Voiko lapsi, jolla vaikeuksia hahmottaa omaa kehoansa olla älyllisesti normaali?
Kommentit (5)
tunnen kaksi perhettä, joiden lapsilla kaltoinkohtelun takia on jäänyt se oma vartalo ja minä rakentumatta.
Toisessa perheessä vanhemmat elävät uutta nuoruuttaan vaihtuvien partnereiden kanssa (vanhemmat ja kaikki " hoidot" asuvat saman katon alla). Toisessa perheessä ongelmat toisenlaisia, vanhemmat psykiatrisessa avohoidossa.
kehitysvammasilla on yleisesti oman kehonsa hahmottamis ongelmia
t. kehitysvammasen äiti.
koska niitä aistimuksia ei tule samalla tavalla liikkumisen kautta kuin motorisesti hyvin kehittyneillä. Sokeat lapset voivat pelätä liikkumista.
meillä siis keskivaikeasti kehitysvammanen lapsi, jonka älykkyysosamäärä lähellä lievää. lapsi osaa juasta ja kävellä normaalisti. silti kehitysvammaan kuuluu oman kehonsa hahmottamisongelmat. tosin en tiedä mihin kaikkeen muuhun voi kuulua. l
Taidat olla itse älyllisesti VAJAA!!!
Oman kehon hahmottamis ongelmat eivät liity mitenkään älyn lahjoihin.
Voihan lapsi olla vaikka miten hyvä hahmottamaan omaa kehoaan ja sen liikettä, mutta voi olla sitten heikompi ns. " älyä" vaativissa asioissa!
Mutta kehon hahmottamis ongelmat vaikeuttavat monella niistä kärsivillä lapsilla matemaattista kykyä vaativia tehtäviä, koska yleensä siinä tarvitaan ns. avaruudellista hahmottamiskykyä ja lisäksi tämä oman kehon hahmottamis ongelma saattaa vaikeuttaa myös motorisia tehtäviä kuten esim yhdellä jalalla hyppimistä tai haaraperus hyppyjä jne... mutta tämä ongelma on yleensä korjattavissa oikealla toimintaterapialla joka on aloitettu oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.
mutta ei se lasta Tyhmäksi tee!!!