Työttömiä yli 40000 enemmän kuin vuosi sitten, työllisten määrä laski
Työttömiä oli huhtikuussa 41000 enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa ja työllisiä 17000 vähemmän, kertoo Tilastokeskus.
Kommentit (61)
Rakennusala lähinnä, kohta ollaan taas ylhäällä. Yllätyin että näiden 5 katastrofi vuoden jälkeen näinkin hyvä tilanne.
Todellisuudessa työpaikkoja on lähtenyt enemmänkin rakennusalalta, jonka ulkomaiset työntekijät eivät näy työttömien tilastoissa, kun ovat palanneet lähtömaihin. Hallitus on hyvässä 10 000 työttömän kuukausivauhdissa.
Näin, alkaa näkymään kun kaksi hallitusta putkeen joilla ei mitään käsitystä mitä tekevät.
Työttömyys- ja lomautuskatsaus 4/2024: Korkeakoulutettujen työttömyys kasvaa edelleen
Onko raksalla paljonkin korkeasti koulutettuja töissä?
Kuitenkin vielä on matkaa siihen 100 000 uuteen työlliseen, jotka Orpo lupasi työmarkkinoille hakemaan töitä.
Koko Eurooppa on taantumassa ja se tietysti näkyy myös Suomen taloudessa. Mätisäkit varmaan kuvittelee, että hallitus päättää taloussuhdanteen.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin vielä on matkaa siihen 100 000 uuteen työlliseen, jotka Orpo lupasi työmarkkinoille hakemaan töitä.
Orpo höpisi hevonpaskaa ja te i d i o o t i t äänestätte päin persettä jatkossakin
Juu ja näihin tilastoihin ei edes lasketa niitä 9 euron orjia kuntouttavassa ja työkokeiluissa. He ovat työttömiä, tekevät töitä mutta eivät kuitenkaan työllisiä eikä heille kuulu mitkään edut, kuten työterveys, eläkkeen kertyminen jne.
On tää mahtava maa. Ja työttömyysluvut tulee vaan nousemaan, toisin kuin hallitus fiksusti on päätellyt. Vai tungetaanko työttömiä lisää näihin 9 euron hommiin siivoamaan tilastoja kun ei niitä työpaikkoja kuitenkaan ole kaikille?
Vierailija kirjoitti:
Rakennusala lähinnä, kohta ollaan taas ylhäällä. Yllätyin että näiden 5 katastrofi vuoden jälkeen näinkin hyvä tilanne.
Talous kasvoi edellisen hallituksen aikana ja työllisyys oli huipussaan.
Nyt vuodessa yli 3000 konkurssia ja 40000 uutta työtöntä, asuntokauppa täysin seis ja kulutustavarakauppa hiipunut
Vaikka pääsi hylkii tätä tosiasiaa niin Orpon hallitus on täysin epäonnistunut tavoitteissaan.
Sen näkee jo PS:n kannatusromahduksestakin: kusetetut äänestäjänne vaihtavat puoluetta.
Vierailija kirjoitti:
Kohtahan ollaan hallituksen asettamassa tavoitteessa.
Joo, -40000 on ihan +300000 vieressä 😁
Vierailija kirjoitti:
Näin, alkaa näkymään kun kaksi hallitusta putkeen joilla ei mitään käsitystä mitä tekevät.
2 sellaista (Sipilän ja Orpon, kunmmassakin persapinat söhläämässä) ja välissä Rinne/Marin, joiden kausilla talous kasvoi ja työllisyys nousi historialliseen huippuun.
Jo nopealla haulla löytyy tieto ainakin noin 70 yrityksen tai muun organisaation muutosneuvotteluista, joissa työpaikkojen määrä vähenee. Todellinen määrä lienee isompi.
Muutosneuvottelujen aloittamisesta ovat huhti-toukokuussa ilmoittaneet myös ainakin Metso, SSH, Solteq, Fiskars, Betolar, Kesla, Efima, Stora Enso, Tampereen Energia, Sarastia ja Posti.
Jo niitä ennen väkeä ovat vähentäneet esimerkiksi Neste, Valmet, Ponsse, Tecnotree, Paulig, Helen, Fortum, Martela, Teleste, Spinnova, Afry Finland, Sanoma ja Alma Media.
Monissa yrityksissä on käyty muutosneuvotteluja organisaatiomuutosten vuoksi ja sen vuoksi vähennetty väkeä.
Paikallisen sopimisen lakiesitys tulee käsittelyyn kesäkuun puolivälissä. Jahka paikallinen sopiminen tulee lakiin, voi yritykset alkaa palkkailemaan porukkaa puolta halvemmalla takaisin. NAM!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennusala lähinnä, kohta ollaan taas ylhäällä. Yllätyin että näiden 5 katastrofi vuoden jälkeen näinkin hyvä tilanne.
Talous kasvoi edellisen hallituksen aikana ja työllisyys oli huipussaan.
Nyt vuodessa yli 3000 konkurssia ja 40000 uutta työtöntä, asuntokauppa täysin seis ja kulutustavarakauppa hiipunut
Vaikka pääsi hylkii tätä tosiasiaa niin Orpon hallitus on täysin epäonnistunut tavoitteissaan.
Sen näkee jo PS:n kannatusromahduksestakin: kusetetut äänestäjänne vaihtavat puoluetta.
Työllisyys keinotekoisesti ylhäällä tehty työ ei kasvanut kuten monta kertaa luettu. Konkursseja oli tuhansia 2019-2023, alijäämä lopussa 14 miljardia, velkaa +40%, BKT kasvu minimaalista (se jatkuu yhä), inflaatio 8% ja korot yli 4%. Maahan tuotiin enemmän kuin vietiin eli vaihtotase negatiivinen. Kerrotko lisää siitä talouskasvusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin, alkaa näkymään kun kaksi hallitusta putkeen joilla ei mitään käsitystä mitä tekevät.
2 sellaista (Sipilän ja Orpon, kunmmassakin persapinat söhläämässä) ja välissä Rinne/Marin, joiden kausilla talous kasvoi ja työllisyys nousi historialliseen huippuun.
Kerrotko lisää tuosta olemattomasta marinin talouskasvusta, katsotaanko mitä lukua tarkalleen.
Onko työttömien päätarkoituksena eliitin suunnitelmissa olla reservi joka on tietämättään odottamassa palkkaustaan ja värväystään tämän uuden gigitaalisen maailmanjärjestyksen rakennustalkoisiin. En oikein muuta syytä enää kksi sille minkä tehden olt on järjestetty yrityksiä konkurssoiviksi. digisiirtymällä kiire eikä uusi dystooppinen utopia rakennu issestään, niin vielä työhaluiset hiljan työnsä menettäneet tai yt-potkujen murjomat kai sitten toivotaan saatavan mukaan pakertamaan uutta uljasta maailmaa. Siintä voi hyvinkin olla tulossa maailman suurin työnantaja, koska juuri muutamaan työtä ei varmaan enää ole kun vanha mj on keinotekoisesti alasajettu, t: äiä40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennusala lähinnä, kohta ollaan taas ylhäällä. Yllätyin että näiden 5 katastrofi vuoden jälkeen näinkin hyvä tilanne.
Talous kasvoi edellisen hallituksen aikana ja työllisyys oli huipussaan.
Nyt vuodessa yli 3000 konkurssia ja 40000 uutta työtöntä, asuntokauppa täysin seis ja kulutustavarakauppa hiipunut
Vaikka pääsi hylkii tätä tosiasiaa niin Orpon hallitus on täysin epäonnistunut tavoitteissaan.
Sen näkee jo PS:n kannatusromahduksestakin: kusetetut äänestäjänne vaihtavat puoluetta.
Työllisyys keinotekoisesti ylhäällä tehty työ ei kasvanut kuten monta kertaa luettu. Konkursseja oli tuhansia 2019-2023, alijäämä lopussa 14 miljardia, velkaa +40%, BKT kasvu minimaalista (se jatkuu yhä), inflaatio 8% ja korot yli 4%. Maahan tuotiin enemmän kuin viet
Suomen kansantalous painui taantumaan vuoden 2023 jälkipuoliskolla.
Talous alkoi nousta keväällä mutta hups, jotain kummallista tapahtui ja syksystä alkoi kova alamäki. Nämä ihan tilastofaktaa.
Lainataanpa vaikka Suomen pankkia huvikseen: "Suomen talous on edelleen taantumassa. Bruttokansantuote on supistunut lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2022 puolesta välistä lähtien." Eli kertokaa nyt hyvät ihmiset mitä talouskasvua tarkoitatte edellisen hallituksen kohdalla? En löydä tilastoa tukemaan väitettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakennusala lähinnä, kohta ollaan taas ylhäällä. Yllätyin että näiden 5 katastrofi vuoden jälkeen näinkin hyvä tilanne.
Talous kasvoi edellisen hallituksen aikana ja työllisyys oli huipussaan.
Nyt vuodessa yli 3000 konkurssia ja 40000 uutta työtöntä, asuntokauppa täysin seis ja kulutustavarakauppa hiipunut
Vaikka pääsi hylkii tätä tosiasiaa niin Orpon hallitus on täysin epäonnistunut tavoitteissaan.
Sen näkee jo PS:n kannatusromahduksestakin: kusetetut äänestäjänne vaihtavat puoluetta.
Työllisyys keinotekoisesti ylhäällä tehty työ ei kasvanut kuten monta kertaa luettu. Konkursseja oli tuhansia 2019-2023, alijäämä lopussa 14 miljardia, velkaa +40%, BKT kasvu minimaalista (se jatkuu yhä), inflaatio 8
Toinen tilastofakta, konkurssien määrä kasvoi valtavasti marinin kaudella kuten myös nykyisen hallituksen aikana, inflaatio on taittunut nykyisen hallituksen aikana ja nousi Marinin aikana.
Kausiluontoista työttömyyden kasvua on ollut olemassa aina mutta se on väliaikaista. Kohta alkaa taas vähentyä kun tarvitaan palkata marjastajia ja sienestäjiä poimimaan satoa marjatiloille ja Suomen metsiin.
Kohtahan ollaan hallituksen asettamassa tavoitteessa.