Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ihmeessä pääsen eroon tästä katkeruudesta?? (yh:n valitusta ex-miehestä)
27.01.2007 |
Erosimme jo pari vuotta sitten, jossain vaiheessa yritimme uudelleen, mutta ei siitä mitään tullut. Puhuimme useaan otteeseen avioliittoneuvojan luona käymisestä muttemme kuitenkaan menneet. Meillä on yksi yhteinen lapsi, joten pidämme yhteyttä viikottain, jopa päivittäin. Meidän välissämme on vieläkin tunnelatausta, ja puhumme myös omista asioistamme, kysymme kuulumisia, neuvoja jne kun soitamme lapsen asioista. Jossain välissä eron jälkeen meillä molemmilla oli lyhyet suhteet, mutta nyt olemme molemmat yksin.
Mies soitti viime yönä humalassa, ja vannoi rakkauttaan, ja sanoi miten ikävä on, eikä hänellä tule koskaan olemaan ketään muuta. Sanoi että kaikki huono, riidat jne suhteessamme johtui hänestä.
Suhteessamme oli väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Olen katkeroitunut, ja vihaan tätä tunnetta. En pysty antamaan anteeksi miehen haukkumisia, (todella pahoja osa), alistamista jne. Ja kuitenkin osa sydäntäni rakastaa häntä aina ja ikuisesti. Vaikka erostamme on noin kauan, niin vieläkin saan raivo- ja itkukohtauksia yksikseni kun muistelen riitojamme, mitä paskaa sain niskaani. En halua olla katkera, haluan jatkaa elämääni, ja muistaa hyvät asiat, pitää hyvät välit jne. Miten ihmeessä pääsen tästä tunnemylläkästä eroon? Miehestähän en koskaan pääse (enkä haluakaan) kokonaan eroon, onhan meillä yhteinen lapsi, jonka kuitenkin kasvatamme yhdessä.
Tuntuu, että pitäisi jo pystyä unohtamaan, ja jatkamaan elämää. Kaksi vuotta on kuitenkin pitkä aika mielestäni.. Miten kauan tämä jatkuu?? Kokemuksianne, neuvojanne kiitos!
Kommentit (14)
niin vaadi mies ENSIN ammattiauttajan luo. Parisuhdeterapeutti tai joku joka puuttuu tuohon väkivaltaisuuteen! Katso miten asiat alkavat sujua ja mieti sitten jatkoa esim. muutatteko vielä yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä me molemmat tahollamme mietimme, että mitäpä jos vielä .. mutta lähinnä haluaisin eroon tästä katkeruuden tunteesta. Haluan jatkaa elämääni. olen vasta 26-vuotias, enkä halua tuhlata elämääni katkeruudelle!! ei siis välttämättä yhdessä tulla koskaan olemaan, mietin nyt vain näitä omia tuntemuksiani, oli meillä sitten yhteinen tulevaisuus edessä tai ei.
Suosittelisin että myös sinä menisit juttelemaan johonkin! Sun on päästävä tuosta katkeruudesta, sä pilaat oman elämäsi sillä!
Nimim. kokemusta on.
Mies terapiaan ja sitten uusi yritys. Mies tarvitsee terapiaa ihan itsensä takia. Ei onnistu muuten missään suhteessaan.
tuntuu että pilaan oman (ja lapsenikin) elämän, kun päivittäin mietin ja ahdistun, ja vihaan, ja rakastan, ja ... itken ja raivoan.
En olisi ikinä uskonut että ero voi kestää henkisesti näinkin kauan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni naistuttavani, joka on eronnut on pättänyt:
- ettei hakeudu itse uuteen parisuhteeseen- ja 2 v erokriisin ( erotuskan) jälkeen ovat olleet ratkaisuun tyytyväisiä
- moni eronnut mies sen sijaan etsii heti uuden vaimon( pyykinpesijän/rakastajattaren rooliin???)
- jos etsit uuden kumppanin- etsi ex:ää parempi!!!
VOIMIA!!!
Ps. parisuhdeväkivallan jälkeen on suositeltavaa terapia...
väkivalta ei katoa (itsestään)- ... se on yksi suurimmista avioerojen syistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt näyttää siltä etteivät kaikki ymmärtäneet asian ydintä.. Olemme eronneet, ja tuskin palaamme koskaan yhteen, eikä kyse ole siitä vaan näistä tuntemuksista joita tunnen - ja kuinka pääsen niiden yli ja voin jatkaa elämääni (kahden lapsen kanssa, ilman miestä). Viha, rakkaus, katkeruus, viha, itku, rakkaus, sääli, viha, raivo.
vakivalta ei ole leikin asia, ja mies sinua selvasti vielakin ohjailee ja pitaa hihnassa noilla puheilla.
tiedan, ero on rankkaa ja kaikissa ihmisissa on niita hyviakin puolia, mutta pahat puolet ovat joskus niita painavampia.
ala harrastaa jotain, mista tykkaat, tutustu uusiin ihmisiin ja huomaat, etta moni on lapikaynyt asioita ja ajan kanssa niista selvitaan.
mielestani sinun taytyy nyt menna eteenpain elamassasi ja jattaa vanhat asiat taakse. sanot miehelle, etta rakastit hanta, mutta elamasi on siirtynyt muualle. teilla on aina yhteys lapsen takia, mutta se jaa siihen. on ikavaa, etta miehesi on vienyt uskosi hyvaan muissa, miksi siis haluaisit palata??! tutustu uusiin ihmisiin ja huomaat, etta hyvia ihmisia loytyy.
minustakin olisi hyva, jos miehesi hakeutuisi terapiaan, silla nuo kertomasi asiat haittaavat myos lastasi. lapsesikin huomaa, miten miehesi ' arvostaa' muita ihmisia/ naisia.
kaikkea hyvaa sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hajurako entiseen mieheen! Muuta kauemmas. Aloita uusi harrastus, oma tai lasten, joka vie aikasi ja ajatuksesi. Ota nuori (mutta täysi-ikäinen) boyfriendi, saat elää nuoruutta uusiksi ja kasvaa ihmisenä, mutta älä luule, että siitä olis mies sulle. Hyväpalkkainen työ olis kans kiva, uusi koulutus.
Mut oikeesti, haksahdatte taas yhteen, jos äijä roikkuu noin ja pidätte yhteyksiä. Itsekin olet vielä noin kiinni. Jos ja kun sovitte isän ja lasten tapaamisia, sen voi hoitaa kokonaan sossujen kautta.
Lastesi takia, elä eteenpäin, älä roiku menneessä.
Ihan ensimmäiset viikot olin todella katkera miehelle ja luulin, että en pääse katkeruudesta koskaan. Aloin käydä terapiassa ja olen kaiken aikaa käsitellyt asioita erilaisten ihmisten kanssa. Nyt tuntuu sille että katkeruus ja hyvinkin helpottanut - jokainen päivä on edellistä parempi. Jäljellä on vain suru liiton kaatumisesta ja valtaisa epäonnistumisen tunne. Vaan koska liitossamme oli TODELLA paljon henkistä väkivaltaa (ja jonkun verran myös fyysistä), niin ero oli väistämätön ja sen alan pikkuhiljaa hyväksyä. Varmuuden vuoksi ilmoittauduin vielä eroseminaariinkin, josko siitä olisi lisää hyötyä tai apua...
Itselle auttoi se, että olin aivan avoimesti katkera. Sanoin sen miehellekin, että olen katkera ja tällä palstalla kyselin, että miksi en saisi olla. Myönsin asian ja aloin sitä työstämään; miksi ajattelen mistäkin asiasta kuten ajattelen jne. Hyväksyin katkeruuden osaksi surutyötä ja kohdistin vihani siihen paskaan, mitä liittomme aikana tapahtui.
Exäni ei ole missään vaiheessa myöntänyt olevansa katkera tai vihainen, ja nyt se on niin lukossa että ei pysty mihinkään kanssakäymiseen kanssani; haukkuu ja syyttelee minua kaikenlaisista asioista, vaikka on itse ollut eron jälkeen todella tökerö.
Eli patositko ap eronne jälkeen kaikki tunteet sisääsi, ehkä ne vasta alkavat nousta pintaan? Oletko käsitellyt tunteita mielessäsi, miettinyt miksi tunnet mitäkin? Terapiasta on todella apua ja ainakin minulle oli lohdullista kuulla, että nämä asiat oikeasti kuuluvat surutyöhön ja ne pitää käydä läpi jos meinaa päästä elämässä eteenpäin. Siksi olen huolissani exäni puolesta, joka on jo uudessa suhteessa mutta jättää tämän surutyön tekemättä (mitä ilmeisimmin, vaikkka en voi varmaksi tietää).
Minusta se on ensimmäisen askel toipumisen tiellä, että tunnistaa ja hyväksyy omat tunteensa. Miettii syitä ja seurauksia, ja pohtii myös oikeasti realistisia vaihtoehtoja; esim. meillä liitto olisi päättynyt luultavasti murhaan tai muuhun katastrofiin, jos se olisi jatkunut. Siksi ero oli anoa oikea ratkaisu ja nyt tämän uuden tilanteen kanssa pitää oppia elämään. Vaikka raskasta onkin ja joskus mieleen juolahtaa haikeita tunteita; entä jos kuitenkin vielä yritettäisi tms. Mutta psykologien mielestä onkin aivan normaalia, että eron jälkeen pyörittelee ajatuksia yhteenpaluusta. Sekin kuuluu asiaan ja surutyöhön.
Puhu ap ajatuksistasi jonkun kanssa, puhu puhu ja puhu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli minunkin päätäni sekoitti pitkään se, että ex jauhoi ihan loppuun saakka rakkaudestaan - nyt onneksi on sellaisen lopettanut, vaikka vielä vähän aikaa sitten vihjaili jotakin. Se hämmensi mieltä, mutta ymmärsin lopulta, että se oli exän tapa pitää minut hihnassa, hallita minua vielä tässä tilanteessakin. Eli tiedän kyllä, että exällä on varmasti minua kohtaan tunteita - ei se käyttäytyisi noin, jos kaikki tunteet olisivat kuolleet. Vaan kun sen tunteilla ei oikeasti enää ole väliä; meidän liitto oli niin huonolla pohjalla, että toisen voimakkailla tunteilla ei ollut merkitystä. Eri asia, jos itsekin tuntisin exää kohtaan vielä jotakin, mutta kun en tunne.
Jos et asioita mietittyäsi harkitsekaan yhteen palaamista, niin suosittlen, että anna exäsi tunteenilmaisujen mennä toisesta korvasta ulos. Älä hämäänny niistä; sinun ei ole pakko vastata toisen tunteisiin, eikä teidän ole pakko elää yhdessä, kun kerran se on teillekin vaikeaa. Ette ole ainoista ihmisiä maailmassa, joilla on kenties tunteita toisianne kohtaan mutta yhteiselämästä ei tule mitään. Se on vain hyväksyttävä, jollei terapiasta tms. ole apua.
tuo, ettemme ole ainoa pari joilla on tunteita mutteivät pysty olemaan yhdessä, oli lohduttava kuulla. todella olen luullut ettei muita voi olla kuin me tällaisessa tilanteessa! kiitos sinulle tuhannesti! kiitos myös muille. ap
Alue: Aihe vapaa
itselläni kesti vissiin 7 vuotta