus, jos nykyisestä riisto hallituksesta pääsee edustajia Brysseliin niin mitään ei olla opittu heidän kyykyttämisestä Suomalaisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Kohta taas nähdään Suomi äänestäjän muistin pituus, jos nykyisestä riisto hallituksesta pääsee edustajia Brysseliin niin mitään ei olla opittu heidän kyykyttämisestä Suomalaisia kohtaan.
Nämä on EU vaalit ja äänestys % tulee jäämään alle 50%. Ei ihmisiä kiinnosta. EU vaaleissa Kokoomus yleensä saa eniten ääniä sillä heidän äänestäjät ovat kiinnostuneita EU:sta.
Näissä vaaleissa ei äänestetä hallituksen luottamuksesta.
Satku vetoa että eniten ääniä vaaleissa tulee saamaan Li Anderson. Vetää Jussi Saramon mukaan Brysseliin valtavalla äänivyöryllään.

Itse myös uskon Li Andersonin olevan ääni harava vaaleissa.
Hallitus tekee koko ajan tärkeätä vaalityötä opposition hvyäksi.
Tosin kyllä etätyö-teukka on tehnyt oman sansa.