Tukiverkko -mikä teillä on tilanne?

Tuo kolariasia nyt on aivan eri tapaus, eikä varahakijoita nimetä pelkästään kolareiden takia. Kuka hyvänsä tietää, että kolari on ERITTÄIN POIKKEUKSELLINEN tilanne ja jos niin ikävä tilanne on, että kolariin joutuu niin myös sen mukaan toimitaan.



Varahakijat eivät ole päivähoidon henkilökuntaa varten vaan TEITÄ VARTEN. Jos siulla on joku varahakija, et ikimaailmassa joudu heti ruuhkaan juututtasi paniikkiin vaan alat soitella ihmisiä läpi. Jos sie tervehdit naapuriasi, tiedät heidän nimet ja lapsesi tunnistavat naapurin, voit aivan hyvin kertoa tilanteestanne ja kysyä, että jos joskus käy näin niin voitteko auttaa. Varahakijan sadessa HARVINAISEN pyynnön hän tajuaa heti että on tosi kyseessä ja toimii. Sie varmaan ajattelet, että jos apua kysyt poikkeustilanteessa niin oot valtava rasite. Sitten suret, että lapsesi lähetetään lastensuojeluun. Esim. päiväkodista hoitaja ei voi ottaa lasta miennkään mukaan. Jos äiti joutuisi kolariin eikä kukaan hakisi, olisi pakko antaa vastuu lapsesta sos.viranomaisille. Ymmärrätkö, että on siun ja lapsesi etu, että on joku ihminen, joka tulee hetkeksi auttamaan, hakee lapsen jne. kunnes tutut isovanhemmat ehtivät harrastuksistaan paikalle auttamaan.



Mie en tiiä meidän uusien naapureiden sukunimeäkään, mutta erittäin leppoisilta vaikuttavat. Kun kesällä sain vauvan niin naapurin rouva huuteli pihasta, että jos vaan tarvitsemme apua synnytykseen lähtiessä, he voivat tulla kaitsemaan lapsiamme. Heitäkin oli aikanaa naapurit aiuttaneet, kun lähtivät synnyttämään. Olinkin ajatellut, että jos mies on töissä kun miulta vedet menee niin varmasti menen jonkun naapureista hakemaan tänne ja lähen ite lanssilla sairaalaan enkä jää miestä odottelemaan.



Miusta sie laitat ihan liian korkean kynnyksen pyytää apua. Ihan kuin kruunun haluaisit, että hoidat lapsetn itse ja siiten panokoidut heti, kun ei olekaan apua. Ettet vain eniten olisikin pelästynyt sitä, että oisit joutunut joltain apua pyytämään? Miusta tämä episodi varmaan oli teille hyväksi, että nyt hoidatte sen verkon kuntoon. Ettekö ihan oikeasti ole kenenkään ihmisten kanssa tekemisissä? Ette ikuna juttele kenellekään siinä lähistöllä? Onko lapsella kavereita hoidossa, voisivatko kavereiden vanhammat auttaa? Joku tuohon toiseen ketjuun kirjoitti, että on ulkomaillakin haalinut pienen turvaverkon ja miusta se on fiksua jos mikä. Hädän hetkellä etenkin vieraassa maassa on aivan puilla paljailla.

Meillä tukiverkon " reiät" tuli tosiaan esiin tässä poikkeustilanteessa ja tiedän että se tukiverkko olisi hyvä olemassa juuri meitä varten, ei tietenkään lapsen hoitotätiä! Siksi kyselin lähinnä vinkkejä miten muut on saaneet sellaisen kasan, koska tämä tilanne paljasti että taidetaan olla aika yksin vastuussa lapsesta. En haluaisi olla mikään marttyyriäiti tai kokea itseäni ollenkaan korvaamattomaksi, päinvastoin! Tiedän siis täysin, että vanhemmat ovat lapsen ensisijaisia hoitajia ja nyt tuli ensi kertaa tilanne jossa olisin kipeästi apua kaivannut. Koska en oikeasti tiennyt miten tiukka linja lastenhoitajilla on mietin nyt miten tulevaisuudessa asiat voisi paremmin järjestää. En siis mitenkään halunnut hyökätä ketään vastaan :)

Harvoin mitään niin yllättävää meille sattuu, että tarvittaisiin varahakijaa, mutta tarvittaessa pari auton omistavaa sukulaista asuu samalla paikkakunnalla ja voi pienellä varoitusajalla lapset hakea. Mutta en voi siihenkään 100-prosenttisesti luottaa, koska näillä varahakijoillakin on se kuuluisa oma elämä. Lapset on olleet päiväkodissa 2,5 vuotta eikä mitään yllättävää ole koskaan sattunut, lapset on aina haettu viiteen mennessä päiväkodista. Tosin meidän päiväkodissa hoito järjestyy tarvittaessa klo 18 saakka kunhan siitä sovitaan. Mutta siis mitä haluan sanoa - kukaan ei voi täysin varmistua siitä että se turvaverkkokaan toimii aina vaikka se olisikin olemassa.



Mitä tulee naapureihin kuten joku kirjoitti. Ehkä jossain maalla onnistuu. Mutta pk-seudulla me asuimme aiemmin kerrostalossa ja lasten päiväkotiin oli matkaa noin viisi kilometriä. Täällä läheskään kaikki eivät omista autoa varsinkaan kun kerrostalossa asuvat. Heitäkö pyytäisi sitten menemään ensin bussilla ja sitten kävelemään vielä pari kilometriä päälle hakemaan lapseni hoidosta ja sama takaisin? Varmaan jokainen ymmärtää että naapuriapu ei tule aina kyseeseen. Ja siihen ei aikaa ole jos jotain yllättävää kotimatkalla tapahtuu. Ja täällä vain eletään niin että naapureihin ei aina tutustuta.



Toisen viestiketjun perusteella, ap:n tapauksessa olen täysin kirjoittajan puolella JOS todella oli ensimmäinen kerta kolmen vuoden hoitosuhteen aikana kuin tällaista tapahtuu. Hoitotädillä on jotain muita omia ongelmia silloin, ne varmaan tulevat esille muutenkin. Ja kokonaisuuden perusteella voisin hoitopaikan vaihtoa harkitakin.

Meillä on sillä tavalla onnellinen tilanne, että molemmat isovanhemmat asuvat alle puolen tunnin automatkan päässä. Kummatkaan heistä eivät kyllä vartissa olisi lasten päiväkodilla - kuten ap:n kirjoituksessa olisi ollut tarve.



Ap:n tilanteessa (lapsen haku pääsääntöisesti yhden vanhemman varassa JA pph:n työpäivän päättyminen noin aikaisin) päiväkoti voisi olla hyvä ratkaisu, koska päiväkodit on yleensä auki ainakin viiteen asti, usein kai puoli kuuteen.

Heippa!



Meillä poika on aloittamassa juuri päivähoidon ja tuo eilinen keskustelu toi kyllä hyvän näkökulman tähän varahakija-asiaan. Isovanhempia ei tässä lähettyvillä ole, mutta kyllä mä ainakin ajattelen, että naapureita, kavereita tai jotain kaukaisempaakin sukulaista voisin hätään pyytää ja varahakijaksi nimetä, -kyseessähän on tosi harvinaiset tilanteet, kun vanhempi ei ehdi juuri sillä punaisella minuutilla hakemaan, jos todella hoidosta hakeminen on tapahduttava minuutilleen oikeaan aikaan. Mä olen vähän samoilla linjoilla jokun aikaisemman kirjoittajan kanssa siitä, että kyllä apua on vaan uskallettava pyytää tollaisissa harvinaisissa tilanteissa. Itse olen tosi tosi huono pyytämään keneltäkään apuja mihinkään, mutta tämä tilanne on sellainen, jonka edessä jopa minäkin nöyrryn ;). Kyseessähän on yleensä varsin vähäiset myöhästelyt, joten ehkä joku muiden hoitolasten vanhemmista voi sitten odotella sen aikaa, että ehdit paikalle, itse ainakin tekisin näin puolin ja toisin tarvittaessa, jos hoidosta haku aika on suht sama? Tajuaa siinä hölmöinkin hoitaja kuinka lapsellisesti käyttäytyy, kun ei jousta (ellei sillä hetkellä juuri ole jotain tosi tärkeää menoa hänellä itsellään). Jos et apua itse pyydä, ei sitä varmaan muut älyä tarjotakaan. Pieni vaivahan tuo on monelle ja harvinaista, jos omassa elämässä sattuu sitten menot juuri sille päivälle osumaan samaan aikaan.



Ehkä kuitenkin edellisen ketjunkin perusteella sinuna hakisin paikkaa päiväkodista (kannattaa hakea ajoissa, jonot yleensä pitkiä etenkin kun teilläkin kunnallinen hoitopaikka on jo). Sinnekin varahakijat toki tarvitset, mutta ainakin siellä on joustoa tuohon hakuaikaan, jos pph:lla sitä ei löydy.

Ei kai niitä oikeita hätätilanteita kovin usein tule, eli vaikka varahakijat olisivat autottomia, niin voit kai luvata maksaa heille taksin, että pääsevät lasta hakemaan. Ja kyllä itse ainakin olen aina kaupungissa asuneena tutustunut naapureihin, samanlaisia ihmisiä kai siellä kerrostaloissakin asuu.



ja toisaalta koskaanhan ei voi ennustaa mitä tapahtuu eli sosiaalihuotohan on yhteiskunnan järjestämä tukiverkko, jonka kuuluukin tulla hätätilanteessa apuun.



Mutta tämä on ollut mielenkiintoinen keskustelu, jossa minäkin kovasti mielipiteitäni tuputtamassa. Olen toki pohtinut tuota tukiverkkoa paljon muutenkin, vaikka vielä hoitovapaalla olenkin. Voihan aina sattua mitä tahana minulle itselleni kun olen yksin lasten kanssa. Näin ollen olen tutustuttanut lapsiakin naapureihin ja aina sanonut, että naapureiden ovikelloa voi mennä soittamaan jos jotain tapahtuu.



mutta kyllä se monesti on myös omaa tyhmyyttä ettei pyydä apua. Minäkin olin tässä lastensairaalan ensiavussa vauvan kanssa kuusi tuntui. ja koska mies ei päässyt töistä mukaan mukana oli myös kaksi vuotias, joka nukkui päiväunensa odotustilanpenkilla ja sai syötäväksi ainoastaan pillimehun koko aikana. Kun tätä kerroin leikkipuistossa ainakin kolme äitiä sanoi, että olisit ihmeessä tuonut isoveljen heille hoitoon. Sitä vaan aina yrittää pärjätä itse.



Voithan itsekin sanoa tarjoutua apuun hoitokaverin äidille. Sanoa että jos heille tulee joskus hätätilanne niin sinulle saa aina soittaa ja vaihdatte numeroita. Silloin kehtaat itsekin pyytää sieltä apua kun olet sitä itsekin tarjoutunut antamaan

Ja ihan vinkiksi Peppipitkäpossulle, kirjoitit murteella (sie yms.) ja en tiedä missäpäin Suomea asustat, mutta oletan ettet ihan pääkaupunkiseudulla. Teilläpäin voi tuo naapuriverkosto olla helppo muodostaa, mutta tilanne ei ole sama kaikkialla. Esim. erot itäisen Suomen ja läntisen Suomen välillä voivat olla todella isot. Sitten isommissa kaupungeissa mihin ihmiset usein muuttavat kauempaa ja on kiireinen elämänrytmi ei ole niin helppo tutustua ja läheskään kaikki eivät ole niin halukkaita auttamaan. Kaikilla ei myös asu sukulaiset lähellä.



Ap:n tilanteeseen ehdottaisin vaihtoehtona sitä että hoitopaikka haettaisiin aikataulullisesti vaikka puoli tuntia-tunti pidemmällä ajalla kuin mitä hoitoa oikeasti tarvitaan. Eli jos lapsi oikesti haetaan jo 15:15, niin jo alunperin hakemukseen kirjoittaa hoitoajan olevan 16:00 asti (tai myöhempään). Näin tulee automaattista joustovaraa tuosta hakemisesta. Ja silloin hoitopaikan myöntämisessäkin huomioidaan tämä hakuaika. Nyt teillä tuntuu liian tiukalta tuo hakemisajankohta.



Meillä ei lapset ole olleet hoidossa, nyt 7v ja 5v ja vajaa 2v. Turvaverkko on olematon. Ihan hätätapauksessa voin pyytää 1mummoa meille, jolla automatkaan kuluu 1,5h, mutta ei tule alle vuorokauden varoitusajalla ja huonolla kelillä ei aja ollenkaan. Naapurustosta saan apua kouluikäiselle (joka siis voi kulkea itse) ja ehkä joskus joiltain keskimmäisen kavereiden äideiltä voin saada apua keskimmäisen kanssa, jos hätä tulee (heilläkin tosin paljon lapsia ja ei autoa käytössä tai sitten kaverit ovat itse pitkiä päiviä hoidossa jolloin apua saisi vasta illalla). Nuorimman kanssa tuskin saisimme apua keneltäkään (eivät mummotkaan ole vielä kertaakaan hoitaneet ovat niin pieniä).



Meillä siis turvaverkko tulee lasten kaveruussuhteiden myötä. Eli isommilla lapsilla sitä jo hitusen olisi ja jokaisella lapsella kyllä eri turvaverkko. Me kyllä olemme hoitaneet itse tarvittavat tilanteet ja onneksi mies pääsee aina lähtemään, ajomatkaan menee vain o,5h. Ja pienimmän raahaan ihan kaikkialle mukaan tarvittaessa, ei sellaista tilannetta ole tullut että hänelle olisi tarvinnut hoitoa. Ainoan kerran kun olen turvautunut hätäapuun oli kun meille tuli lähtö kesken päivän pienimmän kanssa ambulanssilla sairaalaan, silloin soitin miehelle töihin että tulee kotiin (lähti heti ja olisi kotona 30minuutin sisään) ja isommat lapset leikkivät kavereiden kanssa pihalla (kavereilla oli poikkeuksellisesti äiti kotona), soitin kavereiden äidille ja kysyin katsooko hetken lasten perään, että mies tulee sitten hakemaan lapset ja laitoin lapset heidän pihalle leikkimään. Mutta jos ambulanssireissu olisi tullut isommalle lapselle, olisi pienimmän kanssa ainoa vaihtoehto ollut ottaa mukaan. -Meillä siis turvaverkko saadaan rakennettua kasaan vasta isommilla lapsilla, ihan pientä en varmaan saisi ketään hoitamaan.

Nyt menee ohi aiheen, mutta harmittaa kun ihmiset ovat tietävinään miten toisten ihmisten tulee toimia ja että kaikki mikä toimii itsellä toimii toki myös toisilla. Lapsiperheitä joutuu asumaan myös vuokrataloissa, joissa väki vaihtuu tiheään ja naapureihin yksinkertaisesti ei voi pienimmässäkään asiassa luottaa. Meillä oli kerrostalossa asuessa tilanne, että naapurit saattoivat vaihtua puolen vuoden välein. Ei sellaisessa tilanteessa muodostu naapurisuhteita, joissa pyydettäisiin apua ja haluttaisiin naapureiden huostaan lapset luovuttaa. Naapurit eivät välttämättä edes osaa puhua suomea.

Ja kun vanhemmat ovat vaativissa työtehtävissä täyden päivän, on täysin turhaa tuputtaa neuvoa että pitää siellä puistoissa tutustua ihmisiin. Siellä kun ei ole aikaa käydä. Joidenkin on vain kovin vaikea nähtävästi asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää että toisilla on täysin eri elämäntilanne.

Omasta puolestani meillä on kaikki turvaverkostot kunnossa ja tällä hetkellä myös naapurit sellaisia joilta todella voin odottaa saavani hätätilanteessa apua ja myös heille sitä tarjota. Mutta olen sen verran nähnyt, että pystyn ymmärtämään että kaikilla ei näin ole. Tyhmyydestä on turha ketään tulla syyttämään ennekuin toisen elämää elää.

5xmamma:

Ja kyllä itse ainakin olen aina kaupungissa asuneena tutustunut naapureihin, samanlaisia ihmisiä kai siellä kerrostaloissakin asuu.

ja toisaalta koskaanhan ei voi ennustaa mitä tapahtuu eli sosiaalihuotohan on yhteiskunnan järjestämä tukiverkko, jonka kuuluukin tulla hätätilanteessa apuun.

Mutta tämä on ollut mielenkiintoinen keskustelu, jossa minäkin kovasti mielipiteitäni tuputtamassa. Olen toki pohtinut tuota tukiverkkoa paljon muutenkin, vaikka vielä hoitovapaalla olenkin. Voihan aina sattua mitä tahana minulle itselleni kun olen yksin lasten kanssa. Näin ollen olen tutustuttanut lapsiakin naapureihin ja aina sanonut, että naapureiden ovikelloa voi mennä soittamaan jos jotain tapahtuu.

mutta kyllä se monesti on myös omaa tyhmyyttä ettei pyydä apua. Minäkin olin tässä lastensairaalan ensiavussa vauvan kanssa kuusi tuntui. ja koska mies ei päässyt töistä mukaan mukana oli myös kaksi vuotias, joka nukkui päiväunensa odotustilanpenkilla ja sai syötäväksi ainoastaan pillimehun koko aikana. Kun tätä kerroin leikkipuistossa ainakin kolme äitiä sanoi, että olisit ihmeessä tuonut isoveljen heille hoitoon. Sitä vaan aina yrittää pärjätä itse.

Voithan itsekin sanoa tarjoutua apuun hoitokaverin äidille. Sanoa että jos heille tulee joskus hätätilanne niin sinulle saa aina soittaa ja vaihdatte numeroita. Silloin kehtaat itsekin pyytää sieltä apua kun olet sitä itsekin tarjoutunut antamaan

Kiitos ap:lle, että kerroit tilanteesta. Moni on tässäkin ketjussa pohtinut omia verkkojaan.



Insinööriäidille lähinnä nyt aloin vastata, että eihän miun käyttämä kieli miun elämästä kerro. Vaikkei se tähän keskusteluun kuulukaan niin elämää Helsinki-Espoo-akselilla olen viettänyt 15 vuotta ja lapsenikin siellä olen saanut. Mie en vaan ymmärrä, mikset saisi tälle pienimmällesi yhtälailla apua isompien lasten kavereiden vanhemmista, jos sairaalaan joudut lähteä? Tiukka paikkahan se on pientä jättää, mutta ei tuo nyt enää ihan pikkanen kuitenkaan ole.



Varmaan on personnakysymys, miten naapureihin suhtautuu. Joku kirjoitti, että helppohan se maalla on kontaktit solmia. Ihanko totta? Mie kun kuvittelen, että paljon helpompi on kaupungissa, kun samalla hiekkalaatikolla istuu monta perhettä ja jos ei istu niin ainakin puistoissa väkisinkin tutustuu muihin. Ainakin minä karjalaisena kalkattajana ihan taatusti menen juttusille, jos vaan " lupa" annetaan. Te, jotka muihin katsomatta vaan annatte lapsillenne vauhtia keinussa ja elätte kuin muita ei olisikaan, olette sitten vamrasti siinä tilanteessa, ettei hätäapuhoitoa ole.



Mie olen tehnyt ihan kuten joku kirjoitti, tehnyt itse työtä suhteiden luomiseksi ja tutustuttanut sen verran lapsia naapureihin, että jos miullekin jotain kotona sattuisi, polttaisin käteni tms. niin naapurin ovikelloa voi mennä soittamaan. Ja ihan pääkaupunkiseudulla!!! Ei se tarkoita viikoittaista tai säännöllistä seurustelua naapureiden kanssa (ja naapuriksi en lue sitä, joka asuu vaan seinän takana vaan kerrostaloissa naapuritalojenkin ihmiset on naapureita) vaan sitä, että tiedosteltaan toisen olemassaolo.



Nyt me asutaan maalla, joten kyllä miun mielestä täällä on paljon vaikeampi tutustua ihmisiin. Tällä hetkellä meidän tukiverkkoon kuuluu kasvoilta tutut naapurit, joiden kanssa jutellaan ohimennen niitänäitä, jos vastakkain tullaan, sekä saman kunnan toisella kylällä asuva ystäväni. Mie oon myös hänen poikaansa hoitanu hätäapuna. Isovanhemmat asuvat matkan päässä.



Hädän hetkellä kellä hyvänsä on se 15 min.-tunti aikaa auttaa, kunnes lapsen läheiset pääsee paikalle. Autottomuus on pikkujuttu, kun rahalla saa ja hevosella pääsee. Lisäksi jos en oikeasti tuntisi ketään ja olisi vaikea tutustua ihmisiin, laittaisin lehteen tms. ilmoituksen, jossa hakisin hätäavuksi esim. nuorta tyttöä, jonka elämänpiiri olisi meidän kodin lähellä. Pyytäisin meille leikkimään ja tutustuttaisin tytön lapseeni, itse voisin vaikka rauhassa siivota. Kun sitten varahakijaa tarvitaan, voisin tälle tytölle soittaa. Mie oon ite nuoruudessani ollut tällainen hätäapu, eli vaikka olin kaverillakin käymässä niin tarvittaessa lähdin apuun ja sain 50mk vaivannäöstä.

Kaupungissa on ongelmallisempaa. Maalla tuntui että kaikki muutkin olivat samassa tilanteessa ja siellä väki tuntui auttavaisemmalta. Kaupungissa lapset ovat hoidossa ja vanhemmat ja lapset harrastavat, aikaa ei heiltä löydy samalla lailla.



Meillä pienimmän kanssa apu on vaikeinta, koska kaikki eivät ole valmiita tätä pienintä hoitamaan. Apua ovat tarjonneet isompien lasten kanssa. Tietenkin voin hädän hetkellä kysyä apua pienimmällekin, mutta voi olla että kieltäytyvät (lapsi on heille täysin vieras). Meillä isoin ongelma avussa on päiväaika, jos silloin tarvitsee apua. Mies on juuri päivät töissä ja isompien lasten kaverit koulussa/päiväkodissa, eli äidit eivät ole kotona. Ja kaksi tuttavaäitiä on joilta voi pyytää apua, mutta heidän on vaikea lähteä kotoa (heillä jo 4lasta, toinen ilman autoa ja toisella 5paikkainen auto, joten omat lapset vievät tilan). Tietenkin jos heitä lapsen heille autolla, mutta en ihan laittaisi alle 2v vieraalla taksilla yksin kylään...

Juuri eilen tapasin ison ystäväporukkani. Kaikilla meillä on pieniä lapsia ja puhuttiin paljon tuosta tukiverkosta ja sen olemassaolosta. Meillä on siinä hyvä tilanne, että molemmat isovanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla ja lisäksi myös siskoni ja veljeni. Luultavasti heille soittaisin ensimmäiseksi, jos tulisi joku ap:n vastaava tilanne. Fakta tosin on, että kaikki muutkin olisivat saman ruuhkan/onnettomuuden takana eli olisin luultavasti kuitenkin ensimmäisenä paikalla. Lisäksi meilläkin isovanhemmat elävät hyvin pitkälle omaa elämäänsä eikä apua ole välttämättä ex tempore saatavilla.



Tämän takia mielestäni on hyvä olla avoimin mielin muiden hoitolasten vanhempien kanssa. Jos lapset tulevat erityisen hyvin toimeen, voidaan heidän kanssa nähdä silloin tällöin myös vapaa-ajalla. Sen jälkeen on luontevaa pyytää toisen lapsen vanhemmilta apua, jos he joka tapauksessa omaa lastansa hakevat hoidosta samasta paikasta. Mielestäni tukiverkko kannattaa rakentaa nimenomaan lähialueen muista lapsiperheistä, sillä näin apu onnistuu sitten myös tarvittaessa toisin päin ja avun pyytäminen on siksi helpompaa.

Eli esim. jotkut isovanhemmat suorastaa kilpailevat lastenhoitovuoroista kun taas toiset kokevat jo tehneensä oman osuutensa lastenhoidossa ja saattavat jopa jotenkin nurinkurisesti ajatella että nyt on seuraavan sukupolven vuoro kärsiä- itsekin kun tuli omat penskat hoidettua täysin ilman apua. Esim. tämä meidän hoitotäti on kerran ohimennen todennut ettei kyllä aio tulevaisuudessa hoitaa mahdollisia lapsenlapsiaan kun on tullut tuo lastenhoitokiintiö täytettyä!

Itsekin olen yrittäjän puolisona saanut pari kertaa osakseni vähän vinoja kommentteja tyyliin " ei taida miestä paljon kotona näkyä"

Juu, harvalla yrittäjällä on 8-16 työajat mutta eikö silloin voisi vinoilun sijaan tarjota apua?

Itse on mm. vielä lapsettomana matkustanut 200 km hoitamaan kummilastani kun tämän äiti oli synnyttämässä perheen toista lasta. Tein sen mielelläni, kun heilläkin oli sukulaiset kaukana eikä uudella kotipaikkakunnalla kunnon tukiverkkoa. Ja nytkin olen mm.luvannut hoitaa kaverini vauvaa tarvittaessa.

Eli joillekin turvaverkon rakentaminen voi olla työläämpää kuin toisille mutta asiaa sietää kunnolla ajatella ja esim. jonkun nuoren tytön palkkaaminen silloin tällöin on kyllä käynyt mielessä, eli nyt vaan lähiaikoina tuumasta toimeen :)

Tästähän saa lähes riidan aikaiseksi. Arvostelit minua niin kovasti siitä, että tiedän miten muiden tulee elää, vaikka ihmiset elävät eritavalla.

Se on toki totta, että elämäntilanteet ovat hyvinkin erilaisia, mutta nyt kyllä syyllistyit itse siihen samaan mistä minua syytät



Olen koko ikäni asunut muutamaa vime vuotta lukuunottamatta itä-Vantaalaisessa lähiössä vuokrakerrostalossa, myös lasten kanssa ja kuitenkin tutustunut naapureihin. Kyllä siellä jollain muillakin on lapsia, eivätkä kaikki ole maahanmuuttajia.



Ja minäkin olen ollut vaativassa työssä, mutta kai siellä leikkipuistoissa ollaan iltaisin ja viikonloppuisinkin.



Kyllä se ystävystyminen ja tutustuminen on paljon itsestäkin kiinni.

En ota kantaa siihen, miten turvaverkko tulisi rakentaa, mutta haluan korostaa sen tärkeyttä.



Kuten joku jo aiemmin mainitsikin, myös lapsen vanhemmille voi sattua jotain, esim. joutuu liikenneonnettomuuteen tms. Keneen tällöin otetaan yhteyttä, jos varahakijoita ei olla nimetty? Vastaus: lastensuojeluun. Päiväkodin henkilökunta ei saa ottaa lasta mukaansa kotiin ja myös se aika on rajattu, kuinka kauan vanhempia odotellaan päiväkodissa.



(Ja taas tullaan siihen, että mitäs sitten, jos se päiväkodin täti on yksinhuoltajaäiti, jonka lapsi on toisessa päiväkodissa? Saadaan aikaiseksi kunnon ketjureaktio.....)



Minullakin on yksi kokemus pääkaupunkiseudulla asumisesta. Puolituttu naapuri tuli soittamaan ovikelloamme eräänä iltana ja kysyi, voisiko hän nimetä minut ja mieheni pienen lapsensa varahakijoiksi, heillä kun ei asu ketään sukulaisia lähimaillakaan. Ja nimenomaan niitä tilanteita varten, jos heille (vanhemmille) sattuu jotain, niin voisiko päiväkodin henkilökunta tällöin soittaa meille ja pyytää hakemaan lapsen kotiin. Heidän mielestään se, että puolituttu naapuri hakee lapsen, on pienempi paha kuin se, että lapsi lähetetään taksilla lastensuojeluviranomaisten hoitoon. Ja ilman muuta suostuin, mutta kertaakaan ei tarvinnut lasta hoidosta hakea.

Meidän kolmen pojan aloittaessa päiväkodin, kävin minäkin kysymässä puolitutuilta naapureilta voinko nimetä heidät varahakijoiksi. Ja sehän sopi. Ikinä en ole heitä joutunut hälyttämään apuun, hyvä niin



Tämä tarina jatkui vielä onnellisesti sikäli, että tutustuin ehkä osittain tämän ansiosta näihin puolituttuihin paremmin ja nykyään he ovat meidän pienen pojan kummeja:)

Sama loppu on nimittäin meidänkin tarinalla ;o)

5xmamma:

Meidän kolmen pojan aloittaessa päiväkodin, kävin minäkin kysymässä puolitutuilta naapureilta voinko nimetä heidät varahakijoiksi. Ja sehän sopi. Ikinä en ole heitä joutunut hälyttämään apuun, hyvä niin

Tämä tarina jatkui vielä onnellisesti sikäli, että tutustuin ehkä osittain tämän ansiosta näihin puolituttuihin paremmin ja nykyään he ovat meidän pienen pojan kummeja:)

Ymmärrän täysin, miten hankalassa tilanteessa ap on. Itsellämme myös hankala tilanne, sukulaiset kaukana, isovanhemmat 550/600km päässä. Lähin sukulainen (sisareni) asuu 70km päässä. Muutimme uudelle paikkakunnalle esikoisen ollessa puolisen vuotta, joten hoitoon viedessä en ollut ehtinyt juurikaan tutustua paikkakuntalaisiin. Täällä kun ei talvella esim. leikkipuistoissa edes näy ketään. Ja töissäkäynti imi mehut niin totaalisesti, joten sitten en ainakaan jaksanut tutustua naapureihin. Onneksemme tytön pph oli oikea kultakimpale. Kun hän tiesi tilanteemme, tarjoutui jopa ottamaan esikoisen yöksi hoitoon kun menin hakemaan kuopusta. Nyt olen ollut kohta vuoden kotona ja nyt tilanne on parempi, leikkipuistoissa on tutustunut naapureihin ja tukiverkkoa rupeaa muodostumaan pikkuhiljaa lähinnä esikoisen (kerho)kavereiden kautta.

Meillä on hyvä tukiverkko, jos jotain yllättävää sattuisi, meillä olisi kaksi varahakijaa, jotka voisivat hakea. Molemmat ovat esikoisen tarhakavereiden vanhempia ja ystäviämmä (ollaan lomailtu yhdessä ja istuttu iltaa ja tehty perheinä asioita yhdessä ja kyläillään toistemme luona väh. viikottain) . Molemmat ovat omille lapsillemme tuttuja aikuisia



Isovanhemmat tai muut sukulaiset eivät ehtisi hätiin noin lyhyellä varoitusajalla, heistä ainoastaan äitini ja sisareni olisivat mahdollisia hakijoita. Isääni ei edes äärimmäisessä hädässä voisi ajatella varahakijaksi ja miehen sukulaisilla kestäisi matkassa väh. reilut kaksi tuntia. Lisään, ettei mieheni työpäivän aikana ole lähelläkään päiväkotia



Noita asiaoita ei sinänsä tarvitse miettiä, koska olen nuoremman kanssa kotona vielä (toki kauppamatkalla voisi jotain sattua)

Meillä siis ensimmäinen varahakija on minun äitini. Työelämässä hänkin mutta ollut tilanteessa, että voi joustaa töistä helposti. Tosin työtehtävät ovat nyt vaihtuneet ja tilanne on hieman muuttunut, mutta silti mahdollista hälyyttää apuun. Mikäli bussien aikataulu on sopiva niin hän on hoitopaikassa 10 minuutissa. Tosin lyhin varoitusaika on ollut hänelle tunti ;)



Tällä hetkellä toinen varahakija on miehen veli jonka työ on ollut sellaista, että osa päivistä on tosi lyhyitä. Ja hänen työsuhteensa on päättymässä, joten on " vapaa hakemaan" . Ei häneltäkään mene kuin vartin verran hoitopaikkaan.



Itse olen työssä 10 minuutin päässä hoitopaikasta, joten autoruuhka tms. ei voi estää itseäni kun kävellen pääsee. Meillä molemmilla on liukuva työaika eli varsinaisesti jompi kumpi pääsee kyllä hakemaan. Eri asia tarviiko palata töihin.



Lisäksi yksi tuttu on lupaillut tarpeen vaatiessa hakea. Valitettavasti hänkin on nyt taas kokopäivätyössä.